Tampereen uusi maamerkki nousee nyt huimaa vauhtia – jopa tahdilla kerros viikossa

Itsenäisyydenkadun ja Murtokadun risteykseen rakennettavasta Luminarysta tulee Tampereen korkein asuinkerrostalo.

Timo Marttila
Tampereen uusi maamerkki nousee nyt huimaa vauhtia – jopa tahdilla kerros viikossa

Luminary tulee valmistuttuaan vaikuttamaan merkittävästi Tampereen kaupunkikuvaan, sillä siitä tulee yksi kaupungin korkeimmista rakennuksista.

Tatu AiroAamulehti

Tampereen silhuetti on puolen vuoden kuluttua aivan erinäköinen kuin nyt.

Tällä hetkellä silhuetin kohokohtia ovat Näsinneula ja muutama vuosi sitten valmistunut tornihotelli, joka Tampereen ainoana "pilvenpiirtäjänä" on ollut yksinäinen näky.

88 metriä korkea, 25-kerroksinen tornihotelli saa pian seuralaisen. Rautatieaseman kupeeseen, Murtokadun ja Itsenäisyydenkadun kulmaan nousee nyt 21-kerroksinen ja noin 70 metriä korkea Luminary.

Tarkkasilmäisimmät kaupunkilaiset ovat huomanneet, että rakennus on noussut jo muutaman kerroksen katutasosta.

Skanska Talonrakennus Oy:n yksikönjohtaja Toni Tuomola kertoo, että Luminary nousee nyt suurin piirtein vauhdilla kerros viikossa. Harjakorkeudessaan Luminary on näillä näkymin alkuvuodesta 2018. Luminary on muuttovalmis maaliskuussa 2019.

Aamulehti seuraa Luminaryn nousua kohti taivasta. Valokuvaaja Timo Marttila ottaa Luminarysta kuvan noin kerran viikossa aina samasta kohdasta. Lopputuloksena saadaan kuvasarja, joka näyttää Tampereen uuden maamerkin kohoamisen.

Timo Marttila
Luminarya rakennetaan jo vauhdilla. Itsenäisyydenkadun varrella nousee Luminaryn matalampi, 7-kerroksinen osa.

Luminarya rakennetaan jo vauhdilla. Itsenäisyydenkadun varrella nousee Luminaryn matalampi, 7-kerroksinen osa.

Korkein asuinkerrostalo

Vaikka Luminarysta ei tule aivan yhtä korkea kuin tornihotellista, se on silti valmistuttuaan selvästi Tampereen korkein asuinkerrostalo.

Jos tarkkoja ollaan, 21-kerroksinen asuinkerrostalo on nimeltään Luminary II. Sen viereen - Itsenäisyydenkadun varteen - rakentuu 7-kerroksinen Luminary I.

Luminary-hankkeen pääsuunnittelija on arkkitehti Petri Tavilampi ja projektiarkkitehti Ingo Pfeifer.

Luminaryssa on asuntoja aina yksiöistä viiden huoneen kattohuoneistoon. Torniosassa on 136 asuntoa ja matalammassa osassa 52.

Torniosan ylimmän kerroksen yli 300-neliöisen asunnon velaton hinta on Luminaryn myyntiesitteen mukaan 3,4 miljoonaa euroa.

Kolmannen kerroksen 33-neliöisen yksiön velaton hinta on 183 000 euroa ja kolmannen kerroksen 55,5-neliöisen kaksion velaton hinta 276 000 euroa.

Luminaryn tieltä Rastin korttelista purettiin muun muassa musta kerrostalo, jonka alakerrassa toimi perinteikäs anniskeluravintola Ruma.

Skanska
Tältä valmis Luminary näyttää Skanskan havainnekuvassa Itsenäisyydenkadulta katsottuna.

Tältä valmis Luminary näyttää Skanskan havainnekuvassa Itsenäisyydenkadulta katsottuna.

Skanska
Skanskan havainnekuvasta näkyy, että Luminaryn ylempien kerrosten asunnoista on näköala yli kaupungin. Taustalla näkyy myös Tampereen korkein kerrostalo, tornihotelli.

Skanskan havainnekuvasta näkyy, että Luminaryn ylempien kerrosten asunnoista on näköala yli kaupungin. Taustalla näkyy myös Tampereen korkein kerrostalo, tornihotelli.


Kommentit (4)

  • Rakennusinsinööri

    Ihan totta, mutta Luminaryn holvit tehdään onteloelementeistä. Tuon pinta-alan yhden kerroksen kantavan rungon tekee elementeistä työmenekkienkin perusteella kolmessa päivässä.

  • Insinöörille di:ltä

    Seinien lisäksi tarvitaan runkoon jotain muutakin. Keksiikö nimimerkki Rakennusinsinööri itse vai autanko? No välipohjat eli ns. holvit muodostavat yhdessä seinien kanssa kantavan rungon! Ja paikalla valettujen betoniholvien sisällä on raudoituksen lisäksi paljon tekniikkaa. Kaiken tuon asentamiseen ja siirtämiseen tuonne korkeuksiin tarvitaan paljon työntekijöitä ja aikaa. Kunnia tämän päivän rakennusammattilaisille!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet