Saarioisten entinen toimitusjohtaja: "Maksullinen kouluruoka lisäisi ruuan arvostusta"

Nykyään ilmaista ruokaa jää syömättä ja hävikki kasvaa.

Tomi Vuokola
Saarioisten entinen toimitusjohtaja: "Maksullinen kouluruoka lisäisi ruuan arvostusta"

Osa koululaisista syö vähän kouluruokaa, osa enemmän.

Kari HapponenAamulehti

Arvostettaisiinko kouluruokaa enemmän, jos ruuasta perittäisiin maksu?

Kouluruuan maksullisuus nousi esiin selvityksessä, jonka selvitysmies Ilkka Mäkelä teki ruokaketjun toiminnan kehittämiseksi.

Mäkelä on Saarioinen Oy:n entinen toimitusjohtaja. Hän siirtyi tehtävästä eläkkeelle keväällä.

–Jos kouluruoka olisi maksullista, niin kouluruuan arvostus paranisi. Ilmaista ruokaa jää syömättä, ja hävikki kasvaa, sanoo Mäkelä.

Hän ei itse kallistu maksullisuuden puolelle, mutta toivoo, että kouluruuan maksullisuudesta käytäisiin keskustelua.

–Maksuttomuus ei ainakaan nosta kouluruuan arvostusta, Mäkelä toteaa, ja pitää selvänä, että kaikilla kotitalouksilla ei ole varaa maksaa kouluruuasta. Tietyillä tulotasoilla voisi hakea alennusta tai vapautusta maksusta.

Monet nostivat maksullisuuden esiin

Kouluruuan maksullisuus nousi Mäkelän mukaan esille useissa eri toimijoiden esityksissä. Selontekoa varten haastateltiin useita kymmeniä ruokaketjun osapuolia toukokuun alun ja juhannusviikon välisenä aikana. Ruokaketjulla tarkoitetaan tuotannon, jalostuksen ja kaupan osapuolia.

Mäkelä sai selvitystehtävän maa- ja metsätalousministeriöltä huhtikuun lopulla. Selvitys julkaistiin viime viikolla.

Haastattelut olivat luottamuksellisia, joten Mäkelä ei paljasta, ketkä puhuivat kouluruuan maksullisuuden puolesta.

Suomi ja Ruotsi ovat ainoat maat Euroopassa, joissa on tarjolla ilmainen lounas kouluissa.

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tänä keväänä julkaistun opinnäytetyön mukaan esimerkiksi Norjassa koululaiset tuovat eväät kotoa. Espanjassa ateriapalvelut ovat yksityisten yritysten järjestämiä ja koululaisten vanhemmat maksavat kustannukset. Ranskassa vanhemmat maksavat puolet ruuan hinnasta. Sveitsissä koululaiset menevät kotiin lounaalle.

Alhainen arvostus

Mäkelä toivoo, että ruokaa ylipäätään arvostettaisiin nykyistä enemmän.

–Halpuuttaminen ei ainakaan paranna ruuan arvostusta, sanoo Mäkelä.

Alhainen arvostus heijastuu siihen, että elintarvikealalla on vaikeuksia saada opiskelijoita ja työntekijöitä. Selvityksen mukaan alan arvostuksen laskusta omaa kieltään kertoo lihateknologian professuurin lopettaminen Helsingin yliopistossa.

Arvostamattomuus näkyy Mäkelä mukaan myös siinä, että kotitalouksissa heitetään roskiin jopa avaamattomia elintarvikepakkauksia. Tämä puolestaan kertoo Mäkelälle, että ruokaa ei voi pitää kalliina.

Selonteon toimenpide-ehdotuksiin kuuluu, että pohdittaisiin, ovatko kaikki pakkausmerkinnät pakollisia. Nyt osa kuluttajista pitää parasta ennen -merkintää viimeisenä käyttöpäivänä. Ehdotuksen mukaan ohjeistusta voisivat selvittää elintarviketeollisuusliitto ja Evira.

Kotimaisen ruuan arvostukseen kuuluu selvityksen mukaan myös se, että julkishallinto näyttää esimerkkiä omassa ruokatarjonnassaan suosimalla kotimaisia raaka-aineita, puolivalmisteita ja ruokia.


Lue myös nämä


Kommentit (67)

  • Hau hau

    Tässä tehdään ”Trumpit” eli siirretään huomio pois olennaisista asioista. Innostetaan yleisöä haukkumaan toisiaan. Mikä mahtaa olla kouluruokaan liittyvä ajankohtainen asia?

  • Nimetön

    Olisipa kiinnostanut tietää, miksi Maa- ja metsätalousministeriö on tilannut tämän selonteon. Etsitäänkö todellakin säästökohteita kouluruuasta vai elintarvikekauppaa koskevien sääntöjen vähentämistä vai jotain muuta? Selonteon toimenpide-ehdotuksena on, ”että pohdittaisiin, ovatko kaikki pakkausmerkinnät pakollisia. Nyt osa kuluttajista pitää parasta ennen -merkintää viimeisenä käyttöpäivänä. Ehdotuksen mukaan ohjeistusta voisivat selvittää elintarviketeollisuusliitto ja Evira”. En tajua yhteyttä kouluruuan arvostukseen.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio