Voi ihme! Sylvi, 99, ja Helmi, 99, tapasivat oltuaan erossa 30 vuotta: ”Luulin, että olet kuollut”

Joskus elämä vie erilleen. Tamperelaisen Helmi Hellmanin, 99, ja Helsinkiin muuttaneen Sylvi Vainion, 99, ystävyys katkesi kauan sitten. Ystävättäret olivat erossa toisistaan vuosikymmeniä ja luulivat toistensa jo kuolleen, kunnes eräänä keväisenä päivänä Helmin ovikello palvelutalossa soi.

JUKKA VUOKOLA
Voi ihme! Sylvi, 99, ja Helmi, 99, tapasivat oltuaan erossa 30 vuotta: ”Luulin, että olet kuollut”
Kirsikka Otsamo, teksti / Jukka Vuokola, kuvatAamulehti

Helmi Hellmania, 99, jännittää. Hän katselee huoneensa tarkkaa järjestystä, siirtää tavaroita pöydällä, sipaisee kasvojaan.

– Juuri viime viikolla sukelsin nenälleni ja nyt se on mustana, Helmi harmittelee tärkeänä päivänä.

Onneksi nenän päähän on laitettu vähän meikkiä, eikä mustelma näy lainkaan.

– Koskahan Sylvi tulee?

Kaikki olisi valmista.

Jukka Vuokola
Hetki ennen Sylvi Vainion sapaumista Helvi Hellman jakaa jännityksen tamperelaisen ystävänsä Tuija Oinosen kanssa.

Hetki ennen Sylvi Vainion sapaumista Helvi Hellman jakaa jännityksen tamperelaisen ystävänsä Tuija Oinosen kanssa.

Kello on vielä vajaa kaksitoista, kun Kuuselakeskuksen pihaan Tampereen Härmälässä ajaa iloinen seurue. Autosta nostetaan esiin rollaattori ja pian sitä työntää Sylvi Vainio, 99.

Aurinko saa Sylvin vallattomat kiharat loistamaan hopeisina. Kevät on kirkkaimmillaan, mutta Sylvillä on kiire sisään.

– Mua itkettää, jos mää Helmin nään, Sylvi Vainio ennustaa ja pyyhkäisee jo silmäkulmaansa.

– Missäs se Helmi nyt on, hän kysyy useaan kertaan.

Jukka Vuokola
Sylvi Vainiolla on matkaseuranaan hänen oma poikansa Erkki ja tämän puoliso Merja Hyytiäinen.

Sylvi Vainiolla on matkaseuranaan hänen oma poikansa Erkki ja tämän puoliso Merja Hyytiäinen.

Pitkä halaus

Nyt Sylvi soittaa jo ovikelloa. Heti, kun naisten katseet kohtaavat, molemmat purskahtavat iloiseen räkätykseen. Voi hyvä tavaton!

Naiset halaavat vuosikymmenien tauon jälkeen. Ja he halaavat pitkään.

– Oletko sinä se Lahtisen Helmi? Sylvi toistelee hellästi kuin todentaakseen tilannetta itselleen. Molemmat naiset luulivat toisen kuolleen jo vuosikymmeniä sitten. Onneksi sattuma ja Suomen itsenäisyyden juhlavuosi muuttivat tilanteen.

Katso liikuttava video Sylvin ja Helmin ensikohtaamisesta (juttu jatkuu videon alla):

 
Jukka Vuokola
Sylvi Vainio täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Sylvi Vainio täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Yllätyskuva lehdessä

Siirrytään peremmälle.

– Otas nyt Sylvi takkia pois! Helmi komentaa.

Sylvi antaa katseensa kiertää kauniissa kodissa. Hän on tullut Tampereelle nyt Itä-Helsingistä, mutta on viettänyt nuoruutensa Tampereella.

Helsingin Sanomat julkaisi alkuvuodesta Suomen juhlavuoden kunniaksi jutun, johon haastateltiin maamme itsenäisyyden kanssa samanikäisiä ihmisiä. Joukossa Sylviä ja myös Helmiä.

Kun lehti ilmestyi, se lähetettiin Helmille Tampereelle. Sitä katsellessaan Helmi huomasi saman sivun toisessa kuvassa tutun ihmisen.

– Siinä oli yhtäkkiä Sylvi!

Vieläkin Helmi huokaa syvään, kun hän muistaa hämmästyksensä.

Jukka Vuokola
Helmi Hellman ja Sylvi Vainio ovat olleet ystäviä kansakoulun alusta saakka.

Helmi Hellman ja Sylvi Vainio ovat olleet ystäviä kansakoulun alusta saakka.

Lettukestit, joita ei tullut

Sylvin ja Helmin historia juontaa kauas lapsuuteen. He olivat ensimmäisestä luokasta saakka parhaita ystäviä Pispalan kansakoulussa ja sen jälkeen sotavuosina. Ystävysten tiet erkanivat vasta Sylvin muutettua Helsinkiin naimisiinmenon ja perheen perustamisen jälkeen vuonna 1951.

Helsingissä Sylvi oli alkuun kotiäitinä, ja lasten kasvettua hän jatkoi uraansa ompelijana kenkätehtaassa. Helmi jäi Tampereelle. Hänkin avioitui, mutta ei saanut lapsia. Hän työskenteli pitkään suutariliiton toimistossa ja valmensi voimistelijoita.

Alkuvuosina naiset pitivät vielä yhteyttä, ja kerran noin kolmekymmentä vuotta sitten Helmi vieraili Sylvin luona. Tuolloin Helmikin oli ehtinyt jo olla naimisissa ja jäädä leskeksi.

– Muistan, kun Helmi tuli jonkun miehen kanssa. Olin aikonut paistaa heille jälkiruoaksi lettuja, mutta mies sanoi, että on kiire. Ensi kerralla sitten. Mutta ei sitä kertaa koskaan tullut, Sylvi muistelee.

Puhelu meni itkuksi

Lehtikuvan nähtyään Helmi pyysi läheisiään selvittämään, missä Sylvi asuu ja lopulta hän soitti vanhalle ystävälleen.

Samoihin aikoihin myös Sylvi oli jo huomannut Helmin kuvan.

– Ensimmäisen puhelun aikana me vain itkimme, Helmi kertoo.

– Että näin saimme vielä yhteyden.

Kun on liki satavuotias, on saanut tottua ystävien jo kuolleen. Niiden tärkeimpienkin. Tänään naiset tapaavat pitkästä, pitkästä aikaa ensi kertaa kasvotusten. He voivat koskettaa toisiaan. Ja niin he tekevätkin.

– Sullahan on nätti tukka, oletkos kihartanut, Sylvi kysyy ja silittää ystävänsä hiuksia.

Seuraavaksi Sylvi jo kuvailee monin sanankääntein Helmin nuoruuden huimaavan kaunista mustaa hiuspehkoa. Siitä on kuviakin.

– Tämä tässä oli sellainen hurmaaja! Siinä sekosivat taiteilijat ja kirjailijat, ystävä hekottaa.

Helmiä hymyilyttää.

Helmi ja Sylvi istuvat vierekkäin pienelle sohvalle. Sylvillä on mukanaan kuva Helmistä ja pian Helmin kaapista löytyy myös albumi, jossa on kuvia molemmista.

Nopeasti käy selväksi, että Sylvi on kaksikosta tänään se puheliaampi, Helmi vastailee ja nyökyttelee.

– Herrajumala, sulla on albumitkin. Mulla on valokuvat ihan hunnigolla, Sylvi nauraa.

– Ihan hunningolla koko koti!

Ja taas nauretaan.

Jukka Vuokola
Pian otetaan esiin muistojen valokuva-albumit.

Pian otetaan esiin muistojen valokuva-albumit.

Kun Kuru upposi

Maisema ikkunan takana nostaa mieleen muistoja. Naiset aloittavat suoraan dramaattisesta hetkestä.

– Muistatko, kun katsottiin, kun Kuru-laiva upposi, Sylvi kysyy.

– Muistan tietenkin.

Höyrylaiva Kuru upposi Tampereen edustalla Näsijärvellä 7. syyskuuta 1929. Tuolloin Helmi ja Sylvi olivat 12-vuotiaita koululaisia.

– Me katselimme Näsijärvelle, kun se laiva vaan upposi. Oli kamala myrsky. Ei meitä sinne lähemmäksi päästetty, Sylvi muistaa.

– Näin se vaan kallistui, ja sitten se upposi, Helmi näyttää kädellään.

– Ihmisiä oli vedessä. Sitten siitä kaksi miestä niin kuin erkani uimalla kauemmas, hän kuvailee.

– Ja puoli Tamperetta kiirehti sinne rantaan. Ja niiden, jotka oli siellä auttamassa, kasvot ihan turposi ja tulehtui.

Höyrylaiva Kurun uppoaminen on Suomen pahin sisävesillä tapahtunut vesiliikenneonnettomuus. Kurun matkustajista saatiin pelastetuiksi vain 22. Onnettomuudessa hukkui lähes 140 ihmistä.

Keinussa koulun pihalla

Pispalan mäeltä riittää muistoja.

– Voi, muistatko sinä sen koulun venäläisen pihakeinun? Sen pyörivän, Sylvi tenttaa ja kohta Helmi jo muistaa.

Sylvi oli rohkea ja puolusti Helmiä silloinkin, kun jopa muutamat opettajat hylkivät punaorpoa. Nöyryyttivät kenkäavustusta jaettaessa ja jättivät kutsumatta retkille.

Helmin isä ja isoveli olivat kuolleet sisällissodassa, kun tämä oli vauva.

- Kotimme sijaitsi Pispalanharjulla Mäkitien (nyk. Mäkikatu) varrella. Isä oli ehtinyt sen rakentaa, Helmi kertoo.

Helmin isä rakensi ensin talon ihan tien varteen ja myi sen Lauri Viidan vanhemmille ja rakensi sitten vielä toisen talon hiukan ylemmäksi.

Näin lukee Helmin kirjoittamissa muisteluksissa.

Jo pian Helmin syntymän jälkeenhänen isänsä Oskari Lahtinen kuoli nälkään Kalevankankaan vankileirillä, samoin Helmin 16-vuotias veli. Äiti Iida jäi leskeksi kolmen lapsen kanssa. He jatkoivat asumista talossa, mutta vuokrasivat pääkerroksen ulkopuolisille. Välillä Helmi asui myös lastenkodissa. Koulun alkaessa hän palasi kotiin.

- Sinulla on ollut niin kova elämä, Sylvi sanoo ja katsoo ystäväänsä.

– Äitisikin muisti aina, että ”tästä lattiasta olen poikani ja mieheni veret pessyt”, Sylvi näyttää kädellään lattiaa kohti.

Helmi nyökyttelee hiljaa.

– Mutta sinä olit minun ystäväni. Ainoa oikea, hän sanoo Sylville.

Samalle luokalle koulussa osunut Sylvi oli hieman vauraammasta perheestä. Sitten hänenkin isänsä kuoli. Sylvi oli 15-vuotias.

Jukka Vuokola
-Katsoppa Helmiä, Sylvi esittelee ystävänsä kuvaa.

-Katsoppa Helmiä, Sylvi esittelee ystävänsä kuvaa.

Tanssit Laten kanssa

Pian muistojen keinu jo pyörähtää hauskempiin aikoihin, tansseihin työväentalolla ja urheiluun Tarmossa. Naisten suosikkilaji oli voimistelu.

Vuotta vanhempi saman koulun poika Lauri Viita vilahtelee puheissa hänkin.

– Lauri oli kova komentamaan. Hänellä oli sellainen möreä se ääni, naiset nauravat.

– Määräsi metsässäkin leikeissä aina, että nyt mennään tänne päin.

– Ja kun tanssittiin, niin ihan mekosta takaa repi oikeaan suuntaan viedessään!

– Mutta kyllä hän ihan mukava poika oli, naiset summaavat.

Helmin ja Sylvin muistoissa vilistävät monet tutut nimet. Toinen nappaa aina heti kiinni tarinaan. Ilmiömäisesti naiset palauttavat mieliinsä milloin opettajat, milloin ystävät vuosien takaa.

Asseri Koivisto, tulikos siitä urheilutoimittaja?

Yhtä nimeä he joutuvat kuitenkin kumpikin hakemaan.

– Se Lauri otti Kertun jälkeen sen kirjailijan. Aulikin?

Aulikki Oksasen, eikö?

– Ei, kun Ailan! – Niin Meriluodon! Se oli kirjailija hänkin. Mutta Laurille tuli ongelmia alkoholin kanssa ja sen mielensä, Sylvi pohtii.

– Katos Viidan Late oli liian fiksu. Se tuli hulluksi, naiset tiivistävät kirjailijan tarinan.

Jukka Vuokola
Ystävättäret pitivät yhtä aikuisiksi saakka.

Ystävättäret pitivät yhtä aikuisiksi saakka.

Siinä viedään Viidan Latea

Sylvillä on muisto myös Viidan kuolemasta.

– Kaikki puhuivat, että nyt se Late on taas juopottelemassa sen ison talon omistajan kanssa. Oli joulu tulossa.

- Olin mieheni Jorman kanssa käymässä Mäntsälässä ja joulukuusta hakemassa. Ajettiin kotia kohti, ja se kuusenlatva törrötti ikkunasta ulos. Yhtäkkiä tiellä oli kamalasti väkeä. Miestä kannettiin paareilla. Sanoivat, että siinä viedään Viidan Latea.

Viitaa kuljettaneeseen taksiin törmäsi maantiellä rattijuopon ajama kuorma-auto, ja Viita kuoli seuraavana päivänä 22. joulukuuta 1965 Töölön sairaalassa, 49-vuotiaana.

Muisto tuo naisten mieleen myös Helmin oman suuren menetyksen.

- Ei sinulla ole helppoa ollut. Ensin isä ja veli kuolivat kapinassa ja sitten sulhanen talvisodassa.

Helmi nyökkää.

Hänen tuore kihlattuna Into kuoli kranaatin sirpaleeseen maaliskuussa 1940.

– Moision mamma haki Ylä-Voimasta sulle kaikki suruvaatteet, kyllä minä sen muistan, Sylvi sanoo ja ottaa ystävästään kiinni.

Sota-aika oli raskasta. Kovin erilaista kuin nykyihmisten köyhyys. Oli puutetta ruoasta.

– Polkupyörällä haettiin perunoita 30 kilometrin päästä Kangasalta, kun oli nälkä.

Vieläkö sujuu spagaati?

Naiset työskentelivät Tampereella toinen ensin Aaltosen ja toinen Branderin kenkätehtaalla.

- Mutta kun sota loppui ja kaikki miehet palasivat koteihinsa, sinä halusit pois Branderilta, kun sulla ei enää ollut sun omaa, joka palaisi. Et kestänyt katsoa sitä, Sylvi muistelee.

– Niinpä hommasin sinut Vakuudelle.

Vakuus oli jalkinekorjaamo. Sylvi oli nyt siellä esimiehenä.

Nuoruus jatkui, mutta juhlimaan naiset eivät koskaan ryhtyneet.

- Teimme töitä ja urheilimme. Jos joskus Tempon tavaratalossa käytiin, niin syömässä, kun oli nälkä!

Sota-aikana Helmi oli ottanut osaa jopa akrobaattiryhmään, joka kiersi esiintymässä rintamalla. Helmisiskot-niminen voimisteluryhmä keräsi suurta suosiota. Naisen huoneen seinää koristavat näyttävät kiertuekuvat trapetseilta ja balettiryhmistä.

– Se lähti siitä, kun kerran näin lehdessä ilmoituksen, että annetaan akrobaattitunteja.Tuntien antaja oli Ester Naparstok. Hän alkoi koota minulle ja ystävälleni esitystä. Kun saatiin se kuntoon, hän sanoi, että menkää kysymään Tampereen Työväen Teatterin johtajalta Edvin Laineelta, josko hän ottaisi esityksen harjoituksen alla olevaan Mustalaisruhtinatar -operettiin.

Ystävykset menivät, ja siitä alkoi Helmin pitkä teatteriura. Myöhemmin hän on lisäksi säveltänyt 68 kuoroteosta.

Tätä Sylvikään ei ole kuullut.

– Ohhoh!

– Niin minä olen aikaani käyttänyt, Helmi hymyilee vaatimattoman näköisenä.

Molemmat naiset kertovat käyneensä teatterissa katsojina ahkerasti läpi koko elämänsä.

Nuorena Sylvi seurasi ystävänsä uraa tarkasti. Kotona on tallessa kuviakin kiertueilta.

– Ja toit aina minulle niitä hienoja kahvikuppeja. Niitä oli niin paljon, Sylvi hymyilee.

– Sanoin, että mulla on jo liikaakin kuppeja. Älä tuo niitä enää, tee vaan työtäkin välillä, hän nauraa.

Naiset sanovat liikunnan olleen molemmille yksi tärkeimmistä iloista läpi elämän.

– Tuosta vaan tehtiin spagaattikin, he huiskaisevat kädellään.

Vähällä on, etteivät kokeile sitä nytkin.

Aina heikomman puolella

Helmi käy edelleen neljä kertaa viikossa kuntosalilla. Myös Sylvi pyrkii liikkumaan säännöllisesti. Kumpikaan ei tarvitse silmälaseja kuin erityisen tarkoissa töissä.

– Liikunta ja työ. Ihmiselle tärkeintä on liikunta, tosin välillä on pakko myös nukkua, Helmi toteaa.

Sylvi on samaa mieltä.

Yhtä tärkeää on elämänasenne. Molemmat naiset kertovat olleensa aina heikomman puolella. Edelleen he haluavat puolustaa kaikkia, jotka ovat jäämässä alakynteen.

– Minulla oli oikein iili siihen. En koskaan mennyt porukoihin pihallakaan, vaan aina heikomman puolelle, Sylvi vakuuttaa.

Lapsuus Pispalassa nostaa mieleen kahtiajaon, joka vallitsi suomalaisten kesken. Ei kauaakaan, kun sohvalta jo kajahtaa kahteen ääneen: ” Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat, on veljet keskenään.”

Naiset muistavat Kansainvälisestä pitkän pätkän.

– Tässä on kyllä hyvät sanat, Sylvi sanoo.

Katso videolta lisää Helmin ja Sylvin muisteluksia Tampereen ja Pispalan historista (juttu jatkuu videon alla):

 
JUKKA VUOKOLA
– Oletko sinä se Lahtisen Helmi, Sylvi toistelee hellästi kuin todentaakseen tilannetta itselleen. Molemmat naiset luulivat toisen kuolleen jo vuosikymmeniä sitten.

– Oletko sinä se Lahtisen Helmi, Sylvi toistelee hellästi kuin todentaakseen tilannetta itselleen. Molemmat naiset luulivat toisen kuolleen jo vuosikymmeniä sitten.

Luulin, että kuolit

Naiset seuraavat edelleen televisiosta uutistapahtumia. Heillä on mielipide nykymenosta.

– Suomeen kaivattaisiin tasapainoa. Sitä, että kaikilla voisi olla hyvä olla.

– Kyllä meillä on nykyäänkin varaa auttaa heikompia. Täältäkin lähdettiin työn perässä Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Ja Ruotsiin. Kyllä tänne saa tulla, jos vaan löytää työtä ja tekemistä, eikä vie sitä toisilta pois, Helmi miettii.

Vähän väliä naiset katsovat toisiaan. Halaavat, sipaisevat hiuksia ja hymyilevät. Jälleennäkemisen ilo ei kuivu silmistä.

– Minä kyllä etsin sinua, Sylvi sanoo yllättäen.

– Soitinkin, mutta joku mies sanoi, että ei Helmi ole enää täällä. Silloin luulin, että olet kuollut.

– Ihanko totta, Helmi kysyy vakavana ja jää katsomaan ystäväänsä.

Hän on pitkään hiljaa.

– Ihanko totta?

Jukka Vuokola
Tästä eteenpäin ystävykset aikovat tavata useammin.

Tästä eteenpäin ystävykset aikovat tavata useammin.

Etkö pääse saunaan?

Vaan Sylvi on jo uusissa käänteissä. Häntä naurattaa, kun hän kuvailee omaa huonettaan Itäkeskuksen palvelutalossa.

– Se on sellainen murju! Sinulla on hieno huone.

Sitten hän tarttuu Helmiä käsivarresta.

– Ja nyt tärkeä kysymys. Onko täällä saunaa ja pääsetkö sinä sinne?

– Kyllä täällä on, Helmi vastaa.

– Minä en pääse, Sylvi parahtaa.

Häntä harmittaa se, että hän ei saa käydä saunassa kuin joka toinen viikko, jos omahoitaja on oikeassa työvuorossa.

– Tykkään saunasta kuin hullu puurosta, hän käkättää.

On lounasaika. Helmi ottaa punaisen rollaattorinsa, Sylvi sinisensä. Ystävättäret lähtevät peräkanaa hissille.

– Me olemme käyneet usein kesällä Tampereella, mutta emme ole tienneet Helmin olevan yhä täällä, kertoo Sylvin poika Erkki Vainio, joka on äitinsä mukana matkalla.

– Nyt me alamme tavata useamminkin, naiset vakuuttavat.

– Mehän emme kuole koskaan, Helmi ja Sylvi nauraa toteavat kahteen naiseen.

Jostain syystä se tuntuu uskottavalta.

Syntynyt: 21.12.1917 .

Asuu: Palvelutalossa Helsingin Itäkeskuksessa.

Perhe: Kaksi aikuista lasta, poika Erkki syntyi vuonna 1947 ja tytär Sinikka vuonna 1951. Puoliso Jorma Vainio oli Sanoma Oy:n kirjaltaja, hän kuoli vuonna 1997.

Työura: Kenkätehtaalla ompelijana ja kotiäitinä.

Helmi Hellman

Syntynyt: 17.9.1917.

Asuu: Kuuselan palvelukeskuksessa Tampereella

Perhe: Avioitui Matti Hellmanin kanssa vuonna 1947. Liittoa kesti vuoteen 1981 asti, jolloin Matti kuoli. Ei lapsia.

Ura: Työskenteli pisimpään Kumi- ja nähkatyöväenliiton toimistossa. Työn ohella voimistelijoiden valmentamista, johti eläkkeellä kuoroa.


Lue myös nämä


Kommentit (19)

  • Satu

    Liikuttava kohtaaminen! Ihana juttu!

  • Nimetön

    Koskettava tarina. Kiitos!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet