Poliisi rajoittaa nyt myös toimittajien liikkumista Kaisaniemen puistossa

Tuomas Rimpiläinen
Poliisi rajoittaa nyt myös toimittajien liikkumista Kaisaniemen puistossa

Poliisi on estänyt mielenosoittajien etenemisen köydellä ja poliisiautoilla.

Heidi Pesonen, Tuomas RimpiläinenAamulehti

Poliisi rajoittaa toimittajien liikkumista ja siirtää mielenosoituksia seuraavia toimittajia Kaisaniemen puistossa mielenosoittajien joukkoon. Asiasta kertoo Aamulehden paikalla oleva toimittaja Tuomas Rimpiläinen.

Poliisi on päästänyt alueelle toimittajia, joilla on ollut esimerkiksi mikrofonissa selvästi näkyvissä tiedotusvälineen logo, mutta esimerkiksi kaulassa riippuva tiedotusvälineen henkilökortti ei ole ollut riittävä, vaan on vaadittu pressiliivi.

Rimpiläinen sanoo, ettei ole koskaan kokenut, että Suomessa olisi toimittu vastaavasti. Väkivaltaisissa yhteenotoissa poliisi on käskenyt myös toimittajia poistumaan paikalta, mutta nyt poliisi on jo etukäteen ottanut varsin tiukan linjan.

Vastamielenosoittajat saapuivat Kaisaniemen puistoon neljän aikaan tiistaina iltapäivällä. Poliisi on estänyt paikan päällä mielenosoittajien pääsyn pidemmälle puistoon vetämällä hiekkakentän väliin noin 200 metrin pituisen köyden. Lisäksi poliisi on tehnyt köyden taakse muurin poliisiautoista sekä mellakkavarusteisiin sonnustautuneista poliiseista. Poliisi on kieltänyt vastamielenosoitukseen osallistuvia ylittämästä köyttä.

Vastamielenosoitus vyöryy kohti poliisimuuria:

 

Puoli viiden aikaan tiistai-iltana myös äärioikeiston järjestämä mielenosoitus on saapunut Kaisaniemen puistoon.

- Mielenosoittajaryhmät seisovat tällä hetkellä noin 300 metrin päässä metrin päässä toisistaan. Poliisi on heidän välissä, keskellä hiekkakenttää, Rimpiläinen kertoo.

Tämän jälkeen siis myös toimittajien liikkumista alettiin rajoittaa.


Lue myös nämä


Kommentit (3)

  • Nimetön

    ”Poliisi on estänyt paikan päällä mielenosoittajien pääsyn pidemmälle puistoon vetämällä hiekkakentän väliin noin 200 metrin pituisen köyden.”

    Hiekkakentän leveys on tuolla kohdalla n. 91 metriä. Aidasta aitaan on 98-99 metriä.
    612-soihtukulkueen osanottajien määrästä näkyy olevan myös aika vaihtelevia arvioita 1200 ja 3000 hengen väliltä.

  • Ville

    Luin HS netistä että mielenosoittajat olivat noin 200 yksilöä Hakaniementorilla ja samaan aikaan kerääntyi noin 1000 vatsamielenosoittajaa muualla. Miten ovat osaanotaja suhteet Kaisaniemessä ?
    Olisi hyvä tietää.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet