WSJ: Puolustusvoimat harjoitteli vihreiden miesten varalta – tunneleihin mahtuisivat kaikki helsinkiläiset

Wall Street Journal kertoo, että Helsingin puolustautumisessa tärkeässä asemassa on laaja tunneliverkosto.

Hanna Laasanen
WSJ: Puolustusvoimat harjoitteli vihreiden miesten varalta – tunneleihin mahtuisivat kaikki helsinkiläiset

Kuvituskuva. Kuvassa maavoimien mekanisoitu harjoitus Arrow 16 Niinisalossa Kankaanpäässä vuonna 2016.

Jenna Keto-TokoiAamulehti

Wall Street Journal (WSJ) uutisoi perjantaina, että Helsingin laaja tunnelijärjestelmä on tärkeässä asemassa Helsingin puolustautumisessa. Uutisessa viitattiin muun muassa siihen, että maaliskuussa Helsingissä harjoiteltiin puolustautumaan Krimin kaltaista valloitusta vastaan.

Vuonna 2014 tunnuksettomat, vihreisiin sotilasasuihin pukeutuneet niin sanotut vihreät miehet valtasivat strategisesti tärkeitä paikkoja Krimin niemimaalla ja avustivat näin Venäjää ottamaan lopulta alueen haltuunsa Ukrainalta.

Amerikkalaislehden mukaan Helsingin alla kulkeva noin 200 kilometrin mittainen maanalainen tunnelijärjestelmä on tärkeä tekijä kriisitilanteesta selviämiseen. Tunnelijärjestelmään mahtuisi lehden tietojen mukaan 600 000 Helsingin asukasta, ja tunneliverkoston tarkoitus on myös turvata hallinnon toiminta sota-aikana ja mahdollistaa armeijan toimintaa.

Suuri osa verkostosta on rakennettu viimeisten vuosikymmenten aikana. Verkosto yhdistää muun muassa metrotunnelit, erilaiset väestönsuojat, maanalaiset parkkitunnelit ja ostoskeskukset. Mukana on myös uimahalleja, jotka voi muuttaa suojaksi muutamassa tunnissa.

Tunnelijärjestelmä johtaa armeijan kulkuväylille. Osa tunneleista on salaisia ja vain armeijan varastoina ja armeijan käytössä hätätilanteissa. Maaliskuussa osa sotaharjoituksista tehtiin tunneleissa.

–Jos rakennamme uuden maanalaisen tilan, se pitää olla mahdollista muuttaa puolustuskeskukseksi muutaman päivän aikana, sanoi lehdelle Ilkka Vähäaho Helsingin kaupungin kiinteistövirastosta.

Venäjän syyskuussa pidettävä Zapad 2017 - sotaharjoitus on Venäjän armeijan suurin harjoitus sitten kylmän sodan.

Lehden mukaan odotettavissa, että Suomen rajojen läheisyydessä nähdään tuhansia Venäjän sotilaita harjoituksen seurauksena. Monissa Baltian maissa Naton paikallaoloa on lisätty sotaharjoituksen aikaan.

Kyberturvallisuuden professori Jarno Limnell sanoo artikkelissa, että Suomelle tärkeintä on keskittyä siihen, mitä harjoituksen jälkeen tapahtuu ja varmistaa, että joukot todella lähtevät rajoilta.

Venäjä on järjestänyt samankaltaisia harjoituksia säännöllisesti, ainakin parin vuoden välein.


Lue myös nämä


Kommentit (3)

  • Nimetön

    ”Venäläisten lukumäärä Suomen maaperällä on niin minimaalinen ettei Venäjällä ole mitään intressejä ottaa osa Suomen alueesta haltuunsa. Haaveensa kullakin.”

    Juu, ja lisää siirtäminenhän tunnetusti on vaikea ja vaativa operaatio, eikö? Eihän niitä Krimillekään lisää lähetetty, ihan muutaman pidemmän aikaa alueella olleen venäläisen toimesta alue vallattiin?

  • Nimetön

    Venäläisten lukumäärä Suomen maaperällä on niin minimaalinen ettei Venäjällä ole mitään intressejä ottaa osa Suomen alueesta haltuunsa. Haaveensa kullakin.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet