Tuli roihusi hulppean kesäasunnon mailla Vesilahdessa – Sauna ja vaja paloivat maan tasalle

Tarkka syttymissyy ei ole pelastuslaitoksen tiedossa.

Maps4News
Tuli roihusi hulppean kesäasunnon mailla Vesilahdessa – Sauna ja vaja paloivat maan tasalle

Palopaikka sijaitsee Vesilahdessa Sormuskalliontiellä.

Jussi SaarinenAamulehti

Kesäasunnon sauna ja vajarakennus paloivat kokonaan Vesilahden Sormuskalliontiellä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen maanantaina varttia vaille kuusi illalla.

Ensimmäinen yksikkö saapui paikalle puolessa tunnissa. Maastoa paloi rantaviivasta noin 80 metrin alueelta, ja myös osa tynnyrisaunasta kärventyi.

Palopaikka sijaitsee Suonolan kylässä Suonojärven rannalla.

–Se on käytännössä keskellä ei mitään. Saavuimme paikalle ihan viimeisillä minuuteilla. Jos olisimme olleet vähänkin myöhemmin, tuli olisi levinnyt päärakennukseen, sanoo päivystävä palomestari Kimmo Perolahti.

Nyt tuli saatiin nopeasti sammutettua, ja päärakennus hiiltyi vain yhdestä nurkasta.

–Onneksi päämökki säästyi suuremmilta vahingoilta. Rakennus oli uudehko ja hulppean näköinen, varmasti omakotitalon hintainen, Perolahti sanoo.

Kun palokunta saapui paikalle, asukkaita ei ollut kotona eikä minkäänlaisia henkilövahinkoja sattunut. Naapurit olivat soittaneet tulipalosta pelastuslaitokselle.

Perolahti ei pysty sanomaan tarkasti tulipalon syttymissyytä. Hänen mukaansa tuulen suunnan perusteella voi päätellä, että palo olisi saanut alkunsa pihalta.

Korjaus 21.6.2017 kello 11.28. Korjattu juttuun palopaikaksi Suonolan kylä.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Keskellä ei mitään, jaaha, olen asunut tuolla seudulla

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet