Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Someärsytymys nousi, kun hallitus pienensi opintotukea 86 euroa kuukaudessa

Tänään eduskunta alkaa käsitellä ensi vuoden budjettia. Sitä ennen tiistaina eduskunta hyväksyi ison kasan lakeja valmiiksi. Hyväksytyksi nuijittiin muun muassa opintotun muutos. Se herätti ärtymystä varsinkin opposition piirissä. Leikkauksen kovuudesta twiittasi vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö. Vasemmistoliiton Li Andersson sanoi Twitterissä näin: Emma Kari (vihr.) kommentoi varsinkin kokoomuksen toimintaa opintotukiasiassa omalla Facebook-sivullaan näin: Näin opintotuki muuttuu Opintotukea muutetaan siten, että opintoraha on enintään 250,28 euroa kuukaudessa niin korkeakoulu- kuin toisen asteen opiskelijoilla. Aiemmin se on ollut 337 euroa kuukaudessa. Lisäksi esimerkiksi kaikkiin korkeakouluopintoihin tarkoitettu tukiaika lyhenee kymmenellä kuukaudella 54:ään tukikuukauteen. Opintolainan valtiontakauksen maksimimäärä nousee 650 euroon kuukaudessa, kun se aiemmin on ollut 400 euroa /kuukaudessa. Muutoksia tulee myös tulorahoihin ja takaisin perittävätn opintotuen korotukseen. Muutokset tulevat voimaan elokuun alussa 2017. Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL totesi Twitterissä näin: