Pirkanmaa

Taksikuski teki hävyttömän ja laittoman tempun Hervannassa – tallentui kameralle

Lukijan kuva
Taksikuski teki hävyttömän ja laittoman tempun Hervannassa – tallentui kameralle

Kojelautakamera tallensi taksiautoilijan laittoman ratkaisun Tampereella. Video alla.

Tuukka VälimäkiAamulehti

Aamulehden lukijan lähettämässä kojelautakameran videossa näkyy, kuinka taksi ajaa sumeilematta punaisia päin vilkkaassa risteyksessä Tampereen Hervannassa.

Voit katsoa videon tästä:

 

Video on kuvattu Insinöörinkadun ja Hervannan valtaväylän risteyksessä keskiviikkona 12. huhtikuuta iltapäivällä.

– Se on paikka, missä päivittäin ajetaan päin punaisia, mutta erityisesti olettaisi, että ammattiautoilijat noudattaisivat liikennesääntöjä, lukija kirjoittaa viestissään.

Videolla näkyy selvästi, että liikennevalo on jo vaihtunut punaiseksi, kun tilataksi kaasuttaa risteykseen Insinöörinkadulta ja kääntyy Hervannan valtaväylälle. Tilanne näyttää vaaralliselta, sillä Hervannan valtaväylän liikenne alkaa jo kulkea, kun taksiauto on vasta keskellä risteystä.

”Millaiset punaiset ne olivat?”

Aamulehti tavoitti kyseisen tamperelaisen taksiyrityksen toimitusjohtajan. Hän ei halua esiintyä jutussa nimellään.

Yrittäjä ei ollut itse ratissa tuolloin, mutta otti Aamulehden pyynnöstä yhteyttä vuorossa olleeseen kuljettajaan. Yrittäjän mukaan kuljettaja ei muista tapausta. Kuljettaja arvelee kuljettaneensa tuolloin pyörätuoliasiakasta, mutta ei ole siitä täysin varma.

Kuljettaja myönsi, että on saattanut ajaa viime hetkellä yli, kun punaiset ovat juuri vaihtuneet. Kuljettaja huomautti myös, että risteyksessä ei ollut suojatietä.

Yrittäjä tuomitsee punaisia päin ajon yleisellä tasolla, mutta huomauttaa heti perään, että teon vakavuus riippuu tilanteesta.

– Eihän se tietenkään oikein ole. Kyllä säännöt on säännöt ja punaisiin valoihin pitää jäädä. Mutta millaiset ne punaiset olivat, vaihtuivatko ne viime hetkellä, yrittäjä pohtii.

Yrittäjän mukaan videolla näkyvä taksi toimii sekä invaliditaksina että tavallisena tilataksina. Päiväsaikaan asiakkaat ovat 90-prosenttisesti invalideja.

– Vaikka ajamme hiljaa, me emme voi lipata voimakkaasti jarruja kiinni, koska tämä on invakyyti. Joskus on vain vedettävä läpi, jos valot vaihtuvat yllättäen, yrittäjä sanoo.

Yrittäjän mukaan äkkijarrutuksesta syntyy aina vaaratilanne. Hän ei pidä risteykseen ajamista punaisilla yhtä vaarallisena.

– Tällaisessa tilanteessa on parempi vain vetää läpi, joskin siitä voi saada sakon.

– Vaikka laki kieltää, niin aina kannattaa käyttää järkeä.

Missä Tampereella ajetaan usein päin punaisia? Kerro kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia: tuukka.valimaki@aamulehti.fi


Kommentit (109)

  • Sami Pälä

    Onhan se myös tapausriippuvaista. Äkkijarrutus voi tulla kalliimmaksi ja vaarallisemmaksi. Tosin kolarin sattuessa ei tarvitse miettiä, kenen piikkiin menee, ja yleensä jälki on pahempaa. Tilanteen mukaan pitäisi myös sovittaa lähtö-/lähestymisvauhti. Esim. 3-vuotias kyydissä noudatan pykälää tarkemmin sääntöjä ja ennakoin tilanteita sillä ajatuksella, ettei tarvitse katua jälkeenpäin, jos lapselleni sattuu jotain ei-niin-järkevän toimintani tuloksena. [muokattu]

  • valpas

    Huomasko kukaan, kuinka poikkeuksellisen nopeesti vaihtu vihreiltä keltaselle, ja sitten punaseks?
    Onhan tuossakin jonkinlaiset anturit, mutta niissä oli vissiin Loimaalaisen polkupyöräilijän tekemä ajoitus? Eihän noin nopeesti pysty Tamperelainen laittaan edes pykälää päälle, paitsi mopoautot, ne lähtee, kuin hauki rannasta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet