Sampo Terho käynnisti vaaliohjelmansa – kansanäänestys EU-jäsenyydestä mahdollinen

Puheenjohtajaehdokas myöntää, että puolue jää todennäköisesti oppositioon, jos se ottaa kynnyskysymykseksi kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä.

Mauri Ratilainen / Aamulehden arkisto
Sampo Terho käynnisti vaaliohjelmansa – kansanäänestys EU-jäsenyydestä mahdollinen

Sampo Terho pyrkii perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Valinta tehdään kesäkuussa.

Aki TaponenHelsinki

Perussuomalaisten puheenjohtajaksi pyrkivä kansanedustaja Sampo Terho on avoin sille, että perussuomalaiset ottaisi seuraavien eduskuntavaalien teemaksi kansanäänestyksen järjestämisen Suomen EU-jäsenyydestä.

Terho myönsi, että vaatimuksen ottaminen kynnyskysymykseksi todennäköisesti tarkoittaisi sitä, että puolue jäisi oppositioon vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Yhteistyökumppaneita ei silloin löytyisi.

Terhon mukaan demokraattinen päätös kansanäänestyksen vaatimisesta olisi järkevä tehdä puolueessa alkuvuodesta 2019.

- Henkilökohtaisen kannan muodostan myöhemmin. Puolueen on syytä tiedostaa, että hallituskumppanit ovat sen jälkeen harvassa, jos tällainen linjaus otetaan, Terho perusteli.

Terhon mukaan kilpailukykysopimusta ei olisi tarvittu, jos emme olisi eurossa. Nyt sisäiset devalvaatiot ovat ainoa tapa ylläpitää kilpailukykyä.

Sampo Terho julkisti perjantaina vaaliohjelmansa, jonka nimi on Uusi alku. Hän sanoi jo puheenjohtajakisaan lähtiessään, että puolue pitää keksiä osin uudelleen.

Perussuomalaiset valitsee uuden puheenjohtajan 10. kesäkuuta Jyväskylän puoluekokouksessa. Nykyinen puheenjohtaja Timo Soini ei ole enää ehdolla jatkokaudelle.


Lue myös nämä


Kommentit (9)

  • Oi aika entinen.

    Kekkosen aikaan ei saanut sanoa poikkipuolista sanaa Neuvostoliitosta. Poliittisessa puheessa oli vähintään kolme kertaa mainittava, kansojemme välinen ystävyys ja rauhantahtoisuus. Jos rohkenit edes hieman epäilla ääneen tätä liturgiaa oli poliittinen urasi poikki ja olit uhka rahanomaiselle yhteiselolle. (Oltiin muuten juuri päästy tuhatvuotisen valtakunnan rakentamisesta eroon).
    Nyt on ihan sama tuon EU:n ja Euron kanssa. Ei poikkipuolista sanaa, tai olet täysi taantumuksellinen populisti tai ainakin Impivaaralainen.
    Tulee myöskin mieleen Manun jahkailu. Venäläiset pisti Virossa kiireellä panssareitaan vaunuihin, niin Manun kommentti oli, kai siellä jotain tapahtuu. Muissa Valtioissa jo rakenneltiin edustustoja.
    Eli herätkää nyt ihan tosissaan ja ajoissa miettimään sitä vaihtoehtoa, että saatamme olla kohta ainoat Kreikan kanssa koko Eurossa.

  • Merkillistä

    Miksipä vastustaa Sampo Terhon keskustelun avausta vain periaatteesta, eikö meillä ole vieläkään kypsiä asiapitoiseen sananvaihtoon EU:n ja euron hyödyistä ja haitoista.
    Terho mainitsi puheessaan senkin ettei Kilpailukykysopimusta olisi tarvittu jos Suomella olisi oma valuutta, tähän on helppo yhtyä. Muut pohjoismaat ovat pitäneet oman valuutan joka on näkynyt paljon parempana taloustilanteena myös tavallisten kansalaisten kannalta katsoen.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet