Tamperelaispariskunta irtisanoutui töistä ja toteutti unelmansa: Viinikkaan avautuu Tampereen ensimmäinen boutique-hotelli

Tampereen lähin boutique-hotelli löytyy vielä Porvoosta. Loppusyksyllä Tampere saa viimein omansa, kun Paltilan pariskunnan haaveista tulee totta Viinikassa.

Elias Lahtinen
Tamperelaispariskunta irtisanoutui töistä ja toteutti unelmansa: Viinikkaan avautuu Tampereen ensimmäinen boutique-hotelli

Harri ja Paula Paltila remontoivat vanhaan hirsirakennukseen hotellia, joka tekee parin unelmista totta. Sisustuksessa yhdistyvät skandinaavinen selkeys ja provencelainen rouheus.

Anni TolonenAamulehti

Ajatus omasta hotellista kyti molemmilla mielessä usean vuoden ajan. Harri ja Paula Paltila jättivät työnsä viime syksynä ja hyppäsivät tyhjän päälle. Vielä viime syksynä edes vanhan hirsirakennuksen ostopapereita ei oltu allekirjoitettu.

Nyt Paltilat istuvat omenapuun alla puutarhakahvilassaan. Villakoirat kiehnäävät sylissä. Juuri tällä hetkellä pariskunnasta näkee, että unelmasta on tullut totta. Koti löytyy Viinikasta oman yrityksen yläkerroksesta ja yhteisestä yrittäjyydestä on tullut totta.

–Jos hotellista oli haaveiltu aiemmin jotenkin salaa, kaksi vuotta sitten idea alkoi muuttua todeksi, Harri Paltila kuvaa.

Elias Lahtinen
Paltilat aikovat järjestää elokuun pimenevissä illoissa pieniä jazz-iltoja, joihin kuuluvat lyhdyt ja hyvä viini.

Paltilat aikovat järjestää elokuun pimenevissä illoissa pieniä jazz-iltoja, joihin kuuluvat lyhdyt ja hyvä viini.

Kun ystäväpariskunta oli muuttamassa Yhdysvaltoihin, vapaaksi jäi suuri omakotitalo. Paltilat innostuivat, mitä jos omakotitaloon saisi pystyyn oman majatalon? Haave kuitenkin kaatui kaavaongelmiin.

Pettymyksestä jäi katkera maku, mutta unelma säilyi. Pariskunta alkoi tutkimusmatkailla boutique-hotelleissa kotimaassa ja ulkomailla. Etenkin Keski-Euroopassa kodinomaisia, pieniä hotelleja on paljon.

–Boutique-hotelleja yhdistää etenkin laatu ja tyylikkyys. Se ei ole vain kimmeltävää luksusta, vaan suunniteltu ja tehty huolella ja laadulla, yksilöllisesti, Paula Paltila kuvaa.

Elias Lahtinen
Lillan Hotelin sisätilojen lasiovet on tehty Ahlmanin kartanon perinteikkäistä ikkunoista. Sisustuksessa vaalitaan muutenkin vanhaa.

Lillan Hotelin sisätilojen lasiovet on tehty Ahlmanin kartanon perinteikkäistä ikkunoista. Sisustuksessa vaalitaan muutenkin vanhaa.

Kun prosessi oli vääjäämättömästi lähtenyt käyntiin, Paltilat antoivat unelman viedä mukanaan. Kahden vuoden miettimisen ja suunnittelun tuloksena alkoi syntyä selkeä mielikuva siitä, mistä pariskunnan haaveessa on kyse.

–Olemme sen ikäisiä, että vaihtoehtoja oli kaksi. Joko alkaisimme downshiftaamisen ja vähentäisimme töitä. Tai sitten tekisimme sen ääriratkaisun, eli hyppäisimme yrittäjiksi emmekä pääsisi eläkkeelle ikinä. Me olemme niitä hulluja, jotka tällaiseen ryhtyvät, Paula Paltila kertoo ja herahtaa nauruun.

Tältä näyttää Lillan-hotellin sisätiloissa:

 

Pala Tampereen historiaa

Lillan Hotel -nimeä kantava rakennus sisältää palan tamperelaista historiaa. Sen vanha osa, hotellin ydin, sijaitsi aiemmin Pirkankadulla. Se toimi aikanaan koulurakennuksena.

Kun Hiekka sitten halusi rakentaa Pirkankadulle museonsa, vanhasta rakennuksesta piti päästä eroon. Silloin Tampereen naisyhdistyksen jäsenet marssivat Hiekan luo ja pyysivät tiloja itselleen palvelijattarien vanhainkotia varten. Rakennus muutettiin Viinikkaan hirsi hirreltä vuonna 1928.

Viimeiset vuotensa hirsirakennus Ahlmanintiellä palveli kehitysvammaisten tilapäisasuntona.

Elias Lahtinen
Tähän näkymään pariskunta rakastui. Vanha hirsirakennus on myös Paltilan pariskunnan uusi koti. Perheeseen kuuluvat villakoirat Irma ja Hertta.

Tähän näkymään pariskunta rakastui. Vanha hirsirakennus on myös Paltilan pariskunnan uusi koti. Perheeseen kuuluvat villakoirat Irma ja Hertta.

–Olimme juuri saaneet kuulla, että se toisen talon osto- ja kunnostamisprojekti ei vain ollutkaan mahdollinen. Satoi vettä ja etsin epätoivoisesti netistä kaikki mahdolliset kohteet Tampereelta, mitä vain löytyi, Paula Paltila muistaa.

Pariskunta ajeli ympäri kaupunkia katsomassa eri kohteita, mutta mikään ei tuntunut sopivalta.

Tämä talo oli ollut vuoden tyhjillään. Paltilat katselivat rakennusta ulkoa ja kurkistelivat aidan yli pihalle. Hetkestä on nyt vuosi aikaa. Pariskunta teki päätöksen siltä seisomalta näkemättä rakennusta edes sisältä. Tätä taloa he rakastaisivat.

Elias Lahtinen
Suunnitelmissa on avata ruokasalin takaseinä niin, että huoneesta pääsee suoraan puutarhaan.

Suunnitelmissa on avata ruokasalin takaseinä niin, että huoneesta pääsee suoraan puutarhaan.

Paula Paltilalle yrittäjyys on tuttua oman The Body Shop -liikkeen kautta. Harri Paltila taas opetti Ahlmanilla matkailua ja yrittäjyyttä.

–Hotelli Pinjan vastaanottotyöntekijänä mietin usein, että millaisen hotellin itse suunnittelisin. Matkanjohtajana taas vein ryhmiä eri hotelleihin ja pohdin, mitä itse tekisin toisin eri kohteissa, Harri Paltila kuvaa.

Paltilat tekivät kaupat viime marraskuussa. Hotellin kaikissa 11 huoneessa näkyy Paula Paltilan oma kädenjälki. Kuten boutique-hotelliin kuuluu, huoneet ovat yksilöllisiä ja niiden sisustuksessa näkyy laatu.

Elias Lahtinen
Hotellihuoneissa näkyy Paula Paltilan kädenjälki. Huoneen kylpyhuone tulee sinisen verhokankaan taa. –Kyse ei olisi laadukkaasta boutique-hotellista, ellei jokaisella huoneella olisi omaa tyylikästä kylpyhuonettaan, Harri Paltila toteaa.

Hotellihuoneissa näkyy Paula Paltilan kädenjälki. Huoneen kylpyhuone tulee sinisen verhokankaan taa. –Kyse ei olisi laadukkaasta boutique-hotellista, ellei jokaisella huoneella olisi omaa tyylikästä kylpyhuonettaan, Harri Paltila toteaa.

Koska ohikulkijat pysähtelivät aidan taa ja kyselivät jatkuvasti pihakahvilan perään, sellainen päätettiin avata.

–Meillä oli pihassa ensin aita ja sen toisella puolella pari pöytää ja toisella puolella työkaluja. Koko kahvilaa ei pitänyt tulla, mutta pyynnöstä avasimme sellaisen heti kun pystyimme, eli viime vappuna. Näin se meillä menee, palaset loksahtelevat kuin tarkoituksen mukaan, Paula Paltila kertoo.

Viime perjantaina Lillan sai oman sisäkahvilansa. Kaikki tapahtui viimein nopeasti.

–Vielä viime viikolla hotelli oli yhtä rakennustyömaata. Tuntia ennen tilattua yksityisjuhlaa vessa ei toiminut, vettä ei tullut ja terassilta puuttuivat portaat. Kun ensimmäiset vieraat saapuivat, viimeinen työmies poistui paikalta, Paula Paltila toteaa.

Hotellitoiminta alkaa näillä näkymin marraskuussa. Ideana on tarjota viikolla levähdyspaikka työmatkalaisille ja viikonloppuisin pariskunnille. Paula Paltila kuvaa, että hotellin tyylissä yhdistyy skandinaavinen selkeys ja provencelainen rouheus ja rustiikki. Yhdistelmä saattaa houkutella vieraita myös Aasiasta, sillä skandinaavisuus näkyy yhä trendinä.

Hotellin keittiötä ei ulkoisteta, vaan oma kädenjälki näkyy sielläkin.

–Haaveena on, että meillä viihtyvät pöydissä lapset ja vanhemmatkin. Kun pienet syövät jäätelöä, pappa voi ottaa konjakin. Tarjolla on alkuun ainakin salaatteja ja keittoja. Käytämme toki mahdollisimman paljon luomua ja tuotteita lähituottajilta, Harri Paltila kertoo.

Kun unelman takia on jätetty vakituiset työpaikat, myyty omakotitalo Tampereen Käpylästä ja laitettu sijoitukset pantiksi, pelottaako?

–Ei. Vaikka meitä on pidetty vähän hulluina, meitä ei pelota. Tämä tuntuu yksinkertaisesti oikealta ja omalta, me uskomme tähän, Paula Paltila toteaa.

Opettajasta yrittäjäksi

Paula Paltila on yhteiskuntatieteiden kandidaatti sekä sairaanhoitaja. Hän on työskennellyt lastensuojelujärjestön koordinaattorina, lääkäriaseman palvelupäällikkönä, The Body Shop -yrittäjä sekä lastensairaanhoitajana.

Harri Paltila on yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt matkailun, yrittäjyyden ja yhteiskunnallisten aineiden opettajana sekä matkanjohtajana.


Lue myös nämä


Kommentit (11)

  • Nimetön

    Kannattaa syödä siellä. Meillä oli tehty pöytävaraus (ja se oli 8tettu vastaan sujuvasti) syksyisen lauantain iltaan, mutta kun menimme, oli vastaus kysymyksmme, saatte valita tyhjistä paikoista mihin haluatte istua… No onneksi oli vierekkäiset paikat koko ryhmällemme, sillä vipinää riitti. Tarjoilu hieman nikotteli, tuotiin missä järjestyksessä tahansa ja kassalla pyydettyä lisälautasta ei saatu kuin anelemalla, sekin kahvitassin kokoisena. Salaatistani löytyi vihreistä edelleen ehkä italilaista hiekkamaata, hiukan pelkäsin, saanko yersinian. Ei onneksi ole tullut. Eli talven kun väki harjoittelee alkanee sujua?

    Mutta lämminhenkinen ja tupaten täynnä erityyppistä väkeä, ilmeisesti naapurustosta. Hyvä paikka ystävien kokoontua, kodikas.

  • Anne-Maria

    Luin nyt vasta artikkelin Aamulehdestä. Ihan huippua. Uskon, että tulee menestymään! Onnea yrittäjille!🍀🍀🍀🍀 uutta Tampereen kahvila-ja hotellimaailmaan todellakin! Jaoin heti infoa Facebookissa!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio