Vesa Mäkelä on mies, johon vangit luottavat: ”Se syntyy kun on niin lähellä, että henki haisee”

Vesa Mäkelä ei ole pelkästään mukava mies. Hänen kirkkoonsa ei tulla vaihtamaan huumepusseja taskusta toiseen eikä vehtaamaan mitään muutakaan. ”Kyllä minä kasvatan. En minä ole joka asiassa mukava mies.”

ERIIKA AHOPELTO
Vesa Mäkelä on mies, johon vangit luottavat: ”Se syntyy kun on niin lähellä, että henki haisee”

Vesa Mäkelä jättää vankilasielunhoitoon ison aukon jäädessään muutaman vuoden päästä eläkkeelle vankilapastorin tehtävästä. Mäkelä vastustaa sitä aietta, että vankiloissa ei enää olisi pappeja, vaan hengellisen työn tekijät vain vierailisivat vankiloissa. -Jotta voi saavuttaa luottamuksen, täytyy elää vankien keskellä.

Minna Ala-HeikkiläAamulehti

Rikosseuraamusesimiehen toimiston seinällä on mustavalkea taulu. Siinä on Kylmäkosken vankilassa istuvan 113 vangin nimet ja heidän selliensä numerot.

Vankilapastori Vesa Mäkelä saa vangeilta paljon tapaamispyyntöjä, mutta joskus hän sivuuttaa ne ja menee taulun eteen seisomaan. Kun hän siinä hiljentyy, taulusta usein nousee jonkun vangin nimi esiin. Hänen luokseen Mäkelä menee.

Monta kertaa on käynyt niin, että vanki on ihmetellyt, kuinka Mäkelä tiesi tulla juuri silloin hänen luokseen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

ERIIKA AHOPELTO
Vankilapastori Vesa Mäkelällä on lain antama vaitiolovelvollisuus asioista, joista vangit uskoutuvat hänelle sielunhoitotilanteissa ja ripissä.

Vankilapastori Vesa Mäkelällä on lain antama vaitiolovelvollisuus asioista, joista vangit uskoutuvat hänelle sielunhoitotilanteissa ja ripissä.

Muut vangit valistivat uutta vankia pastorista

Vesa Mäkelä astuu selliin, ottaa tuolin, istuutuu Mertsiä vastapäätä, aivan hänen eteensä. Suuret lumiräntähiutaleet putoilevat pienen sellin ikkunan takana, kun Mertsi alkaa puhua.

Tuomiota on takana kymmenen kuukautta ja edessä yli neljä vuotta. Menossa on kahdeksas vankila.

Mertsi on hyvällä mielellä ja kiitollinen. Kylmäkosken vankilapastori on siihen yksi syy.

- Ei missään muualla ole tällaista pastoria. Mäkelästä aistii, että hän on sydämellään tässä mukana. Täällä voin käydä vaikeita asioita läpi ja kasvaa täyteen miehen mittaan.

Mertsi muistaa, kun tapasi Vesa Mäkelän ensi kerran. Aurinko paistoi vankilan kirkossa ja pappi selitti evankeliumia.

- Näki, että siinä puhui Jumalan mies elämää.

Muut vangit valistivat Mertsiä pastorista.

- He sanoivat, että pastori on reilu reilulle, mutta älä ala hänen kanssaan venkoilla.

Mertsi vilkaisee Mäkelää. Häntä naurattaa.

- Tuo on pohjalainen mies. Jäärä ja yksisanainen, mutta hänellä on auktoriteettia, jonka alle on hyvä mennä, hän kuvailee pastoriaan.

Juttu jatkuu linkin jälkeen.

Rikoskierteessä elänyt vanki: "On ihmeellistä, että joku haluaa pyytää minulta anteeksi"

”En ole joka asiassa mukava mies”

Pastori Vesa Mäkelä haluaa mennä vankeja lähelle. Siksi hän istuu sellissä kasvokkain vangin kanssa.

- Luottamus syntyy siitä, että ollaan niin lähellä, että henki haisee. Ei pidä juosta karkuun, kun ihminen haluaa purkaa elämäänsä, Mäkelä lausahtaa.

Vangit kokevat, ettei Mäkelä ole liikaa kallellaan taloon päin, vaan pitää vankienkin puolta. Silti Mäkelä on osa henkilökuntaa. Raja on selvä. Hänen kirkkoonsa ei tulla vaihtamaan huumepusseja taskusta toiseen tai vehtaamaan mitään muutakaan.

- Minä otan niskasta kiinni, Mäkelä tokaisee ja jatkaa:

- Kyllä minä kasvatan. En minä ole joka asiassa mukava mies.

Hän ei myöskään lähde mukaan vankilan sisäiseen arvomaailmaan, jossa toiset ovat pohjasakkaa ja toiset kingejä.

- Vankila on arvo- ja tunnemaailmaltaan kipeä maailma, eikä minun pidä omaksua sitä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

ERIIKA AHOPELTO
Takavuosina useimpien vankien ammattinimike oli sekatyömies. Vesa Mäkelä toteaa, että nyt moni heistä ilmoittaa ammatikseen toimitusjohtaja, mutta useimmat eivät ole tehneet päivääkään töitä.

Takavuosina useimpien vankien ammattinimike oli sekatyömies. Vesa Mäkelä toteaa, että nyt moni heistä ilmoittaa ammatikseen toimitusjohtaja, mutta useimmat eivät ole tehneet päivääkään töitä.

Ketään ei voi muuttaa, mutta tukea voi

Vesa Mäkelä haluaa tietää, mitä Kylmäkosken vangeille kuuluu ja millaisten asioiden kanssa kukin painii: että tuo haluaa vetää rooliaan, tuo haluaa murjottaa, tuolle on syntynyt lapsi ja tuon isä on kuollut.

Mäkelä toteaa, ettei voi lähestyä vankia sillä ajatuksella, että ”minä teen sinusta miehen”, mutta jos vanki haluaa pysähtyä miettimään elämäänsä, Mäkelä on tukena.

- Annan miehen myös vapaasti hakata päätään seinään, jos hän niin haluaa. Palaan asiaan sitten, kun muutos kiinnostaa, Mäkelä tuumii ja tähdentää, että valtaosa vangeista haluaisi irti rikollisesta elämästä, mutta kiinni pitävät koukut ovat vahvoja.

- Kerran huoneessani oli mies, jolla oli todella hyviä ajatuksia, mutta sitten hän sanoi, että jotta hän pystyy ne toteuttamaan, hänen pitää jatkaa huumeiden myyntiä. Lähetin miehen takaisin selliin kasvamaan.

”Ei rikoksia satu, niitä tehdään”

Niistä nokka, nosta housut ja ole kuin mies. Näin vangit kertovat Mäkelän heille sanovan. Mäkelää naurattaa.

- Se liittyy vastuunkantoon. Monet ajattelevat, että he saavat tehdä mitä tykkäävät, mutta vapaus on sitä, että ottaa vastuun omasta ja läheistensä elämästä. Ei rikoksia satu, niitä tehdään.

30-vuotisen työuransa aikana Mäkelä on nähnyt kymmeniä ellei satoja miehiä, jotka ovat pystyneet rikkomaan kahleensa ja aloittamaan uuden elämän.

- En koe olevani vain sielunhoitaja ja terapeutti, vaan myös kätilö, ulosvetäjä, auttamassa siinä, kun jotakin uutta syntyy ihmisessä. Kun ihminen ottaa ensimmäisen askeleen muutoksen tiellä, tie on periaatteessa auki taivasta myöten.

Mäkelä muistuttaa, että onnistumista on monenlaista. Tavoitteet pitää asettaa oikein.

- Jos tavoitteena on, että vangilla on vapauduttuaan oma talo, hieno työ, parin vuoden takainen missi vaimona ja komea auto, onnistujia on tosi vähän.

”Mietipä, mitä Pikku-Kallen isä sanoi?”

Mäkelän työtä ohjaa se perusajatus, että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Mäkelä uskoo, että se kuva on jokaisessa ihmisessä, on tämä sitten enemmän tai vähemmän rikkinäinen.

- Vaikka mies lusisi koko elämänsä, se elämä on yhtä arvokas kuin hänen, joka kirkossa julistaa joka sunnuntai. Kukaan ei ole pelkästään paha.

- Ihmisarvo ei ole hinnoiteltavissa saavutuksilla. Ihmisten talousmaailmassa anteeksiantokin on ostettava, mutta Jumalan maailmassa anteeksiantamus saadaan lahjana.

Hartsi -vanki antoi hänelle kerran määritelmän armosta.

- Se on sitä, että Jumala taivaasta katselee, että tuolla se Hartsi kompuroi, välillä on saappaat savessa, mutta kyllä se näyttää tänne päin olevan tulossa.

Huumorista on apua vankilapastorin työssä. Vesa Mäkelä kertoo esimerkin tältä aamulta. Kun eräs vanki puuskahti, että mitähän myönteistä tästäkin päivästä pitäisi löytää, Mäkelä vastasi:

- Mietipä vaikka sitä, kun Pikku-Kallen isä sanoi, että meidän poika se oli paras luokalle jääneistä.

Jotkut makaavat viltin mutkassa, toiset ovat pallo hukassa

Vaikka Mäkelä ei halua tehdä kastijakoa, hän näkee vangeissa kolme ryhmää. Selviytyjiltä tulee asiointilomakkeita papille niin, että maanantaiaamuna pöydällä voi olla 30 paperin nippu. Selviytyjät lähtevät hakemaan apua saadakseen asiansa kuntoon vankilassa tai vankeuden jälkeen.

Jos Mäkelä työskentelisi vain heidän kanssaan, hän työskentelisi vangeista vain yhden kolmasosan kanssa.

Toinen ryhmä on pallo hukassa olevat. He ovat linnassa ensimmäistä tai toista kertaa.

- Heillä on spedemäinen olo. He eivät tiedä, ovatko tulossa menosuunnasta vai menossa tulosuuntaan. He räkivät kattoon, väistelevät. Heidän luokseen on mentävä kysymään, miten he jaksavat, eikä vastaanotossa ole ongelmaa. Heidän vierellään on aina paikka auki.

Kolmas ryhmä ovat viltinmutkassa makaajat. He ovat pahasti päihdeongelmaisia. Heidän tavoitteenaan on vain maata huoneessa verhot kiinni, peitto päällä, pää sekaisin keinolla millä hyvänsä, vaikka kenkäplankilla. Heille päihdemaailma on todellinen maailma ja siellä he haluavat olla.

- Tämä on vaikein ryhmä auttaa, mutta otan päiviä, jolloin kuljen heidän luonaan. Jos viltinmutkassa makaaja avaa silmänsä, olen tyytyväinen. Jos hän nousee sängyn reunalle istumaan, olen jo tosi tyytyväinen. Jos saan vaihdettua hänen kanssaan ajatuksia, enkelikuoro laulaa taivaassa.

Mäkelä toteaa viisaan pelon olevan tarpeen esimerkiksi silloin, kun hän menee tapaamaan pahoista vieroitusoireista kärsivää vankia.

- Luulenpa kuitenkin, että jos yksi vanki kävisi päälleni, hänen päälleen kävisi kymmenen vankia. Kyllä he papistaan huolen pitävät.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

ERIIKA AHOPELTO
Vesa Mäkelä muistuttaa, että vankila ei ole kostolaitos, vaan sen tehtävänä on panna täytäntöön oikeuden määräämä tuomio vapaudenmenetyksestä. –Vaikka muuta puhutaan, vankila ei ole häävi paikka. Kun ei saa itse avata ulko-ovea, se on vankila.

Vesa Mäkelä muistuttaa, että vankila ei ole kostolaitos, vaan sen tehtävänä on panna täytäntöön oikeuden määräämä tuomio vapaudenmenetyksestä. –Vaikka muuta puhutaan, vankila ei ole häävi paikka. Kun ei saa itse avata ulko-ovea, se on vankila.

”Olen papille viinapullon velkaa”

Vesa Mäkelä on elänyt värikkään nuoruuden itsekin. Pohja hänen työlleen on tässä: hän on itse saanut avun tullessaan uskoon.

Vankilassa häntä tuli vastaan ihmisiä entisestä kaveripiiristä.

- Kun aloitin vankilapastorina, ensimmäiseksi sellistä kuului: ”Vesa, minä olen sinulle viinapullon velkaa”, Mäkelä muistaa.

Jussihan se siellä oli. Hänenkin elämänsä muuttui ja hän pitää edelleen Mäkelään yhteyttä.

Hartsi-vanki näytti Vesalle lähetyskentän

Kun Mäkelä oli tavallisena seurakuntapappina Keuruulla, Vaasan lääninvankilan pastorin virka tuli auki. Vankilatyö veti puoleensa niin, että Mäkelä kävi muutaman kerran Vaasassa keskustelemassa vankilan henkilökunnan ja vankien kanssa. Päätös syntyi lopulta nopeasti.

- Seisoin Vaasan vankilan kirkossa, aurinko paistoi ja mieleeni tulivat Raamatun sanat: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Soitin vaimolle, että lähdetkö kanssani Pohjanmaalle, ja hän lupasi heti.

Eräs uskovainen profetoi Mäkelälle kerran, että tämä lähtee lähetystyöhön. Pohjalaisella luonteellaan Mäkelä päätti, ettei lähde, ellei selvästi koe niin.

- Käsitykseni oli, että jonnekin Afrikkaan minun pitää singahtaa.

Asia vaivasi. Monesti Mäkelä mietti, miksi profetia ei ollut toteutunut. Kerran hän kertoi asiasta vangeille Vaasan vankilan kirkossa.

- Hartsi lähti kävelemään salin perältä, iski lapion kokoisen kätensä olalleni ja sanoi: ”Vesa, tämä on sinun Ambomaasi.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

ERIIKA AHOPELTO
Vaikka monesti ajatellaan, että vankiloissa on paljon omasta mielestään syyttömiä, Vesa Mäkelä tietää, että harva enää julistaa syyttömyyttään, kun vankilan portit sulkeutuvat selän takana.

Vaikka monesti ajatellaan, että vankiloissa on paljon omasta mielestään syyttömiä, Vesa Mäkelä tietää, että harva enää julistaa syyttömyyttään, kun vankilan portit sulkeutuvat selän takana.

”Ei ihmistä ole tarkoitettu kulkemaan pää sumussa”

Pastori Mäkelä jaksaa raskasta työtään, koska se sisältää onnistumisia.

- Pidän siitä, kun ihminen anteeksiantamuksen voimassa ja elävässä toivossa alkaa rakentua siksi, joksi Jumala on hänet tarkoittanut. Ei ihmistä ole tarkoitettu kulkemaan pää päihteiden sumussa. Eikä kukaan ole pienenä päättänyt ryhtyä nistiksi tai tappajaksi.

Pastorin on tärkeää hoitaa omaa hengellistä elämäänsä. Mäkelä sanookin, että jos ei hänen työnsä opeta rukoilemaan, ei mikään.

- Aamuisin tullessani töihin hiljennyn päivän asioihin autossa, ja kotimatkoilla olen pudottanut monta asiaa vankilan ja Toijalan välille. Pitää tehdä se, jonka ihminen voi ja jättää pikku siivu Jumalallekin.

Jos Mäkelä kokisi tekevänsä työtään yksin, hän lopettaisi heti, mutta hänen apunaan on joukko vapaaehtoistyöntekijöitä, työntekijöitä seurakunnista ja kristillisistä järjestöistä sekä esirukoilijoita. Silti työ tuntuu joskus raskaalta niin, että työnohjaus on toisinaan tarpeen.

Monilla vangeilla on isää ikävä

Vesa Mäkelä toteaa, että vaikka ihmiset eivät sitä halua kuulla, vangit tulevat usein rikkinäisistä perheistä.

- Vankilassa on kodin ikävä – erityisesti isän ikävä.

- Valtaosa vangeista tulee lastenkodeista tai muista sijoitetuista oloista. Moni haluaa puhua minulle nimenomaan Jumala-kuvastaan. Lapsena heille on syntynyt sisäinen syyllisyys ja häpeä, joka painaa niin vahvasti, että Jumalakin ymmärretään rankaisijaksi. On valtavaa nähdä, kun sisäinen syyttäjä muuttuukin vapauttajaksi.

Mäkelää järkyttää se, että vankiloihin tulee kovin nuoria ihmisiä, korvantaustat märkinä. Huumeidenkäyttö ja sekakäyttö alkavat varhain. Mäkelältä ei liikenekään yhtään ymmärrystä kannabismyönteisyydelle.

- Pitkäaikainen kannabiksen käyttäjä, hänhän on latvalaho, pastori sanoo ihan suoraan.

ERIIKA AHOPELTO
Vankilapastori Vesa Mäkelä pitää  työssään siitä, kun hän saa nähdä vangin alkavan rakentua siksi, joksi Jumala on hänet tarkoittanut.

Vankilapastori Vesa Mäkelä pitää työssään siitä, kun hän saa nähdä vangin alkavan rakentua siksi, joksi Jumala on hänet tarkoittanut.

Vangille pitää antaa mahdollisuus muuttua

Vesa Mäkelä on pahoillaan siitä, että yleinen mielipide vankeja kohtaan on koventunut. Yksilöä korostavaan ajattelumalliin ei kuulu se, että kaikille annetaan mahdollisuus. Aiempaa enemmän kuunnellaan kansaa ja se huutaa, että ristiinnaulitse.

Mäkelä haluaisi vankeinhoitoon tuotavan korjaavan oikeuden rakenteita niin, että rikoksen tekijää ei vain eroteta yhteisöstä, vaan tämä joutuu vastatusten niiden ihmisten kanssa, joita vastaan hän on rikkonut. Mäkelä tähdentää, että tämä korjaava asioiden käsittely edellyttää molempien osapuolien vapaaehtoisuutta.

- Tuomiota se ei pienennä eikä tee tekoa tekemättömäksi. Yleensä se kuitenkin antaa osapuolille pohjaa rakentaa elämää uudelleen.

Mäkelä muistuttaa, että ennemmin tai myöhemmin vanki on kanssasi samassa kauppajonossa. Niinpä työskentelyn vankien kanssa pitää tähdätä siihen, että he eivät enää ole turvallisuusuhka.

- Haluan eroon koppihoidosta. Ihmisille pitää antaa mahdollisuus palata vankilasta muuttuneena.

Vankilasielunhoidon uranuurtaja

Vesa Mäkelä on syntynyt 6.7.1957 Ähtärissä.

Hän on työskennellyt nuorisotyössä ja erityisnuorisotyössä Helsingissä ja kolme vuotta pappina Keuruulla.

Mäkelä aloitti vankilapastorina Vaasan vankilassa 30 vuotta sitten, 1.4.1987.

Vuonna 2006 Mäkelä siirtyi pastoriksi Kylmäkosken vankilaan. Siellä on 113 vankia sakkovangeista elinkautisvankeihin.

Vesa Mäkelä on ollut perustamassa Suomen ensimmäistä kristillistä päihdekuntoutusosastoa Vaasan vankilaan vuonna 1997. Perusajatuksena oli tuoda hoitokoti vankilan sisään.

Mäkelän mielestä vankilapapin päätyö on kahdenkeskinen sielunhoidollinen työ. Vankilapapin pitää käyttää siihen enemmän kuin puolet työajastaan.

Lisäksi työhön kuuluvat hengelliset tilaisuudet ja hengelliset kasvuryhmät. Koska päihdeongelmat, parisuhteeseen ja perheeseen liittyvät vaikeudet sekä väkivaltaisuus tulevat vastaan sielunhoitotyössä ja tuovat toistuvasti ihmisiä uudelleen vankilaan, Mäkelä haluaa olla mukana vankilan kuntouttavassa työssä.

Mäkelä on mukana väkivaltaisten vankien kuntoutusohjelmassa, järjestää perheneuvotteluja, isäryhmiä ja perheleiritoimintaa, etsii vapautuville vangeille tukihenkilöitä, kouluttaa vankilatyön vapaaehtoisia ja työskentelee uhrien kanssa. Hän on ollut mukana myös tukiasuntoasioissa, vakavien rikosten sovittelussa ja vapauteen valmentamisessa.

Mäkelä rentoutuu metsästäen hirviä ja kanalintuja, tekemällä metsätöitä sekä puuhailemalla yhdessä vaimonsa ja lastenlastensa kanssa.


Kommentit (24)

  • Juhi

    Oma kokemukseni on et Vesa on tosi hyvä jätkä! Ymmärtää, auttaa, ja uskoo! Oikea mies tuohon tehtävään. Niitä kun on tosi harvassa tossa järjestelmässä…

  • Nimetön

    Hienoa työtä! Suurella sydämellä. Ei tuossa ”leipäpapit” pärjää.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet