"Oli pakko hakea isännälle pullo viskiä" – akaalainen pariskunta saa kolme vauvaa vuodessa

Akaalainen Miia Honkaniemi oli pyörtyä, kun kuuli lääkärin yllättävät uutiset.

Eriika Ahopelto
Anni HuttunenAamulehti

Saamme akaalaisen Miia Honkaniemen kiinni hänen ajellessaan muuttokuormaa Nokialle.

Tammikuussa esikoisensa saanut Honkaniemi on muuttamassa puolisonsa Toni Savisen kanssa. Syynä muuttoon on tuore tieto perheenlisäyksestä, Nokialla pariskunnan tukiverkosto on lähempänä.

–Esikoisen jälkeen sovittiin isännän kanssa, että ei hommata ehkäisyä, vaan annetaan seuraavan tulla jos on tullakseen, Honkaniemi kertoo.

Pian esikoisen syntymän jälkeen pariskunta huomasi Honkaniemen olevan jälleen raskaana. Luvassa olisi jo toinen vauva saman vuoden sisään.

Yllätys ultraäänessä, aavistus alitajunnassa

Pariskuntaa kuitenkin odotti lääkärikäynnillä jymy-yllätys.

–Kyllä sitä meinasi lääkärin pöydälle pyörtyä, kun sain kuulla, että meille onkin tulossa yhden vauvan sijasta kaksoset, Honkaniemi sanoo nauraen.

Pariskunta saa siis vuoden aikana peräti kolme lasta. Kaksoset eivät kuitenkaan tulleet pariskunnalle aivan täytenä yllätyksenä.

–Miehen puolen suvussa on paljonkin kaksosia, mutta omalta puolelta ei löydy ensimmäisiäkään, Honkaniemi kertoo.

Jotain aavistusta ultran tuloksesta saattoi tulevalla äidilläkin olla, ainakin alitajuista sellaista.

–Edellisenä yönä ennen ultraa näin koko yön unta pelkistä kaksosista. Vielä ennen "tuomiota" vitsailin lääkärille, että tässä ollaan jo pari päivää naureskeltu että entä jos siellä on kaksoset, Honkaniemi kertoo.

Ultrattuaan odottavan äidin vatsan, lääkäri oli todennut Honkaniemelle, että kannattaisi harkita alanvaihtoa meedioksi. Ultraäänessä kuului kuin kuuluikin kahden sydämen syke.

Honkaniemi ei ollut uskoa omaa ennustustaitoaan.

–Lääkäristä päästyäni menin kioskille tekemään sekä loton, että eurojackpotin, hän kertoo.

Miia Honkaniemi ja Toni Savinen muistelevat videolla lääkärikäyntiä, jolla saivat kuulla kaksosistaan:

 

Ikäeroa isoveikkaan vaivaiset 10 kuukautta

Kaksosten virallinen laskettu aika on 7. joulukuuta. Tosin neljänkymmenen viikon raskausaika pitää harvemmin paikkaansa kaksosten kohdalla. Voi siis olla, että pariskunnan toinen ja kolmas lapsi saapuvat maailmaan jo marraskuun puolella, jolloin ikäeroa isoveljeen olisi vain 10 kuukautta.

–Näiden jälkeen pidetään kyllä taukoa ainakin muutama vuosi, Honkaniemi naureskelee.

–Ei tätä itsekään ole vielä saanut täysin sulateltua. Mutta yllätyksestä huolimatta olemme iloisia, ja odotamme innolla kaikkea mitä tuleman pitää.

Eriika Ahopelto
Honkaniemen Facebookissa lupailema viskipullo on toimitettu omistajalleen. –Isäntä korkkasi pullon heti samana iltana, Honkaniemi kertoo nauraen.

Honkaniemen Facebookissa lupailema viskipullo on toimitettu omistajalleen. –Isäntä korkkasi pullon heti samana iltana, Honkaniemi kertoo nauraen.


Lue myös nämä


Kommentit (19)

  • Nimetön

    Kaksosethan ei ole isän puolen suvusta kiinni vaan äidin. Identtiset sattumaa jos munasolu jakautuu kun taas eri munaiset sattumaa/suvussa kulkevaa riippuen siittä kuinka monta munasolua kuukautisten aikana irtoaa.

  • Tupla-tupla

    Isäni auskultointiryhmässä 70-luvulla oli nainen, joka oli saanut tammikuussa kaksoset ja saman vuoden joulukuussa jälleen kaksoset -heiltä lähti siis neljä lasta ekaluokalle! Tämä nainen oli todennut huumorilla, että jos joku tässä maailmassa on meinannut hukkua p-aan, niin hän…;) !?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet