Saara Aalto tähdittää Queen-musikaalia - Kulttuuri - Aamulehti

Maailmanluokan Queen-musikaali Suomeen ensi vuonna – Saara Aalto nappasi pääroolin

We Will Rock You -musikaali nähdään Suomessa ensi vuonna.

Suomen viime vuoden euroviisuedustaja Saara Aalto hyppää Queen-musikaalin pääosaan.

13.5.2019 13:10

Maailmanluokan rock-musikaali We Will Rock You saa suomenkielisen ensi-iltansa keväällä 2020.

Päätähtenä musikaalissa nähdään laulaja Saara Aalto. Muita näyttelijöitä ovat muun muassa Jussu Pöyhönen ja Laura Voutilainen.

Queenin ikoniset hitit on kääntänyt suomeksi sanoittaja-säveltäjä Mariska, ja suomenkielisestä musikaalista vastaa tietokirjailija ja kääntäjä Sanni Heinzmann.

Alkuperäinen We Will Rock You sai ensi-iltansa vuonna 2002 Lontoossa. West Endissä valtavaa suosiota nauttinut musikaali esitetään suomeksi Messukeskus Amfi -teatterissa Helsingissä ja lavalla tullaan näkemään suomalaisia huippuesiintyjiä.

Musikaali kietoutuu Queenin suosituimpien kappaleiden ja sanoitusten ympärille. Musikaalissa kuullaan Queenin suosituimpia kappaleita, kuten I Want to Break Free, Bohemian Rhapsody, Don’t Stop Me Now ja Another One Bites the Dust.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut