Lasse Pöysti esiintyi yli 130 elokuvassa tv-ohjelmassa – Aamulehden tähtijuttu - Kulttuuri - Aamulehti

Lasse Pöystin kaltaisia jättiläisiä ei enää synny – karismaattisen tähden ura hakee Suomessa todennäköisesti ikuisesti vertaistaan

Lasse Pöysti kuoli 5. huhtikuuta sairaalassa pitkään sairastettuaan, 92-vuotiaana.

Lasse Pöysti Tampereen Teatterikesän avajaisissa 18.8.1976. Hän oli tuolloin johtanut Tampereen Työväen Teatteria kaksi vuotta. TTT:stä hän siirtyi Tukholmaan Kungliga Dramatiska Teaternin johtajaksi vuonna 1981.

5.4.2019 15:26 | Päivitetty 5.4.2019 15:49

Aamulehti

Kaikki muistavat Lasse Pöystin sotavuosien elokuvien Suomisen Ollina ja Pikku Kakkosen satusetänä 1970-luvun lopulta. Häntä itseään harmitti näiden roolien ikuinen esiin nostaminen.

Kun Aamulehden toimittaja vuonna 2009 kysyi Pöystiltä saduista, Pöysti löi nyrkkiä pöytään ja sanoi tiukasti olevansa näyttelijä. Satusedän työkään ei ollut hänelle satujen lukemista, vaan niiden esittämistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos