Onnibus ei odottanut – nainen perää 210 euron taksilaskua

Tamperelainen matkustaja ihmettelee, miksi bussiyhtiöillä on niin erilaiset käytännöt jatkoyhteyksien turvaamisessa.

Aamulehden arkisto / Lukijan kuva
Onnibus ei odottanut – nainen perää 210 euron taksilaskua

Onnibus ei odottanut, joten Liisa Salo joutui ajelemaan taksilla Jyväskylästä Tampereelle. Hinta oli 210 euroa.

Anu Leena KoskinenAamulehti

Tampereella asuva Liisa Salo matkustaa viikoittain Savonlinnasta Tampereelle. Viime viikon keskiviikkona hän oli jälleen tulossa Savonlinnasta Tampereelle.

Salo käytti kolmea bussia matkaan. Tietyön takia hänen ensimmäinen bussinsa saapui Mikkeliin 25 minuuttia myöhässä. Jyväskylän-bussi odotti tällöin matkustajia. Myös Jyväskylään menevällä tiellä oli tietöitä, ja Salolla oli vaikeuksia ehtiä Tampereen-kyytiin. Hän oli ostanut Onnibusin lipun etukäteen.

–Matkan aikana kuljettaja varmisti yhtiönsä päivystäjän kautta, että Onnibus odottaa Tampereelle meneviä matkustajia. Kyse oli noin 16 minuutin odotuksesta. Kuljettaja oli luvannut odottaa, Salo kertoo.

Taksi maksoi yli 200 euroa

Onnibussin kuljettaja ei kuitenkaan odottanut. Salo katsoi, että hänen ainoa mahdollisuutensa oli helatorstain aattona ottaa taksi, että hän ehtii perheensä luo. Suomessa on huono poikittaisliikenne, eli Tampereelle pääsy oli vaikeaa.

Tämä tuli kalliiksi. Taksi Jyväskylästä Tampereelle maksoi 210 euroa.

–Mitä olisi tapahtunut, jos heitteille jätetty matkustaja olisi ollut rahaton lapsi, arka nuori tai helposti hätääntyvä isovanhempi, Salo kysyy.

Salo kysyi jälkikäteen asiaa sekä Onnibusilta että Savonlinjalta, joka kuljetti matkustajat Mikkelistä Jyväskylään.

Savonlinjan kirjallisen vastauksen mukaan kuljettaja oli saanut illalla Onnibusin kuljettajalta lupauksen, että hän odottaa vuoroa. Näin ei kuitenkaan ollut bussiyhtiön mukaan tapahtunut.

Onnibusin mukaan yhtiöllä ei ole käytäntöä, että kuljettaja lupaisi odottaa jatkoyhteyttä. Asiakaspalveluvastaava Pirjo Hämäläinen kertoo, että asiakkaat ovat tarkkoja siitä, että aikatauluissa pysytään. Muita linjoja odottamalla näin ei olisi.

–Jos kyse on muutamasta minuutista, voimme harkita odottamista. 15 minuuttia on kuitenkin aika paljon, Hämäläinen kommentoi tapausta.

Hänen mukaansa on normaali käytäntö, ettei jatkoyhteyttä odoteta, jos kyse on erillisistä kuljetussopimuksista.

–Jos kyseessä on taattu vaihto, silloin pyrimme järjestämään korvaavan kyydin takaisin tai odottamaan.

Kuka vastaa korvauksista?

Savonlinja ei ollut antanut lupaa asiakkaalle käyttää taksia korvaavana kyytinä ja siksi asiakas vastaa yhtiön mukaan kustannuksista. Savonlinja kertoo kirjallisessa vastauksessa Salolle vastaavansa jatkoyhteyksistä, jotka löytyvät yhtiön aikataulusta tai ovat Matkahuollon aikataulujärjestelmään ilmoitettuja vaihtoyhteyksiä.

Onnibus kertoo puolestaan vastauksessaan, että Onnibus ei takaa vaihtoyhteyden onnistumista kuin omille, verkkokaupassa ilmoitetuille vuoroilleen.

Jatkokeskustelussa Onnibus kertoo Salolle, että sen kuljettaja on noudattanut omaa aikatauluaan, kuten kuuluukin.

Salo on vienyt tapauksen kuluttajariitalautakuntaan, koska molemmat liikennöitsijät vetoavat lippuehtoihinsa. Hänen mukaansa tilanne on matkustajan kannalta kohtuuton.


Kommentit (118)

  • Nimetön

    Onnibussissa oli harvinaisen tyly kuljettaja. reitillä HKi-Rovaniemi nousin 27.4 kyytiin Lahdesta aamulla..sanoin että nenen Rovaniemelle asti hän ei reakoinut mitenkään sieppasi laukun ja heitti autoon, kysyin että voinko nousta autoon vai tarkistaako hän lipun samalla sain jotain muminaa vastaukseksi, ei mitään kuulutuksia autossa..kyllä jonkinlaiset käytöstavat pitäisi asiakaspalvelussa olla.

  • Tarja

    Olen viisikymppinen perheellinen nainen ja minulla kokeusta monesta firmasta. Minulla oli Onnibussista aijemmin todella positiivinen käsitys, mutta heti kun heidän toiminnassaan ongelmia ilmeni, asiakkaasta ei välitetty lainkaan, olin täysin tyrmistynyt saamastani kohtelusta reklamoidessani todella ystävällisessä hengessä asiakaspalveluun. Tre-Hki jääkylmä bussi koko matkan, kylmempi kun ulkona. Sain vajaa 1/4 osa matkan hinnasta hyvityskoodin joka ei toiminut, monen selaimen ja vielä useamman yrityksen jälkeen pyysin apua, sen jälkeen ei tullut kun pahaa mieltä, kohtelu oli tylyä. Asiakaspalveluun soittaminen maksaa 0,99€ alkava minuutti ja sähköisiin viesteihin ei nopeasti reakoida. Siitä viisastuneena huomasin, että matkahuolto tarjoaa jops edullisempia lippuja. Virheistä oppii ja firmaa voi vaihtaa jos ei miellytä!!!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio