Olen elänyt Portin kanssa kuluneen syksyn, kuunnellut sitä uudelleen ja uudelleen. Levyn laulut ovat soineet päässäni myös niinä harvoina hetkinä, kun olen malttanut jättää sen rauhaan.
En muista milloin suomenkielinen levy olisi tehnyt minuun näin suuren vaikutuksen.
Portti on levylle täsmällinen nimi, sillä se kätkee sisäänsä kokonaisen maailman. Sen laulut puhuvat niin suoraan kuin mahdollista asioista, jotka ovat hyvin vaikeasti käsiteltävissä, juuri ja juuri kielen ulottumattomissa.
Elämä on toisinaan sietämättömän vaikeaa, toivotontakin, mutta – kuten levyn toisessa kappaleessa sanotaan – "on pakko elää nyt, ei ole vaihtoehtoa, ei ole toista mahdollisuutta odottamassa".
Suurta, mutta henkilökohtaista
VIDEO: Vuorten musiikkivideo Mennään rannalle. Ohjannut Jukka Kujansivu.
Portti on tamperelaisen Vuoret-yhtyeen ensimmäinen albumi. Vuonna 2013 perustettu yhtye muodostuu nelikymppisistä muusikoista, jotka ovat soittaneet viimeiset parikymmentä vuotta pienissä ja vielä vähän pienemmissä indie- ja suomirock-kokoonpanoissa.
Yhtyeen sanoittaja ja pääasiallinen lauluntekijä Ville Aalto muistetaan parhaiten hämeenlinnalaislähtöisestä Ultramariinista, joka jatkaa yhä toimintaansa ilman perustajajäsentään. (Yhteen nykykokoonpanon ensimmäinen albumi Lasimeri ilmestyi syyskuussa.)
Portin musiikilliset juuret versovat tekijöidensä nuoruudesta: 1980- ja 1990-luvun jylhästä postpunkista ja kiihkeästä vaihtoehtorockista sekä vuosituhannen alun "aikuisemmasta", kirjallisesta indierockista.
Siihen nähden, että Vuorten voimakkaassa kitararockissa on kaikuja sellaisilta suurten tunteiden tulkeilta kuin U2, Simple Minds, Manic Street Preachers, Kent ja The National, sen laulut tuntuvat huomattavan henkilökohtaisilta. On kuin yhtye kieltäytyisi puhuttelemasta useampaa kuin yhtä kuulijaa kerrallaan.
Sisäinen ja ulkoinen ovat yhtä
Mitä enemmän Porttia kuuntelee, sitä vaikeampi sen osasia on erottaa toisistaan. Levyn kolmetoista laulua alkavat linkittyä toisiinsa, ensin musiikillisten mutta myöhemmin etenkin sanoituksellisten teemojen kautta. Jokaiselle levyn kappaleista löytyy vastakappale, joka löytää oman partnerinsa kolmannesta. Syntyy laulujen ketjuja, verkostoja – ja lopulta yksi teksti, yksi teos.
Mistä Vuoret sitten laulaa? Kaupungeista ja niiden humalluttavasta voimasta, neljän seinän turvasta ja tukahduttavuudesta, ajan kulun vääjäämättömyydestä, joka hetki muuttuvasta maailmasta, ihmisten eriarvoisuudesta, rahasta ja ahneudesta, pelosta ja paniikista, riippuvuudesta ja kyltymättömyydestä, mielen järkkymisestä, tyyneyden suvannoista kaaoksen keskellä, rakkaudesta ja sen ylläpitämisestä, puhtaalta pöydältä aloittamisesta, tästä hetkestä ja täsmälleen siinä elämisestä.
Sisäisen ja ulkoinen maailma sulautuvat Portilla yhdeksi. Rakkaus nousee taivaalle höyrynä, varjojen sisään voi astua ja pimeyden kanssa neuvotella mutta sydämeen räjäytetty reikä ei täyty milloinkaan.
Aallon kielikuvat ovat rohkeita, joskus röyhkeitäkin, mutta aina kristallinkirkkaita. Abstrakteimpinakaan hetkinä kuulijaa ei jätä arvailemaan. Jokainen kyllä tietää, miltä sisimmässä tuntuu, kun "ulkona on elokuvajulisteesta varastettu taivas".
Basso kuin panssarivaunu
Musiikillisesti Portti on ajan henkeä uhmaten ennen kaikkea sähkökitaralevy. (Tiedotteen mukaan levyllä ei kuulla lainkaan akustista kitaraa.) Yhtä hyvin kuin kertosäkeeseen Vuorten kappale voi huipentua iskevään kitarariffiin.
Sooloissa yhtye osoittaa rakkautensa Sonic Youthin kaltaisten yhtyeiden luomaa melua ja hälyä kohtaan. Suru murskautuu lumihiutaleiden alle -laulun loppukiidossa kitara tuntuu suorastaan tikahtuvan lohduttomaan vaikerrukseensa. Kaivosten soolo tuntuu puolestaan kimpoilevan kuin valo veden pinnalla.
VIDEO: Vuorten musiikkivideo Kaivokset. Ohjannut Sami Nieminen.
Basso murisee Portilla kuin U2:n Achtung Babyllä. Sille ei löytyisi Vuorten kerroksellisessa äänimaisemassa paikkaa ellei se raivaisi itselleen tilaa kuin telaketjuillaan polkeva panssarivaunu. (Instrumenttia soittaa Olli Sillanpää, joka on jääkiekon nuorten maailmanmestari vuodelta 1999, mutta kukapa meistä ei toisaalta voisi olla!)
Kenties olennaisimman sävyn Vuorten musiikkiin tuo Teemu Into. Hänen rauhallinen ja empaattinen laulutapansa on punainen lanka, joka sitoo Portin rönsyilevän ja joskus hysteerisenkin maailman yhdeksi. Kontrasteissa on voimaa.
"Meillä on vain toisemme"
Portin kertoma "tarina" ei ole kronologinen, mutta on tuskin sattumaa, että alun hämmennyksestä ("Huomasin, olen eksynyt", Kartta) edetään levyn päätökseen mennessä jonkinlaiseen toivoon paremmasta tai ainakin aivan kelvollisesta huomisesta ("Me voimme olla yhdessä ja onnellisia", Mennään rannalle).
Avaus- ja päätöskappaleen väliin mahtuu yksitoista laulua, joista ryhdikkäimpänä seisoo Ei ole alkuperäistä. Se kyseenalaistaa kahdessatoista säkeessään nostalgian, "luonnollisuuden" käsitteen ja "kansallismielistenkin" elättelemät myytit kansojen ja valtioiden rajojen alkuperäisyydestä ennen kuin lausuu sen kaikkein tärkeimmän:
"Meillä on vain toisemme, tämä aika ainoastaan. Eikä mitään mitä rakastan voi koskaan käyttää ketään vastaan."
Sittenkin hippejä?
Portti julkaistiin 12. lokakuuta. Albumi on saatavina sekä vinyylinä että diginä.
★★★★★
Soit Se Silti, 2018.