Pirkanmaa

Sirpa kuolee pian: ”Iloitsen, että uskalsin elää”

Kun ihminen tietää pian kuolevansa, mitä hän miettii elämästään? Sirpa Uusitalo kertoo.

ERIIKA AHOPELTO
Sirpa kuolee pian: ”Iloitsen, että uskalsin elää”

-Tiedän, että päiväni ovat luetut, mutta en sitä, milloin ne loppuvat, Sirpa Uusitalo miettii.

Minna Ala-HeikkiläAamulehti

Hakeuduin hengenahdistuksen vuoksi Acutaan toukokuun 16. päivänä viime vuonna. Hengenahdistuksen arveltiin johtuvan astmastani, mutta keuhkokuvissa näkyikin syöpä. Tarkemmat kuvaukset osoittivat sen levinneen maksaan ja imusolmukkeisiin. Lääkärit kertoivat heti, että minua ei voida parantaa.

Ensireaktioni oli, että tätähän olin jo vähän epäillytkin. Ihmettelin itsekin sitä, miksi suhtauduin tietoon niin tyynesti. Mietin, että onkohan syöpä levinnyt aivoihinikin, koska en tuntenut vihaa, katkeruutta enkä itsesääliä. Ajattelin vain, että turha murehtia, nyt mennään näillä.

Halusin saada käytännön asiat järjestykseen: esimerkiksi siunaustilaisuuden järjestelyt, pankki- ja vakuutusasiat sekä sähköpostin ja Facebook-tilin lopetukset. Lapseni on sitten helpompi työstää suruaan, koska käytännön asiat on järjestetty.

Koska kivut alkoivat lisääntyä, tulin Pirkanmaan hoitokotiin saattohoitoon, mutta vointini koheni muutaman päivän jälkeen niin, että pääsin takaisin kotiin. Saan nyt kotihoidon ja Pirkanmaan hoitokodin päiväkeskuksen palveluja. Elän normaalia elämää, voimien mukaan.

”Vaikeinta oli vanhemmuus”

Lähiomaiseni ja ystäväni ovat minulle hyvin rakkaita. Olen miettinyt, miksi arjessa niin helposti unohtaa kertoa sen heille. Elämän matkalla voisi enemmän tuoda esiin rakkauttaan. Olen nyt yrittänyt kertoa lapselleni, lapsenlapsilleni, sisaruksilleni ja ystävilleni, miten tärkeitä he ovat.

En kadu elämässäni mitään enkä koe, että mitään tärkeää olisi jäänyt tekemättä. Elämä on valintoja, hyviä ja huonoja. Minulla on ollut antoisa elämä ja jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja, monta asiaa olisi jäänyt kokematta. Tavallisesta elämästä saa paljon, kun kulkee silmät auki.

Hienoimmat vaiheet elämässäni liittyvät omaan lapsuuteni, lapseni syntymään, lastenlasteni syntymiin. Elämäni vaikeinta jaksoa on vaikea nimetä, mutta ehkä se liittyy vanhemmuuteen. Vanhemmuuteen ei ole mitään opaskirjaa, vaan siinä joutuu kasvamaan samaan aikaan kun lapsikin varttuu.

Olen ammatiltani perushoitaja ja vaikka olen eläkkeellä, kaipaan työtäni. En ainakaan muista, että minusta olisi koskaan tuntunut kurjalta lähteä töihin.

ERIIKA AHOPELTO
Sirpa Uusitalo arvelee kuolevansa kahden viikon tai kahden kuukauden kuluessa. Hän ei tunne pelkoa eikä pakokauhua.

Sirpa Uusitalo arvelee kuolevansa kahden viikon tai kahden kuukauden kuluessa. Hän ei tunne pelkoa eikä pakokauhua.

”Elämässä pitää ottaa riskejä”

Elämä on kohdellut minua aika lempein käsin. Olen saanut – en mammonalla mitaten, mutta muutoin – elää rikkaan ja hyvän elämän. Vastoinkäymisiä on totta kai ollut, mutta ei mitään niin pahoja, ettenkö olisi päässyt niistä yli. En näe, että minulla olisi tarvetta muuttaa elämänkaarestani mitään.

Minulla on ollut hyvin vähän haaveita, sillä olen pienestä asti kulkenut jalat maassa, mutta siitä olen iloinen, että olen saanut nostaa rinkan selkään ja painua Lapin erämaahan. Olen saanut elää tähän asti terveenä, olen saanut matkailla ulkomaillakin ja olen saanut olla mukana lastenlasteni elämässä viikoittain tai jopa päivittäin.

Olen onnellinen siitä, että minulla on ollut uskallus elää. Esimerkiksi kun erosin lapseni isästä, minun piti punnita, kärsiikö lapsi erosta ja pärjäänkö taloudellisesti. Elämässä pitää tehdä kipeitä ratkaisuja, ja vasta jälkikäteen näkee, olivatko ne oikeita. Jos ei ole elämäänsä tyytyväinen, pitää ottaa riskejä.

Joskus elämässä jää mitättömiäkin asioita hampaankoloon, mutta olen jo yli kymmenen vuotta osannut olla itselleni armollinen. Olen ajatellut, että miksi kantaisin kaunaa, koska tekisin sillä itselleni hallaa ja ruokkisin pahaa oloa.

ERIIKA AHOPELTO
Sirpa Uusitalo ei vietä unettomia öitä sairautensa tähden, mutta kertoo joskus päivällä mieleensä nousevan, että vieläköhän hän elää ensi viikolla ja pääseeköhän hän vielä mökille.

Sirpa Uusitalo ei vietä unettomia öitä sairautensa tähden, mutta kertoo joskus päivällä mieleensä nousevan, että vieläköhän hän elää ensi viikolla ja pääseeköhän hän vielä mökille.

”En pelkää”

Nyt sairaana nautin siitä, kun saan touhuta lastenlasteni kanssa, mennä ystäväni luo kahville ja käydä kävelyllä. Olen nähnyt jo sinivuokkoja, mutta leskenlehtiä en.

Ajattelen eläväni vielä kahdesta viikosta pariin kuukauteen. Joka aamu, kun aukaisen silmäni, tiedän että ainakin tämän päivän vielä menen. Jos viikatemies on päättänyt minut ottaa, ainakaan sängystä se ei minua löydä.

Nukun yöt hyvin. Sen sijaan päivällä voi tulla niitä ajatuksia, että vieläköhän elän ensi viikkoon ja pääsenköhän vielä mökille, vai joko mökkeilyni on mökkeilty.

Minulla on hyvin seesteinen olo. En tunne pelkoa enkä pakokauhua, mutta ne voivat tulla sitten, kun vointini romahtaa. Tiedän, että minun päiväni on luetut, mutta minulla ei ole kristallipalloa, josta voisin nähdä, milloin ne loppuvat.

Ainoastaan se saa minut tirauttamaan itkun, kun ajattelen läheisteni surua – sitä, etten pysty ottamaan heidän suruaan mukaani.

Minne minä kuollessani menen? Heittelenkö koksia vai soittelenko harppua? Uskon, että jotain on, mutta en ole koskaan ajatellut sitä sen enempää. Kun minun aikani päättyy, en minä sitä itse tiedä tai jos rajan takana onkin jotain, sitten minulla alkaa uusi seikkailu.

Sirpa Uusitalo

Tampere, 61 vuotta

Pirkanmaan hoitokodin päiväkeskuksen asiakas

Näitä asioita kuolevat katuvat – mihin sinä näistä sorrut?

Näitä kuolevat katuvat eniten

1. Olisinpa elänyt kuten itse halusin, enkä niin kuin muut odottivat

2. Olisinpa tehnyt vähemmän töitä

3. Olisinpa uskaltanut ilmaista tunteitani

4. Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviin

5. Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi

Saattohoidossa työskennelleen australialaisen sairaanhoitajan Bronnie Waren tekemä listaus kirjassaan The Top Five Regrets of the Dying.


Lue myös nämä


Kommentit (42)

  • Nimetön

    Se on kyllä tosiasia, että kaikkien meidän on täältä lähdettävä kenen milläkin tavalla. Aikoinaan kirkossa rukoiltiin: Että varjele meitä pahalta, killiseltä kuolemalta. Silloin en sitä ymmärtänyt, mutta nyt se ymmärrän. Se on omaisille, että he saavat aikaa kuoleman kohtaamiseen. Olen kokenut äitini äkillisen kuoleman ja tiedän mitä jäi sanomatta ja tekemättä. Lähtevälle se on ihan hyvä juttu, jos hän valmis lähtemään. Tarkoitan ensisijaisesti, että hän on menossa taivaan kotiin. Siellä ei ole enää sairautta eikä kuolemaa. Siellä kaikki entinen mennyt ei muistella menneitä mahdollisesti vaikeita asioita. Mutta sinne pääseminen edellyttää, että on saanut syntinsä anteeksi. Jeesus kuoli meidän syntien tähden. Uskomalla tämän, että Hän on kuollut juuri minun syntien tähden, pääsen perille taivaan kotiin. Siinä on hyvä tulevaisuus. Ei tarvitse pelätä minne joutuu kuoltuaan.

  • Yetipants

    Kiitos liikuttavasta kirjoituksesta, sait vedet valumaan aikuisen miehen silmistä. Sinulla on todella mahtava ja ainoa oikea asenne täältä poistumiseen. Jos Taivas on olemassa, uskon että sinulla on paikka siellä, jos ei ole….uskon että karmasi antaa Sinulle hyvän uuden elämän. Perässä tullaan ja toivon että voin poistua yhtä tyylikkäästi.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet