Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Apulannan konserttisalikiertue hurmasi Tampereella: Yhtye meni pitkälle mukavuusalueensa ulkopuolelle ja onnistui komeasti

–Kun Tampere on tällainen vahvasta kansanmusiikkiskenestään tunnettu paikka, Toni Wirtanen aloitti spiikkinsä parin avausnumeron jälkeen. Ehdin jo ihmetellä, mistä hän puhui, mutta sitten Wirtanen jatkoi: –Teillähän on täällä Popeda ja Yö ja niin poispäin. Okei, nyt ymmärrän. Sitten Apulanta kutsui Teit meistä kauniin -tulkintaan kanteleensoittaja Ida Elinan . Ja todella kauniin Ida Elina siitä tekikin. Illan avasi akustisesti ja hyvin pelkistetysti yhtyeen ensimmäinen hitti Mitä kuuluu , jota seurasi Jumala. Ne tekivät selväksi, että luvassa oli radikaalisti erilaista Apulantaa. Älä usko lauluihin -kiertue on suunnattu nimenomaan konserttisaleihin. Sen puitteissa Heinolan trio meni pitkälle mukavuusalueensa ulkopuolelle ja onnistui komeasti. Monikerroksinen esitys Visuaaliseenkin puoleen oli panostettu. Yhdessä vaiheessa bändi näytti olevan veden alla. Setit oli huolella pohdittu. Dynamiikkaa riitti, kun uusien avustajien myötä kerroksia tuli lisää. Muistijäljissä kanteleen korvasi Salla Hakkola harpulla, enkä nyt puhu bluesmiesten turpahöylästä. Näitä soittimia tuskin kukaan olisi arvannut kuulevansa Apulannan keikalla. Myöhemmin sointia väritti peräti neljä viulistia ja yksi sellisti. Sooloviulua soitti Antti Untamala , sekä naturellina että sähköisesti vinkein efektein. Pianisti Antti Pitkäjärv i teki hienoa työtä lähes näkymättömissä koko illan. Kakkoskitaristi Pauli Hauta-aho sai taas nauttia parrasvaloista enemmän. Älkää käsittäkö tätä niin, että Wirtanen, Sipe Santapukki (rummut) ja Ville Mäkinen (basso) olisivat jääneet jotenkin tukiporukan varjoon. Hehkuvaa laulua Peruskeikoillaan Apulanta ei ole koskaan antanut itsestään järin melodista kuvaa. Muistan monesti puutuneeni samalla vaihteella edenneeseen raskaaseen jyystöön. Nyt melodiat vietiin stemmalaulua kaihtamatta aivan uudelle tasolle. Wirtasen solistista suoritusta voi liioittelematta sanoa rohkeaksi, vaikka se eeppisimmissä kohdissa hiukan hautautuikin kokonaisuuteen. Kierroksia lisänneessä kakkossetissä rokattiin vaikuttavasti. Ison basson ajamasta suoranaisesta rockabillystä liu'uttiin slaavilaisempaan paahtoon, jonka jälkeen tunnelmoitiin hitaammin mystisillä itämaisilla sävyillä. Encoressa Mato ja Anna mulle piiskaa hehkuivat moniäänisenä, melkein kirkollisena kuorolauluna. Ei ihme, että väki nousi seisaaltaan hurraamaan. ★★★★ Tampere-talon iso sali 17.3.2018