- Täällä on aika hyvin väkeä museoksi, joka ei ole vielä auki, Mikko Heinonen hymähtää.
On tiistai-iltapäivä ja Suomen pelimuseossa riittää kuhinaa, vaikka avajaispäivä on vasta kahden vuorokauden päässä.
Uteliailla on läsnäoloonsa lupa. Rintapieleen kiinnitetty pinssi kertoo, että he ovat osallistuneet museon rahoittamiseen.
VIDEO: Niklas Nylund esittelee Suomen pelimuseota.
Suomen pelimuseo tavoitteli joukkorahoituksella 50 000 euroa – ja sai lähes 86 000. Kukkaroaan raotti 1 120 henkilöä ja yritystä.
- Ilman joukkorahoitusta museo ei olisi toteutunut tässä mittakaavassa, Niklas Nylund sanoo.
- Rahoituksen avulla saimme varmistettua, että museosta tuli pysyvä ja sen peleistä mahdollisimman moni on pelattavana.
Nylund on Vapriikissa majaansa pitävän Mediamuseo Rupriikin tutkija, Heinonen puolestaan edustaa pelikeräilijöiden muodostamaa Pelikonepeijoonit-yhdistystä, joka luovutti satoja laitteita ja tuhansia pelejä sisältävän kokoelmansa museon käyttöön.
Kolmen koplan ponnistus
Heinosen mukaan ajatus pelimuseon perustamisesta oli kummitellut takaraivossa siitä asti, kun Pelikonepeijoonit vuonna 1999 perustettiin.
- Ensin tarkoituksenamme oli tehdä verkossa toimiva museo. Vuosien varrella kokoelmiamme kuitenkin lainattiin kymmeniin näyttelyihin eri puolille Suomea ja ajatus oikeasta museosta kypsyi.
Ratkaisevaksi askeleeksi muodostui kesän 2012 näyttely Suomalaiset pelit silloin ja nyt. Vajaan viikon mittainen näyttely toi yhteen kolme pelimuseon perustamisen kannalta ratkaisevaa tahoa: Rupriikin, Pelikonepeijoonit ja Tampereen yliopiston Game Research Labin pelitutkijat.
- Pelejä käsittelevissä näyttelyissä kävi aina hyvin väkeä. Samalla meille alkoi muodostua käsitys siitä, millaisia museoesineitä pelit ovat ja miten niitä kannattaa käsitellä, Nylund kertaa.
Tolkien-maailmaan perustuva LORD-tekstiseikkailu säilyi, kun pelin 1980-luvun alussa suunnitellut Olli J. Paavola tallensi sen magneettikelalle. Alkuperäinen kelanauha löytyy pelimuseosta.
Pelimuseon rungon muodostavat 100 suomalaista tai suomalaiseen pelikulttuuriin oleellisesti vaikuttanutta peliä. Noin 70 prosenttia peleistä on digitaalisia: tietokone-, konsoli- tai mobiilipelejä. Merkittävässä roolissa ovat myös roolipelit, joita niitäkin on pelattu Suomessa jo yli 30 vuoden ajan.
- Museon jatkuva päivittäminen ja uudistaminen on tärkeää jo siksi, että opimme sen rakentamisen aikana niin paljon uutta suomalaisten pelien historiasta, Heinonen sanoo.
Pelattavaa on paljon, sillä sadasta Suomi-pelistä pääsee kokeilemaan noin 60:tä. Lisäksi museon nurkkaan on pystytetty noin tusinan kolikkoautomaatin pelihalli, jossa pääsee tahkoamaan Twilight Zone -flipperiä, kaahailemaan Outrunin avoautoilla, lentämään Puuhamaan jätelavalta pelastetulla Top Landing -simulaattorilla tai pallottelemaan Winnerillä, joka kiersi 1970-luvulla maata surmanajaja Onni Suurosen kanssa.
- Automaatit ovat esillä alkuperäisessä asussaan, huolellisesti entisöityinä. Esimerkiksi Winner oli 15 vuotta käyttämättä. Se oli seissyt sateessa ja siihen oli iskenyt salama, Heinonen kertoo.
Rakennussarjasta kootulle Telmac-tietokoneelle tehty shakkipeli Chesmac (1979) oli Suomen ensimmäinen kaupallinen peli. Sitä myytiin 104 kappaletta.
Kaikki myös englanniksi
Museon pelimuseosta tekee, että sinne valitut pelit on taustoitettu huolellisesti. Kokonaisuutta rikastuttavat kymmenet minidokumentit, joissa pelien suunnittelijat pääsevät ääneen.
Esillä on myös runsaasti pelintekijöiden museolle luovuttamaa esineistöä täyteen tuherretuista ruutupapereista savipienoismalleihin, pelien markkinointimateriaaliin ja fanien lähettämiin postikortteihin. Ja materiaalia tulee lisää sitä mukaa kuin tietoisuus museosta lisääntyy.
Kaikki esittelytekstit on kirjoitettu suomen lisäksi englanniksi, minkä lisäksi videohaastatteluissa on englanninkielinen tekstitys.
- Uskomme pelimuseon olevan ihan potentiaalinen kävijähitti ainakin Euroopan-laajuisesti. Aihe on nyt vahvasti pinnalla kaikkialla, Nylund sanoo.
Siitä, ansaitsevatko pelit oman museonsa, ei Mikko Heinosen mukaan ole epäilystäkään.
- Tuskin kukaan kyseenalaistaisi elokuvamuseota, ja pelit ovat elokuvaa suurempi bisnes, hän sanoo.
- Pelit ovat hyvin tärkeä osa kulttuuria – ja nimenomaan sitä kulttuuria, jonka parissa nykyiset nelikymppiset ja sitä nuoremmat ovat kasvaneet.
Pelimuseon konsoliseinältä näkee yhdellä vilkaisulla vuosikymmenien verran digitaalisen pelaamisen historiaa.
