Sorin Sirkuksen huimaava joulushow vie tänä vuonna aavikon ja tehtaan maisemiin - Kulttuuri - Aamulehti

Sorin Sirkuksen huimaava joulushow vie tänä vuonna aavikon ja tehtaan maisemiin – mukana on uusi, painovoimaa uhmaava akrobatianumero

Sorin Sirkuksen joulushow Soriferia kertoo tänä vuonna kahden suvun taistelusta niukoissa oloissa aavikolla ja tehtaan varjossa. Inspiraatiota on haettu Mad Max -elokuvista, mutta 22 nuoren sirkusesitys on aivan oma maailmansa.

Korean swingissä kaksi henkilöä heittää kolmatta ilmaan ylhäällä telineen päällä. Ihmisiä voidaan myös heitellä telineeltä toiselle ristiin. Sampo Suihkonen ja Aukusti Jokinen heittävät Iitu Kivimäkeä.

21.11.2019 19:09 | Päivitetty 21.11.2019 21:46

Aamulehti

Verstaassa tehdään aavikolle sopivia pensaita maalinhajussa, puvustamossa vinkeän näköisiä valjaita ja kampaaja Malla Tallgrén tekee monimutkaista lettikampausta Milja Helmiselle.

– Meitä on kaksi ryhmää, tehtaalaiset ja aavikon porukka. Minä olen niitä tehtaan tyyppejä, Helminen kertoo.

Sorin Sirkus

Sirkustaiteen perusopetuksen koulu.

Aloitti toimintansa vuonna 1985 Tampereen kaupungin kerhona.

Perustajajäsenet aviopari Taina Kopra ja Jouni Kivimäki.

Oma yhdistys perustettiin vuonna 1989.

Taiteen perusopetus alkoi vuonna 1993.

Sirkuskoulussa on yli 500 oppilasta.

Vuosittainen joulushow kerää noin 10 000 katsojaa.

Oppilaista koottu Esiintyvät-ryhmä edustaa sirkusta Suomessa ja ulkomailla.

Joulunäytös Soriferiaa esitetään 22.11.2019–6.1.2020.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: