Poliisi epäilee: Terroritekoa suunniteltu Temppeliaukion kirkkoon Helsingissä

Irene Stachon/Lehtikuva
Poliisi epäilee: Terroritekoa suunniteltu Temppeliaukion kirkkoon Helsingissä

Temppeliaukion Kirkossa oli sunnuntaina poliisioperaatio. Tämä selvisi epäillyn terroriteon valmistelun tutkinnaksi.

Annu LaineAamulehti, STT

Keskusrikospoliisi tutkii epäiltyä terroristisen teon valmistelua Helsingissä, tiedottaa poliisi.

Poliisin mukaan heidän tietoonsa on tullut seikkoja, joiden perusteella terroriteon valmistelua epäillään. Tietojen mukaan mahdollisen teon kohteena olisi Temppeliaukion kirkko Helsingissä. Poliisi ei anna tässä vaiheessa enempää lisätietoja.

Poliisi vakuuttaa käynnistäneensä kaikki mahdolliset toimenpiteet uhan selvittämiseksi. Poliisi lupaa, että kansalaisten turvallisuus pyritään varmistamaan kaikin tavoin.

Poliisi tekee tiedotteensa mukaan jatkuvasti tilannearvioita. Tällä hetkellä arvio on se, että viime sunnuntain operaation kaltaista toimintaa ei ole tarpeen jatkaa.

"Kansalaisen on turvallista jatkaa normaalia arkea"

Temppeliaukion kirkon alueella oli sunnuntaina näkyvä operaatio rikoksesta epäillyn henkilön tavoittamiseksi. Maanantaina kirkon eteen laitettiin useita betoniesteitä.

KRP:n rikosylikomisario Tero Haapalan mukaan näkyvä operaatio kertoo siitä, että uhkaan on suhtauduttu vakavasti. KRP arvioi kuitenkin, että sunnuntain kaltaista operaatiota ei ole tarpeen jatkaa.

–Kansalaisen on turvallista jatkaa normaalia arkista elämäänsä, Haapala kommentoi STT:lle kysymykseen siitä, onko uhka edelleen olemassa.

Koska asian selvittäminen on kesken, ei KRP kommentoi tapauksen yksityiskohtia sen tarkemmin. Haapala ei kommentoi esimerkiksi sitä, miksi Temppeliaukion kirkkoa epäiltiin kohteeksi.

Töölön kirkkoherra Auvo Naukkarinen kertoi aiemmin tänään, että esteet on järjestetty paikalle seurakunnan, kaupungin ja poliisin toimesta.

Naukkarinen kertoi STT:lle, että betoniesteet liittyvät liikennejärjestelyihin ja alueen liikenteen turvaamiseen. Työmatkalla ollut Naukkarinen kertoi kuulleensa esteistä vain puhelimitse.

Helsingin poliisista ei illalla kommentoitu STT:lle eilistä operaatiota tai betoniesteiden laittamista.

Katarina Sällylä

Lisäyksiä kello 22.35. Juttua päivitetty lisätiedoilla.


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • Korhonen

    Euroopan lähihistoria opetti, mitä hyväuskoisuudesta ja periksi antamisesta pahimmillaan voi seurata. Euroopan maat joustivat kerta toisensa jälkeen Hitlerin Saksan vaatimusten edessä: sudeettialueet, Memel ja Tsekkoslovakia. Kun Saksan ulkopuolella lopulta tajuttiin oma tyhmyys, oli jo myöhäistä: perässä tulivat Puolan, Hollannin, Tanskan ja Ranskan miehitys. Paradoksaalista Keski-Euroopassa on tällä hetkellä se, että siellä ei ole rintamalinjoja.

    Historian opetukset, joiden mukaan kannattaa olla ajoissa riittävän luja ja päättäväinen, jotta voidaan minimoida sekä oman että vieraiden kansakuntien kärsimykset, ovat unohtuneet. Vallalla on valitettavasti naivius, jopa lapsellinen usko hyvään, mikä ei valitettavasti koskaan historiassa ole johtanut kansakuntien hyvinvointiin. Pahimmillaan hyväuskoisuuden satona on ollut tuhoutuneita kansakuntia ja onnettomia ihmisiä. Mielen lujuus, suoraselkäisyys ja tarvittaessa itsekäs omien etujen ajaminen ei ole rasismia, vaan rationaalista toimintaa, joka mahdollistaa meille paremman tulevaisuuden ja pienentää tulevaisuudessa hyvinvointimme eteen vaadittavia uhrauksia.

  • Nimetön

    Nyt jokaisessa kaupungissa ja suuremmassa kunnassa pitäisi kartoittaa paikat, joihin ihmisillä on tapana kokoontua joukolla ja varustaa niille johtavat reitit auton ajon estävillä betoniporsailla. Lisäksi katujen kunnostusten yhteydessä pitäisi rakentaa jonkinlainen kaide, korkea kivetys tai oja, joka estäisi autoja pääsemästä kevyenliikenteen väylälle tai katukäytävälle. Mekaaninen este on ainoa keino, jolla nämä autoilla tehdyt terroriteot saadaan ainakin vähenemään. Tämä on tehtävä, halusimmepa sitä tai ei.
    Autoilla tehtyjen terroritekojen suhteen tilanne alkaa olla samankalaitainen kuin aikoinaan lentokonekaappausten suhteen. Silloin joskus lentokonekaappauksia tehtiin hyvin paljon mutta turvatarkastukset ja muut toimet ovat vähentäneet niiden määrää merkittävästi. Pakko mikä pakko mutta ihmiset tottuvat niihin hyvin nopeasti.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet