pirkanmaa

Voiton valttikortti: Hiedanranta-kilvassa loistanut arkkitehti asui lapsena uuden alueen naapurissa

Jukka Ritola
Voiton valttikortti: Hiedanranta-kilvassa loistanut arkkitehti asui lapsena uuden alueen naapurissa

Tamperelaisen arkkitehtuurityöhuoneen nuori suunnittelija Juuso Iivonen on asunut lapsena Lielahden Niemen omakotitaloalueella.

Raili RothAamulehti

Hiedanrannan arkkitehtikilpailun voiton jakoivat kaksi suunnitelmaa, tanskalais-ruotsalainen Hiedanrannan Innovaatiolahti ja tamperelaisen Buenaventuran Reflecting TRE. Tuomaristo ohjaa kehittämään Hiedanrannan keskustaa tamperelaisehdotuksen mukaan.

Buenaventuran nuori suunnittelija Juuso Iivonen on asunut lapsena Lielahden Niemen omakotialueella, joten hän tuntee alueen kuin omat taskunsa.

Juuso Iivonen kertoo videolla, mistä suunnittelu alkoi:

 

- Pikkupoikana tuli pyörittyä paljon Niemenrannan vanhalla tehdasalueella, jota rakennetaan nyt asuntoalueeksi. Ajelin myös pyörällä vanhan sellutehtaan ympäristössä, joka on nyt erityisen kiinnostava paikka suunnittelualueella. On kiinnostavaa miettiä, miten tehdas ja kaupunkirakenne saadaan toimimaan yhdessä, Iivonen kertoo.

Iivonen kertoi, että arkkitehtuurityöhuoneen porukka kävi alkukesästä hakemassa lähituntumaa Hiedanrantaan vanhalta rautatieltä, joka lähtee tehtaalta.

- Kävimme hakemassa jäätelöä Lielahdesta ja istuskelimme yhdessä katselemassa aluetta. Se oli hieno lähtölaukaus työlle. Pohjatyötä oli tosin jo takana.

Tamperelaisen Buenaventuran Reflecting TRE luo tuomariston mielestä yhtäaikaa toimivan keskeisen alueellisen rakenteen ja toimivia kaupunkitiloja.

Tamperelaisen Buenaventuran Reflecting TRE luo tuomariston mielestä yhtäaikaa toimivan keskeisen alueellisen rakenteen ja toimivia kaupunkitiloja.

Tehtaan läpi raitiotie

Buenaventuran Janne Ekman kiitti kaupunkia monikerroksisesta haasteesta palkitsemistilaisuudessa Lielahden kartanolla. Tamperelainen arkkitehtityöryhmä nostaa suunnitelmassaan vanhan tehtaan alueen helmeksi. Tehtaan läpi kulkee raitiotie. Suunnitelma keräsi kehuja omaleimaisesta kaupunkitilan käytöstä ja selkeydestä.

- Vanha tehdas luo ympärilleen ja sisälleen kiinnostavaa kaupunkitilaa. Halkaisemalla tehtaan saamme urbaania, uudenlaista kaupunkitilaa, Ekman sanoi.

Jukka Ritola
Hiedanrannan suunnittelukilpailun tanskalais-ruotsalais-tamperelaiset voittajat yhteiskuvassa.

Hiedanrannan suunnittelukilpailun tanskalais-ruotsalais-tamperelaiset voittajat yhteiskuvassa.

Ratikka ja pyöräily isoja asioita

Tanskalais-ruotsalainen Hiedanrannan Innovaatiolahti tulee olemaan pohjana koko järvikaupungin alueen kehittämiselle. Tuomaristo suosittelee, että kanava-alueesta tehdään suunnitelmaa vieläkin monimuotoisempi ja uittotunnelin suuaukko huomioidaan lopullisessa ratkaisussa.

- Näin suuria ja haastavia kilpailuhankkeita tulee harvoin vastaan. Tampereen kaupunkia kehitetään kovalla tahdilla, ja tästäkin tulee hyvä projekti, sanoi Ted Schauman Innovaatiolahti -työryhmästä.

Hiedanrannan Innovaatiolahti -suunnitelma muodostaa tuomariston mielestä kiinnostavia asuinympäristöjä saarten alueella ja vedessä. Alueelle voisivat sopia asuntoveneet.

Hiedanrannan Innovaatiolahti -suunnitelma muodostaa tuomariston mielestä kiinnostavia asuinympäristöjä saarten alueella ja vedessä. Alueelle voisivat sopia asuntoveneet.

Jouni Lehtomaa oli mukana Innovaatiolahti -työryhmässä liikennesuunnittelun asiantuntijana. Hänen mielestään tulevaisuuden kaupunginosien suunnittelu keskittyy asukkaiden liikkumiseen ja joukkoliikenteeseen.

- Hiedanrannassa on kaksi isoa asiaa: ratikka ja pyöräily. Iso kysymys on saada kaupat ja palvelut yhdistettyä liikenneverkkoihin. Näiden asioiden kautta asumisesta ja katutilasta saadaan turvallista ja viihtyisää, Lehtomaa sanoi.

Kolmannen palkinnon saanut Frech Line -ehdotus tuo kadut lähelle rantaa.

Kolmannen palkinnon saanut Frech Line -ehdotus tuo kadut lähelle rantaa.

Kolmannen palkinnon sai helsinkiläisen HELT Arkkitehdit Oy:n French Line. 15 000 eurolla kaupunki lunasti kaksi työtä, eli Hiedanranta Watermarks ja Tampere Bay City. Kunniamaininnan saivat Hybrid City, C-duuri ja There´s a New Town in the City.

Ideakilpailun tavoitteena oli luoda Hiedanrannasta Tampereelle tulevaisuuden kaupunginosa, joka on kaupunkimaisen tiivis, vihreä ja vähähiilinen. Kaupunki jatkaa alueen suunnittelua kilpailun voittajien kanssa. Suunnittelu etenee alkuvuoden aikana.

Tavoitteena on, että alueen ensimmäiset asemakaavat laadittaisiin vuosina 2018–2019. Alueen rakentaminen jatkuu 2030-luvulle saakka.

Palkitut työt näyttelyssä

Ideakilpailun palkitut ja kunniamaininnan saaneet työt ovat esillä keskiviikkona 11. tammikuuta alkaen Lielahden kartanossa. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Näyttely on avoinna ke–pe 11.–13.1. kello 12–18, la 14.1. kello 10–15, ke 18.1. ja 25.1. kello 12–18 sekä la 21.1. ja 28.1. kello 10–15.

Arkkitehti Tuomas Seppänen vetää näyttelyn yleisöopastuksia 11.1. ja 18.1. kello 16 ja 17.


Lue myös nämä


Kommentit (8)

  • Hiedsu

    Kilpailun tuomaristossa ovat olleet kilpailun järjestäjien nimeäminä:
    pormestari Anna-Kaisa Ikonen, apulaispormestarit Pekka Salmi, Anna-Kaisa Heinämäki, Mikko Aaltonen ja Leena Kostiainen, kaupunkiympäristöjohtaja & DI Mikko Nurminen, elinvoimajohtaja Teppo Rantanen, johtaja Kari Kankaala, Hiedanrannan kehityspäällikkö & DI Reijo Väliharju, suunnittelujohtaja & SAFA arkkitehti Taru Hurme, asemakaavapäällikkö & SAFA arkkitehti Elina Karppinen, yleiskaavapäällikkö & arkkitehti Pia Hastio sekä projektiarkkitehti & SAFA arkkitehti Riikka Rahkonen.

    Heidän lisäkseen tuomaristoon kuuluivat SAFAn nimeäminä jäseninä:
    arkkitehti Ute Schneider sekä SAFA arkkitehti Tuomas Seppänen

    Tuomariston työskentelyn tueksi teetettiin asiantuntija-arvioita arvostelun eri osa-alueilta.

  • Nimetön

    Koska se ratikka saadaan Hiedanrantaan asti? Joko reitin jatko Pyynikintorilta on päätetty?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet