Pirkanmaa

Tamperelaisyritys kuvasi työntekijöitä valvontakameroilla – ex-toimitusjohtajalle sakkotuomio

Osa valvontakameroista oli suunnattu niin, että työntekijöitä ja heidän työskentelyään esimerkiksi tietokoneilla tuli koko ajan kuvatuksi tallentavalla kameralla.

Vesa Joensuu/Alma Median arkisto
Tamperelaisyritys kuvasi työntekijöitä valvontakameroilla – ex-toimitusjohtajalle sakkotuomio

Työntekijöiden kuvaaminen valvontakameralla toi sakkotuomion ex-toimitusjohtajalle. Kuvituskuva.

Heidi PesonenAamulehti

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona tamperelaisen palvelualan yrityksen entisen toimitusjohtajan sakkoihin työntekijöiden lainvastaisesta kuvaamisesta työpaikalla. Ex-toimitusjohtaja tuomittiin 25 päiväsakkoon eli 700 euron sakkorangaistukseen. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Kyseisessä tapauksessa työpaikalla oli kameravalvonta toimistotiloissa, joihin ulkopuolisilla ei ollut vapaata pääsyä. Osa valvontakameroista oli suunnattu niin, että osa työntekijöistä ja heidän työskentelynsä esimerkiksi tietokoneilla tuli koko ajan kuvatuksi tallentavalla kameralla.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kertoo, että työsuojelutarkastuksessa työnantajaa ohjeistettiin suuntaamaan kamerat niin, etteivät työntekijöiden työpisteet tule kuvatuiksi. Työnantaja ei noudattanut ohjeistusta. Työsuojeluviranomainen katsoi, ettei ulkopuolisilta suljetussa toimistotilassa ole sellaista ilmeistä väkivallan uhkaa tai muuta sellaista ilmeistä terveys- tai turvallisuusvaaraa, että työntekijöitä ja heidän työpisteitään saisi jatkuvasti kuvata. Tiloissa ei myöskään työskennellä yksin eikä työpisteissä käsitellä merkittävän arvokasta omaisuutta.

Käräjäoikeus totesi lausunnossaan, että työnantajalla ei ollut perusteita kuvata työntekijöiden työpisteitä ja piti erityisen moitittavana sitä, että työnantaja jatkoi työpisteiden kuvaamista viranomaisohjeistuksesta huolimatta.


Kommentit (3)

  • äxl smith


    Miksi työnantaja ei saisi kuvata mitä työntekijät tekevät? Ja tottakai työnantajan täytyy saada tietää myös mitä työntekijät tietokoneillaan tekevät. Näin ainakin vapaassa maailmassa.”

    Saahan työnantaja kuvata, senkuin ottaa kameran kauniisti käteen ja menee työpisteelle kuvaamaan. Salakuvaus on rikos..

  • Nimetön

    Sakko oli hyvä tuomio. Yksityisyyden suoja työelämässä on tärkeä asia. Liian usein työnantaja kuvittelee, että hän saa menetellä miten haluaa.
    Työsuojeluviranomaisen toiminnan pitäisi olla jämäkämpää on päässyt pahasti lipsumaan viime vuosina.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet