Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Viikonloppuna siirretty vainaja katosi omaisilta Tampereella – hautauslupakin puuttui

Puoli vuotta sitten Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa kuolleen naishenkilön kuoleman toteamisesta, säilytyksestä ja hautaan saattamisestakin tuli omaisille kaikkea muuta kuin onnistunut tapahtumaketju. Koukkuniemen osastolla asunut naishenkilö kuoli viime syksynä eräänä lauantaina hiukan ennen puoltapäivää. Kun Tampereen kaupunki oli ulkoistanut Koukkuniemen lääkäripalvelut ulkopuoliselle yrittäjälle, Attendo Oy:lle, ei vanhainkodilla ollut lainkaan viikonloppupäivystystä. Kuoleman toteaminen tehtiin viikonloppuisin Acutassa. Hoitajat osoittivat lämpöä ja myötätuntoa omaista kohtaan, mutta he olivat epätietoisia, kuinka tulee toimia henkilön nukkuessa pois tässä tilanteessa. Toimintatapa selvisi toiselta osastolta kysymällä. Hoitajat soittivat Hautaustoimisto Olavi Moisioon ja sopivat, että siirto Acutaan tehdään kello 15. Sitä ennen omaiset kävivät pukemassa vainajan hänen omassa huoneessaan omiin juhlavaatteisiinsa. - Äiti olisi halunnut, että hänet siunataan Koukkuniemen vieressä Rauhaniemen kappelissa, mutta en halunnut vainajaa kuljetettavan moneen kertaan. En itse halunnut lähteä mukaan Acutaan, selvittää tytär. Vainaja nostettiin harmaalla peitteellä vuoratuille paareille ja hänen päälleen aseteltiin muoviset suojukset. Tämä tuntui omaisesta hieman pahalta. Kuljetus olisi tuntunut arvokkaammalta kuljetusarkussa, koska vainaja oli omissa vaatteissaan ja kukat olivat valmiina. Hautauslupaa ei mukaan Moision hautaustoimiston omistaja Kalevi Alanen nouti vainajan, vei hänet Acutaan ja jäi odottamaan niin kauan, että lääkäri toteaa kuoleman. - Vainajien kuljetuksia Acutaan on Koukkuniemestä yleensä kahdesta viiteen viikonloppuisin. Kuolinsyyntutkimuksia ei yleensä ole, koska henkilöt ovat kuolleet normaalisti omaan sänkyynsä, selvittää Alanen. Kun ihminen kuolee Koukkuniemessä virka-aikana maanantain ja perjantain välillä, paikalla oleva lääkäri yleensä kirjoittaa kuolintodistuksen ja hautausluvan, joka saadaan vainajan mukaan. Viikonloppuna Acuta ei hautauslupaa anna, vaan sen kirjoittaa vainajaa Koukkuniemessä hoitanut lääkäri, jonka pitäisi lähettää lupa myös omaisille. Yleensä hautauslupa toimitetaan vainajan seurakuntaan. Kyseisessä tapauksessa omaiselle ei tullut tietoa, mihin hautauslupa on toimitettu. Omainen oli käynyt sopimassa asioista seurakunnassa, mutta hänelle ei kerrottu hautausluvasta siellä. Omaissoitto ei toimi Acutasta Kalevi Alanen kuljettaa vainajan ensisijaisesti Hatanpään Kantasairaalaan, jos siellä on tilaa tai toissijaisesti Hatanpään Puistosairaalaan. - Koukkuniemen osastolta henkilökunnan pitäisi soittaa omaisille, minne vainaja on kuljetettu. Olen tehnyt näitä kuljetuksia yli 40 vuotta, mutta omaisille ilmoittaminen ei tunnu toimivan edelleenkään, arvostelee Alanen. Koukkuniemen asukkaan kuoltua omaisten on vuorokauden sisällä käytävä tyhjentämässä hänen huoneensa uusia tulijoita varten. Omaiset saivat viikonloppuna huoneen tyhjäksi ja ryhtyivät maanantaina selvittämään vainajan olinpaikkaa. - Suoria numeroita ei löytynyt mistään. Kolmen tunnin kuluttua sain lopulta yhteyden Puistosairaalan infoon, mistä sain apua erittäin ystävälliseltä henkilöltä. Vainajan sotu-tunnusta kysyttiin tässä vaiheessa, koska hänet olikin kirjattu sisään toisella etunimellään. Vainajat kirjataan Hatanpäällä eräänlaiseen vainajien kirjaan tai vihkoon. Kun äitiä piti siunauksen jälkeen lähteä viemään haudattavaksi sadan kilometrin päässä sijaitsevaan syntymäkotikuntaansa, ei hautauslupaa löytynyt mistään. Hautauslupa skannattiin lopulta Tampereelta kyseiseen seurakuntaan, mutta siellä ei ollut seurakunnan virasto perjantaisin auki. Hautaa ei voinut peittää, koska skannattua lupaa ei kukaan päässyt katsomaan. Valitus aluehallintovirastoon? Omaisia valituksen teossa auttavan Sirpa Pursiaisen mielestä kaikki oli helpompaa, kun Koukkuniemessä olivat kaupungin omat lääkärit ja vainajien säilytys samassa paikassa. - Tämä on ollut hirveän traumaattinen kokemus vainajan omaisille. Voi myös epäillä, joko tässä on kyse vainajan häpäisystä. Pursiaisen mukaan käytännöissä on niin paljon ongelmakohtia, että harkinnassa on valituksen tekeminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon. Moision hautaustoimiston Kalevi Alanen hämmästelee, mikseivät Rauhaniemen sairaalan lääkärit voisi käydä toteamassa kuolemaa Koukkuniemessä ja miksei vainajia voisi viikonloppuisinkin jättää säilytykseen Koukkuniemeen, missä on kahdeksan säilytyspaikkaa. Tampereen ikäihmisten palvelulinjan päällikön Ella Suojalehdon mukaan Acuta päättää viikonloppuisin, minne vainaja siirretään säilytykseen.