Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Aloita kulttuurikesä näillä konserteilla – Tampereen sävel esittelee kiinnostavimmat kuorot

1. Aloita laulumusiikkiviikko indonesialaisen lapsikuoron kanssa. Cordana on palkittu kansainvälisillä kuorofestivaaleilla. 2. Tanskalainen ONAIR voitti Tampereen Sävelen vuonna 2015, ja nyt tuo kansainvälisen tason huippukuoro laulaa ainoan Suomen-keikkansa Tampereella. Konsertissa kuullaan yhtyeen omia kappaleita sekä hittejä muun muassa Led Zeppeliniltä, Queenilta ja Massive Attackilta. 3. Rajaton-lauluyhtye on sekin Tampereen Sävelen voittaja, tosin jo vuodelta 1999. Nyt yhtye juhlii 20-vuotista uraansa loistavan UMO Jazz Orchestran kanssa. Konsertin ensimmäisellä puoliskolla kuullaan Anna-Mari Kähärän musiikista koostuva kokonaisuus Tuulisella terassilla . 4. Viikon huipentaa Songbridge-gaala. Kansainväliseen tapahtumaan osallistuvat kuorot Jakartasta, New Yorkista ja Jyväskylästä. Kuorot esittävät konsertissa oman maansa musiikkia ja tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia. Mitä? Laulumusiikin festivaali. Missä & milloin? Tampereen seudulla 6.–11.6. Mitä maksaa? Konserttipassi 170/130 e, myös konserttikohtaisia lippuja saatavilla.