Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pysyivätkö puikot käsissä? – Näin neulominen sujui kehonrakentajalta ja keihäänheittäjältä

Harri Henttistä kannusti koko Vesilahti Vesilahden kirkkoherra Harri Henttinen kertoi taustajoukoistaan, joiden kannustavat ajatukset auttoivat häntä lähes mahdottomalta tuntuvassa kutomistehtävässä. Joukkoja johtaa 100-vuotias vesilahtelainen Olga Virta , joka lähetti Henttisen mukana ison pussillinen vauvapipoja. -  Olen aina arvostanut naisia, mutta nyt arvostan teitä vielä miljoona kertaa enemmän. Miten on mahdollista kutoa niin, ettei katso puikkoihin, hän kyseli auditorion yleisöltä. Henttinen oppi kutomistalkoissa uuden sanan. - Sääpuoli. Se tarkoittaa sykkyrää, joka syntyy, kun työntää puikon langan läpi Henttisen visiona oli kutoa lippurivistöllä somistettu pipo, johon tulee myös vähän bling-blingiä ja tupsu. - Minun pipostani tulee sukupuolisensitiivinen. En tee pojalle enkä tytölle, vaan ihmiselle, hän sanaili. Henttistä opasti Maritta Hietanen , joka kehui oppilaansa sorminäppäryyttä. Vauvan kortissa Henttinen kehotti häntä elämään oman näköistä elämää ja toivotti lapsen tervetulleeksi kyläilemään Vesilahdelle. Siunausta ja arkipäivän enkeleitä sinulle! Tero Järvenpään ideana Grezkyn pelinumero 99 Keihäänheittäjä Tero Järvenpään piirtämässä pipomallissa komeili ensin huippukiekkoilija Wayne Gretzkyn pelinumero 99. Aika pian mies päätti vaihtaa sen Suomen itsenäisyyden kunniaksi numeroon 100 ja siniristilippuun. Järvenpää aloitti työskentelyn äärimmäisen keskittyneesti, eikä heittänyt huulta, vaikka tunnusti yleensä olevansa hölösuu. Hän pelkäsi menevänsä heti sekaisin, jos höpisee edes hetken muiden kanssa. Järvenpää sanoi kutovansa korkean tahtotilan vallassa, tuli mitä tuli. Koviin haasteisiin tottunut mies ei välittänyt, vaikka tuskan hikikarpalot kohosivat otsalle. Puikot tuntuivat käsissä jotenkin jopa tutuilta, sillä niiden muodossa on samaa kuin keihäässä. - En nyt kuitenkaan ala heittämään näitä, hän veisteli. Tunnin kutomisen jälkeen Järvenpää katsoi käsiään ja ihmetteli, ovatko ne jo rakoilla. - Tästä piposta taitaa tulla pelkkä puklurätti, hän sanoi epätoivoisena. Toisin kävi. Järvenpään neuvoja Eija Murto kehui talkooillan päätteeksi, ettei ole ennen nähnyt miehen kutovan niin hyvää käden jälkeä. Pipon mukaan liitettiin tervehdyskortti vauvalle. Kahden pienen lapsen isänä Järvenpää kirjoitti korttiin näin: Olet parasta maailmassa! Puhaltakoot elämäsi varrella suotuisat tuulet. Espanjan Ericiä tsemppasivat naisfanit Eric Suomessa on Aamulehden Klipin nettivideosarja, jonka vetonaula on iloinen velikulta Eric Lipchis . Eric osallistui itse oikeutettuna pipotalkoisiin, joista riittää kavereille kerrottavaa kotikaupunki Barcelonassa. Hän teki tapahtumasta myös oman videonsa, joka julkaistaan Klipissä. Eric oli illan ainoa miesvieras, joka houkutteli paikalle ihka oman faniporukan. Joukko viehättäviä nuoria naisia saapui kutomaan ja seuraamaan Ericin työskentelyä. Oli selvää, että hyväntuulinen maestro kävi välillä kättelemässä faninsa. Ericia opasti kutomisessa Pia Nummela-Ikonen , joka kehui suojattinsa nopeaa edistymistä ja työn laatua. Käsistään kätevä Eric suhtautui työhön tosissaan ja härkätaistelijan asenteella. Hän ei halunnut paljon jutella, sillä silloin silmukat putosivat heti puikoilta. Ericin mielestä suomen kieli ja kutominen ovat yhtä vaikeita asioita, mutta opittavissa, kun tarpeeksi yrittää. - Haluan kutoa pipooni kupistista tyyliä Picasson hengessä. Minä uskon, että alkuun päästyäni kudon helposti tuhat pipoa. Vauvalle hän kirjoitti pitkän kirjeen, jossa toivotti tämän tervetulleeksi maailmaan. Onnea elämääsi, tämän pipon kutoi sinulle Espanjan Eric. Toivottavasti piponi lämmittää sinua kauan! Bull Mentulan tyyni ja keskittynyt ote yllätti Kehonrakentaja Jari ”Bull” Mentula ei varastanut showta, vaikka huomasi olevansa yleisön kiinnostuksen kohteena. Hän yritti tosissaan saada pipon aikaan. Välillä Bull kumartui niin keskittyneesti kutimensa ääreen, ettei meidän herrammekaan olisi tohtinut häntä puhutella. Isoon rautoihin tottunut Bull tuskitteli puikkojen ohuutta ja pelkäsi että hänen myssystään tulee vauvalle pelkkä villapanta. Mentula lanseerasi myös uuden kutomistermin, pökkäisemisen. Siinä puikolla pökkäistään lankaa kohti, ja homma etenee näin hyvin. Hänen mielestään pökkäiseminen tiivistää yhteen sanaan sen, missä kutomisessa on kysymys. - Loppujen lopuksi tämä on mukavaa näpertelyä ja simppeliä hommaa, josta mies kuin mies selviää oikean tahtotilan avulla. - Vaikeinta tässä on puikolta toiselle siirtäminen, mutta minulla on ääretön luottamus omaan neuvojaani ja valmentajaani Pirjo Leppälään . - Mä kerään nyt puikkoon matskua ja uskon, että me pystymme yhdessä Pirjon kanssa rakentamaan tämän pipon. Kaventamisesta tiedän, että siinä matsku pannaan jotenkin piukemmalle. Kuka tietää, jos vaikka innostun kutomisesta niin, että alan tehdä kotona sukkia! Vauvan korttiin hän kirjoitti toivovansa, että pipo lämmittää mukavasti päässä. Arimo Mustosen pipo valmis, kun vauva on teini Koomikko Arimo Mustosen upotti puikot tämän tästä mahaansa. Mies ei kivuliaasta kutomistyylistä välittänyt, koska työ edistyi juuri näin niin hyvin, että hän uskoi voivansa täytellä samalla vaikka ristikkolehteä. Mustonen suunnitteli jatkoa kutojan uralleen ja haastoi Mikko Husan kaverikseen kutomaan villapeitettä Tampere-talon ylle. Siitä projekti jatkuisi Hämeensillalle, jonka pronssiveistokset kaipaavat lämmintä ylleen. Mustosen opastaja Paula Huvinen piti tätä huimemmat visiot aisoissa ja kehotti Mustosta keskittymään ensimmäiseen siniseen raitaansa. - Helppoa, koska kutomisen idea on laittaa lankaa kasalle, mies hekotteli. Mustonen kiitteli vuolaasti Huvista ja kehotti miehiä tekemään aina niin kuin nainen sanoo. - Tavoitteeni ei ole kutoa vauvalle, vaan teinille, joka hän on 15 vuoden kuluttua. Vauva sai kortissa lämpimät onnittelut ensimmäisestä syntymäpäivästä. Mikko Husa kutoi hurjana kilpaa itsensä kanssa Aamulehden urheilutoimittaja Mikko Husa sai kilpailuvireen päälle heti. Hänen mielestään tärkeintä talkoissa onkin kova yritys ja jalo kilpa. Husa kutoi niin vimmatusti, että silmukoita putoili puikoilta alussa uhkaavan paljon. Husa toisteli ääneen neuvoa langan ujuttamisesta kireänä sormen takaa, mutta ihmetteli ääneen, että kumman sormen. - Voi, voi. Nyt tein monta jotain, mitä ei pitänyt. Husan kudin nähtiinkin usein kutojaneuvoja Sari Haaviston käsissä. Hän pelasteli silmukoita takaisin puikoille, mutta illan edetessä valmista alkoi syntyä kuin ihmeen kaupalla myös Husalta. Kaikki miehet aloittivat kutomisen valkoisella langalla ja siirtyivät edistyessään siniseen. Husaa kiritti tieto siitä, että joku muu pääsee kiinni siniseen ennen kuin hän. - Miksi Bull on jo saanut sinistä lankaa, hän parahti. Husa pelkäsi, että kisan tiimellyksessä häneltä menee puikko reidestä läpi, mutta totesi sitten, että on se sen arvoista. - On tämä kyllä pahuksen vaikeaa. Ei ihmistä ole tehty tällaiseen! - Kutomista aloitteleville neuvoni on, että älkää tehkö sitä virhettä, että kokeilette tätä auditoriossa, jossa kaikki katselevat. Vauvan korttiin Husa kirjoitti tervehdyksenään, että yritti parhaansa. Loistavaa elämää sinulle, hyvä vauva! Jouko Jokinen sai heti juonesta kiinni Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen sai yleisön joukosta lahjaksi sinivalkoisen lippupipon, joka lämmitti oikein mukavasti muutenkin hikisessä illassa. Jokinen kutoi lahjapipo päässään keskittyneesti ja yllätti neuvojansa Elina Terrisen nopealla oppimisellaan ja tasaisella työn jäljellä. Hyvästä edistymisestään huolimatta Jokinen pitää päätoimittamista sittenkin helpompana kuin kutomista. -  Jotain meditatiivista tässä hommassa kyllä on. - Ymmärrän nyt käsityöihmisiä, jotka uppoutuvat kutomiseen täysin. Ajatus kulkee vapaasti, mutta mieli ei juutu miettimään murheita. On kiva, kun syntyy jotain ihan konkreettista toisin kuin esimerkiksi joogassa, jossa vain joogataan, Jokinen filosofoi. Häntä ilahduttaa lehtitalon ala-aula, joka on muuttunut vähitellen sinivalkoiseksi vauvapipomereksi. - Käytän vieraitani katsomassa, mitä lukijamme ovat saaneet aikaan. Kaikki ihastelevat pipojen söpöyttä ja ihanuutta. - Pidän varmana, että saamme kerättyä heittämällä kokoon tarvittavat 5 500 pipoa. Voi olla, että pipoja riittää jopa vuoteen 2020 asti! Vauvan korttiin Jokinen kirjoitti lämpimän tervehdyksensä tämän elämän matkalle. Matti Pitkon piposta tuli sittenkin näkyvä Pakinoitsija Matti Pitkon salaisena aseena talkoissa oli kirjekuori, jonka sisällä oli Kalervo Kummolan keräykseen lähettämä pieni villapipo. - Se on varmasti ollut pienenä Kalen päässä, joten se on keräilyharvinaisuus, Pitko tuumasi. Kummolan piposta ei kuitenkaan irronnut sellaista taikavoimaa, että Pitko olisi kutonut piponsa valmiiksi täydessä hurmoksessa. Päin vastoin rakastetun pakinoitsijan suu pysyi koko illan mainiolla keskittymistörröllä, vaikka neuvoja Ella Piisalo teki kaikkensa kutomistuskaa helpottaakseen. Aivan alussa Pitko tosin aneli, että saisi kutoa nykyaikaan sopivan, Euroopan ensimmäisen langattoman mallin. - Olisi tosi hienoa kutoa pipo, joka ei näy, Pitko naureskeli. Hänen omassa päässään pipo näkyi sen sijaan erittäin hyvin, sillä hän sai lahjaksi lippupipon talven avantoreissuja varten. Yleisöstä heitettiin yllättäen tietokilpailukysymys näyttelijästä, joka kutoi kaikki tauot. - Leo Jokela , kuului Pitkon ääntä nopeampi vastaus. Pitkon mielestä kutominen kuulostaa lähinnä lypsämiseltä, kun pitää kutoa yks, kaks ja kolme ja sitten vetää langasta. Pakinoitsija kirjoitti vauvan korttiin näin: Tämä pipo on tehty rakkaudella. Toivotamme sinulle Ellan kanssa siunausta ja rakkautta.