Sote-yhtiön johtajat valittiin ilman avointa hakua – kuukausipalkka jopa 10 000 euroa

Suorahaulla valitut johtajat ovat saaneet noin 10-15 prosentin palkankorotuksen verrattuna niihin palkkoihin, joita heille on maksettu sairaanhoitopiireissä.

PEKKA KARHUNEN/KL/arkisto
Sote-yhtiön johtajat valittiin ilman avointa hakua – kuukausipalkka jopa 10 000 euroa

Maakuntien tilakeskus osakeyhtiöön siirtyy kiinteistöjä sairaanhoitopiireistä. Kuvituskuva Espoon Samarian terveysasemalta.

Taneli KoponenAamulehti

Useita johtajia on valittu ilman avointa hakua Maakuntien tilakeskus osakeyhtiöön, joka on perustettu Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen eli soten yhteydessä.

Tammikuun lopussa perustettu yhtiö on yksi lukuisista osakeyhtiöistä, joita perustetaan soten edetessä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtaman hallituksen linjausten mukaisesti.

Aamulehden tietojen mukaan johtajanimitykset tulivat yllättäen esille keskiviikkona Helsingissä pidetyssä Maakuntien tilakeskuksen projektiryhmän kokouksessa, johon osallistuu sairaanhoitopiirien edustajia eri puolilta Suomea.

Johtajapesteissä on kyse asiakkuus-, rakennuttamis-, ja ylläpitojohtajien tehtävistä. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kiinteistöjohtaja Mikko Hollmén aloittaa toukokuussa Maakuntien tilakeskuksen asiakkuusjohtajana. Yhtiön rakennuttamisjohtajaksi on valittu puolestaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kiinteistöjohtaja Petri Laurikka. Ylläpitojohtajana aloittaa Uudenmaan sairaanhoitopiirin tilakeskuksen johtajana työskentelevä Hannu Lähteenmäki. Johtajat siirtyvät uusiin tehtäviinsä huhti-toukokuussa. Heidät on valittu tehtäviinsä suorahakumenettelyllä.

Maakuntien tilakeskuksen tarkoituksena on hallinnoida pääasiassa sairaanhoitopiirien kiinteistöjä eri puolilla Suomea. Kyse on veronmaksajien kannalta huomattavasta varallisuudesta. Yhtiöön siirtyvän kiinteistöomaisuuden arvo on vähintään kolme miljardia euroja. Yhtiön on tarkoitus siirtyä maakuntien omistukseen vuoden 2019 alusta alkaen

Maakuntien tilakeskuksen toimitusjohtajana työskentelee Senaatti-kiinteistöjen entinen toimialajohtaja Olavi Hiekka. Johtajanimitykset yllättivät keskiviikon kokouksen osallistujat, koska projektiryhmälle oli kerrottu aiemmin avoimista rekrytoinneista.

”Olen ollut aika avoin”

Hiekka kertoo, että suorahaulla valitut johtajat ovat saaneet noin 10-15 prosentin palkankorotuksen verrattuna niihin palkkoihin, joita heille on maksettu sairaanhoitopiireissä.

Maakuntien tilakeskus Oy maksaa johtajille 9 000 -10 000 euron kuukausipalkkaa. Hiekka ei halua kertoa johtajien tarkkoja tehtäväkohtaisia palkkoja.

- Totta kai kaikki on avointa ja julkista, mutta tässä (yhtiön) rakentamisvaiheessa en kommentoi kaikkea, Hiekka sanoo.

Miten voit sanoa, että kaikki on avointa, jos et suostu kertomaan millaisia palkat täsmällisesti ovat?

-–Olen mielestäni ollut aika avoin. Mielestäni ei ole fiksua, että lehdessä kirjoitetaan eurolleen, mitä tämmöisten herrojen palkat ovat, hän sanoo.

Hiekka nauttii omassa toimitusjohtajan tehtävässään 13 000 euron kuukausipalkkaa.

Useat Aamulehden haastattelemat projektiryhmän jäsenet ihmettelevät johtajien valintaprosessia. Yksi projektiryhmän jäsen arvioi nimettömänä, että johtajien nimitystapa horjuttaa Maakuntien Tilakeskus Oy:n uskottavuutta. Hän kuvaa yhtiön perustamista vaikeaksi prosessiksi, joka edellyttäisi täydellistä luottamusta asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.

- Nyt tätä periaatetta on vakavasti loukattu ja toimitusjohtajan luottamus horjuu. Se voi johtaa valmistelun vaikeutumiseen. Menettely on erityisen poikkeuksellinen ja avoimuutta rikkova, koska kyseessä on väliaikaisen toimitusjohtajan tekemä valintapäätös pysyvistä nimityksistä, hän toteaa.


Lue myös nämä


Kommentit (24)

  • Kejonen

    Osa valituista johtajista on saanut potkut edellisistä työpaikoista. Mikähän mahtaa silloin olla osaaminen nykyiseen tehtävään? Olisiko syytä kaivella tarkemmin valittujen taustoja?

  • Tero Rand

    En näe ongelmaa herrojen valinnoissa taikka heidän palkkauksessaan, kyseessä on kuitenkin osakeyhtiö joka saa palkata ja maksaa sellaista palkkaa kuin haluaa. Enemmän minua huolestuttaa kuntien maksamien ja rakennuttaminen kiinteistöjen siirrot osakeyhtiölle eli suomen kansan käsien ulottumattomiin. Verrataan vaikka nykyiseen carunaan; sähköverkko on aikoinaan rakennettu verovaroin valtion omistuksessa, nämä kaikki siirrettiin yksityiselle ja tänä päivänä carunan suurimmat omistajat ovat ulkomaisia sijoittajia! Miten käy meidän 3 miljardin arvoisten sairaanhoitoon tarkoitetuille kiinteistöille? myydään ulkomaille, sanon minä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio