Mauri Pekkarinen

Kannatin ja kannatan edelleen jäsenyyttä EU:ssa. Vastustin, ja raporttini pohjalta Suomen keskusta, vastusti liittymistä 1999 rahaliitto Emuun ja yhteisvaluutta euroon.

Alun perin oli selvää, että yhteisvaluutta-alueesta oli syntyvä hyvin "epäoptimaalinen". Mukaan tulleet maat olivat talouden rakenteeltaan, kehitysasteeltaan, työn ja yrittämisen traditioltaan, jopa mentaliteetiltaan samaan rahaliittoon huonosti yhteensopivia. Maailmassa ei ole merkittävää kokemusta siitä, miten muuten itsenäiset maat onnistuvat yhteisessä rahapolitiikassa, kun niillä kullakin on oma finanssi- ja talouspolitiikka.

Suomen kaltaiset maat jäivät euron ulkopuolelle. Lipposen ja Niinistön johdolla, ilman kansalle annettua oikeutta äänestää asiasta, eduskunnan enemmistö liitti Suomen euroon. Jäsenyyden alkuvuosina saatoimme vähän hyötyäkin eurosta. Viimeistään finanssikriisistä lähtien olemme maksaneet eurojäsenyydestä kallista hintaa. Olemme joutuneet tuon "epäoptimaalisuuden" laskun maksajaksi ja valtavien takausvastuiden kantajaksi.

Olemme rahapoliittisessa nalkissa, missä valuuttamme kurssi tai muutkaan rahapolitiikan elementit eivät määräydy Suomen oman talouden tilan ja tunnuslukujen perusteella, vaan koko euroalueen talouden perusteella. Yhteisvaluutta ei siis jousta kustannuskilpailukykymme menettämisiin tai epäsymmetrisiin shokkeihin, joissa kärvistelemme.

Kustannuskilpailukyvyn menetyksen arkkitehtejä olemme olleet itse. Shokeissa kysymys on metsäteollisuuden, it-sektorin, Venäjä-kaupan ja vinon ikärakenteemme tuottamista samanaikaisista ongelmista, jotka ovat tässä mitassa ominaisia vain Suomelle, ei muille euromaille.

Joustamattomuus johti näivettymiskierteeseen eli bkt:n supistumiseen ja velan ja työttömyyden suureen kasvuun. Kilpailukykysopimuksella, rakenneuudistuksilla ja menoleikkauksilla – sisäisellä devalvaatiolla ja sen sukulaisilla – yritetään nyt talouden kasvun, työttömyyden ja velan vähentämisen tielle.

Sopiminen on ollut kivuliasta kaikille osapuolille. Järjestöissä, sen paremmin kuin oppositiossa, on kuitenkin ymmärretty, että euromaassa työmarkkinoiden ja julkisten menojen on joustettava, kun valuutta ei jousta. Toista maata on laita varsinkin kansainvälisten sijoittajien tuottovaatimusten. He suuntaavat sijoituksensa maailmalla sinne, missä tuotto on suurin ja verotus kevyttä.

Itse euro vapisee siihen kuuluvien jäsenten ja vähän kuulumattomienkin mukana. Oman vapinansa tuo brittien kansanäänestyspäätös jättäytyä EU:n ulkopuolelle. Samaan aikaan eräissä euromaissa, erityisesti Italiassa ja sen pankeissa on ajauduttu uuden kriisin partaalle. Eivätkä asiat ole häävisti myöskään Espanjassa, ei edes Portugalissa.

Erityisesti Italiassa ei piitata pelisäännöistä, joista yhden mukaan sijoittajien tulisi kantaa ennen veronmaksajia osavastuu tappioista. Esittivätpä he vielä euromaiden yhteisvastuulla, siis meidänkin tuella, toimivalle EVM:lle velvollisuutta rahoittaa suoraan ongelmapankkeja. Huono ennuste on, että samalla kannalla on muun muassa saksalainen suurpankki, Deutsche Bank, jonka "oma lehmä on ojassa".

Ainakaan Suomen hallitusohjelman mukaan moinen ei ole mahdollista. Selvää on myös, että Kreikan eurossa selviytyminen voi onnistua vain, että sen ei tarvitse maksaa korkoja sadoista miljardeista ja että luottojen takaisinmaksuaikaa venytetään vuosisadan loppupuolelle, käytännössä ikuisuuteen.

EU:ssa päätettiin vuonna 2000, että 2010-luvulle tultaessa EU olisi maailman kilpailukykyisin talousalue. Toisin on käynyt. Heikon suorituksen suurin syy on ollut surkea euro, sen sovittamattomat "valuviat" sekä kyvyttömyytemme elää eurossa.

Pankkiunionin jatkeeksi monet haluavat edetä kohti liittovaltiota kolmea muuta, talousunionin, finanssiunionin ja poliittisen unionin, raidetta pitkin. Käytännössä nuo EU:n viiden instituutiopresidentin kaavailemat raiteet veisivät pisimmillään syvempään liittovaltioon kuin USA on tänään.

Integraatiota syventäville raiteille Suomen ei pidä lähteä.

Eurosta yksin ulos hyppääminen ei ole ratkaisu meille. Olemme kulkeneet pitkälle ohuella jäällä. Niin pitkälle, että takaisin palaamista nämä jäät eivät enää kestä. Yhtä selvää on, että muiden vaikeuksiin joutuneiden tai joutuvien euro-maiden auttajaksi meistä ei enää ole. Jos euro sulaa kuitenkin kaikkien euromaiden alta, siitä on helpompi Suomenkin uida omilleen. Ja niin voi vielä käydä.

Kirjoittaja on kansanedustaja (kesk.) ja eduskunnan varapuhemies.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio