Kolumnit

Pelasta lapsi amatööriäidiltä

Pelasta lapsi amatööriäidiltä
Minna Ala-HeikkiläAamulehti

Työ antaa naisille taloudellista turvaa ja liikkumavaraa, vapautta ja itsenäisyyttä. Monelle työ antaa myös tärkeän väylän toteuttaa itseään, hyödyntää kykyjään ja saada elämään mielekästä sisältöä.

Itsestään selviä asioita. Mutta ärsyttävällä tavalla työn markkinoidaan olevan naisille yksipuolisesti vain edellä mainittuja asioita. Jos ihan rehellisiä ollaan, kaikkien työ ja kaikki työt eivät ole huikean mielenkiintoisia ja antoisia. Kaikki naiset eivät pääse joka päivä töissä mielettömällä tavalla toteuttamaan itseään ja luovuuttaan.

Ja kun edelleen jatketaan rehellisellä linjalla, monta kertaa on aika raskastakin juosta työssä käyvän perheenäidin kehää: töiden jälkeen noukkia lapset päivähoidosta, kurvata nälkäisenä kauppaan, kiiruhtaa kotiin ruuanlaittoon ja kiikuttaa sitten lapsia jääkiekkotreeneihin ja soittotunnille. Vielä pitäisi ehtiä vastata pariin työsähköpostiin ja repiä illasta aikaa pestä pyykkiä, imuroida, penkoa kaapin periltä luistimet lapsen huomiseen päiväkodin liikuntatuokioon ja käydä koiran kanssa lenkillä. Tehdä siis se kaikki työpäivän jälkeen, jonka kotiäiti tekee päivän aikana.

Työssä käyvän perheenäidin elämä on usein tasapainoilua niukan ajan ja moninaisten tehtävien keinulaudalla.

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen väittää, että päiväkoti ei sovellu hoitopaikaksi alle 2-vuotiaille lapsille. Hänen mukaansa lapsen stressinsietokyky voi vaurioitua, jos hän joutuu liian varhain ryhmään. Taidot, joita tarvitaan suuressa ryhmässä, ovat professorin mukaan enemmänkin hengissä selviämisen kuin sosiaalisen kanssakäymisen taitoja.

Tätä näkemystä ei ole juuri kuunneltu nyt, kun vaaliväittelyissä on kiistelty lasten oikeudesta päivähoitoon, kotihoidon asemasta ja maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. En ole perusteluista huolimatta täysin sisäistänyt pienen lapsen oikeutta päivähoitoon. Oikeutta siis olla pois läheisestä yhteydestä omaan vanhempaansa, oikeutta kilpailla huomiosta päiväkodin isossa ryhmässä, jossa on vaihtuva määrä hoitajia, sijaisia ja työllistettyjä?

En usko, etteikö aivan pieni lapsi saisi aivan riittävästi virikkeitä siitä, kun hän viettää päivät vanhempansa kanssa, ja tutustuu leikkimällä, käsin kopeloimalla, maistelemalla, haistelemalla ja konttaamalla suureen maailmaan. Hänelle kivet, kävyt ja kurakin ovat virikkeitä.

Päivähoito on tietenkin hieno palvelu. Kummallinen on kuitenkin se näkemys, että lapsi pitää ikään kuin pelastaa vanhemmiltaan ammattilaisten hoiviin laitokseen, jotta amatöörit äidit ja isät eivät tärvele hänen kehitystään.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja


Lue myös nämä


Kommentit (4)

  • Nimetön

    Hyvä kirjoitus! Täysin samaa mieltä. On ihmeellistä, miten jotkut jatkuvasti kehuvat päivähoitojärjestelmää, miten se on lapsen etu päästä ”laadukkaaseen päivähoitoon”, samalla kun kuullaan jatkuvasti esim. miten vähän on hoitajia lasta kohden (varsinkin sairauslomien aikaan). Yhteiskunnan pitäisi hyväksyä, että on luonnollista äitien olla pienten lasten kanssa kotona ja tukea äitejä, kun ovat palaamassa työelämään.

  • Onnellisten lasten onnellinen iskä

    ”Onpas taas kärjistetty kommentti. Tiettävästi kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että hoitakoot vanhemmat lapsensa kuten haluavat. Kuitenkin niille vanhemmille, jotka haluavat lapsensa päivähoitoon, pitäisi siihen olla mahdollisuus. Hallitushan on ”rajoittanut” subjektiivista päivähoito-oikeutta, eli vienyt vanhemmilta sitä valinnanvapautta jota nyt nimenomaan jotkut puolueet peräänkuuluttavat.”

    Erittäin hyvin kirjoitettu. Täysin samaa mieltä!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet