Miesrunoilijat Juhani Ahvenjärvi, 52, ja Arto Lappi, 51, ovat niin tamperelaisia kuin ikinä olla voi.
Molemmat ovat syntyneet Tampereella, käyneet koulunsa Tampereella – ja molemmat ovat myös kirjoittaneet runoja Tampereen kaupunginosista. Voisi siis kuvitella, että kollegat tapaavat päivittäin Tampereen toreilla ja kuppiloissa.
Vai miten on?
Miehet menevät hiljaisiksi, miettivät, muistelevat.
–Ei helvetti, me ollaan nähty viimeksi joskus 1990-luvulla. keksii Ahvenjärvi ja molemmat nauravat onnellisesti oivallukselle.
No, ehkä tämäkin on osa tamperelaisuutta: mitä sitä turhia puhumaan, kun kirjoittaakin voi.
Kauppalehti yllätti
Nyt kuitenkin puhutaan. Siihen on hyvät syyt: molemmilta miehiltä ilmestyi keväällä uusi kokoelma ja perjantaina vietetään Runon ja suven päivää.
Lappi asuu Armonkalliolla ja Ahvenjärvi (joka on tietämättään henkisesti nokialainen) Kalkussa, joten tapaamme puolueettomalla vyöhykkeellä Pispalassa.
Pöydällä miesten välissä murahtelevat heidän tuoreet kokoelmansa: Ahvenjärven kauniin keltaoranssi Maitovalas vatsa täynnä mandariineja ja Lapin sinisenä ja vihreänä säihkyvä Veden ääret.
Molemmat kirjat ovat juuri kohdanneet yllättävän kunnian: Parnasso julkaisi arvion Lapin kirjasta, Kauppalehti kehui Ahvenjärven kokoelman.
–Onhan se aivan hullua: kaikista maailman lehdistä juuri Kauppalehti. Nurinkurisempaa logiikkaa on vaikea keksiä, nauraa Ahvenjärvi.
–Rahan orjana en voi kuitenkaan olla muuta kuin otettu.
Myös Lappi on tyytyväinen.
–Viimeksi kokoelmani on arvosteltu Parnassossa yli kymmenen vuotta sitten, ja vaikka kritiikki oli vähän nuiva, se aiheutti heti myyntipiikin, Lappi kertoo.
Villi mutta tiivis
Nyt pannaan Tampereen miehet ankarimpaan mahdolliseen testiin: heidän täytyy kehua toistensa runoja.
Nuorempi joutuu aloittamaan: Arto Lappi: kerro meille, millainen runoilija on Juhani Ahvenjärvi?
–Älykäs. Se on ensimmäinen sana joka tulee mieleen, Lappi aloittaa.
–Juhani on löytänyt oman ilmaisunsa, sisäisen logiikan. Hän kirjoittaa tiiviisti, lyhyesti, aforistisesti. Mukana on mukavasti itämaisuutta, siitä pidän erityisesti, Lappi miettii.
–Juhani selvästi nauttii kirjoittamisesta. Hän osaa olla villi, absurdi. Niin, sitä kadehdin, vapautta, villejä tekstejä.
Yllättävä ja rento
Turha kierrellä: Ahvenjärvi nauttii joka sanasta. Mutta nyt on hänen vuoronsa: millainen runoilija on Arto Lappi?
–Arto osaa keskittyä olennaiseen. Mitalliseksi hänen ilmaisunsa on harvinaisen rentoa. Zenbuddhalaisuus tulee hienosti läpi, mutta yllättävät leikkaukset tekevät runoista vielä japanilaisia mielenkiintoisempia, Ahvenjärvi pohtii.
–Luin uusimman kokoelman läpi neljä kertaa, enkä kyllästynyt yhtään. Sellaista sattuu harvoin. Sieltä löytyy, saatana vieköön, ihan maailmakirjallisuutta!
No hyvä, nyt on kehut kärsitty, mennään helpompaan osioon: mitä moitit kollegan runoissa?
Vältä tuskaa ja rakkautta
Lappi saa aloittaa.
–En moittisi, jos Juhani hyppäisi joskus mukavuusalueensa ulkopuolelle. Hän voisi kokeilla vaikkapa mitallista runoa, Lappi ehdottaa.
–Olen yrittänyt. Ei ole syntynyt tarpeeksi laadukasta, Ahvenjärvi mutisee.
Hänen vuoronsa: mitä huonoa on Lapin runoissa?
–Arton parhaat runot ovat hyvin konkreettisia. Kehottaisikin häntä välttämään viimeiseen asti abstraktia ilmaisua. Sitäkin löytyy.
Mitä tarkoitat?
–Sellaiset käsitteet kuin vapaus, tuska, elämä ja rakkaus evät ilmaise yhtään mitään. Runoissa ne ovat täysin turhia.
Nyt on puhuttu jo yllin kyllin. On aika siirtyä sanoista tekoihin: nyt pannaan runoilijat ensimmäisen kerran yhteiskuvaan.
Poikakalenteri?
Miehet asettuvat joten kuten rehvakkaasti vasten kiviseinää ja kuvittelevat olevansa yhtä komeita kuin Lauri Viita. Ja totisesti: he eivät näytä alkuunkaan utuisilta kynäniekoilta, vaan enemmänkin kehonrakentajilta ja merirosvoilta.
Siinä poseeratessaan miehet oivaltavat äkisti itsekin olevansa aikas komeita jätkiä. Ei tarvitse paljon ehdotella, kun syntyy kuningasajatus: tehdään tamperelaisten miesrunoilijoiden poikakalenteri!
Kukin poseeraa Aatamin puvussa, vain runokokoelma sukukalleuksien edessä. Ja viereen jokainen kirjoittaa eroottisen runon – hätätapauksessa se voi olla haiku tai tanka.
–Ja yllätyspalkintona maaliskuun kuvassa yksi naisrunoilija, Ahvenjärvi ehdottaa. Itse asiassa hän mainitsee nimenkin, mutta näinä kuumiina #metoo-aikoina jätämme sen arvoitukseksi.
Entä Eino Leino?
Palataan haaveista hetkeksi todellisuuteen ja tähän päivään: mitä päivänsankari Eino Leino herroille merkitsee?
Molemmat vähän kakistelevat, Ahvenjärvi aloittaa.
–Suhde Leinoon on vähän, hm, kaksijakoinen. Mutta kyllä hänen varhaiset runonsa ovat aivan mestariteoksia. Ehkä rakkain minulle on Nocturne. Mutta Viita on minulle ehdottomasti tärkeämpi.
Arto Lappi nyökkää.
–Ilman muuta Viita on merkittävämpi. Jos minun pitää valita Leinolta joku, niin se on Lapin kesä, Lappi hymyilee vähän ilkikurisesti.
Miten runoilijat merkkipäivää viettävät?
–Herään kuudelta ja rupean kirjoittamaan runoa, Ahvenjärvi paljastaa.
–Herään seitsemältä, meditoin 20 minuuttia, juon kahvia ja rupean kirjoittamaan runoa, Lappi sanoo.
Oikein. Runo pitää miehen tiellä. Ensin Arto, sitten Juhani.
Alkuun he väkertävät
meille kortteja, lahjoja,
myöhemmällä iällä nauravat
kuinka voimme olla
niihin niin kiintyneitä.
Eivät näytä itse ymmärtävän
etteivät ole
lapsia koskaan enää.
Kuvan yläpuolella Arto Lapin runo, alapuolella Juhani Ahvenjärven.
Huhtikuussa alkaa tehdä mieli
kylvää kahvinporoja laduille,
käyttää linkkariin eri teriä,
jelppiä jänistä järsimään
mehevää leppää.