"No nyt ne tulevat päälle!" – Tällaiseen iloon pystyy vain pitkän talven jälkeen navetasta laitumelle pääsevä lehmä

Jukka Ritola

Lehmän juhlapäivä: Kesän ensilaidun.

Annu LaineAamulehti

Ahlmanin tilalla Tampereen Veisussa on ollut perjantaina juhlapäivä, sillä tilan lehmät pääsivät pitkittyneen odotuksen jälkeen viimein navetasta laitumelle.

Syöksy tarhasta porttien avauduttua kohti vapautta oli niin hurja, että ainakin eturivissä yleisön polvet tutisivat. Lehmät juoksivat ensin tarhasta täyttä häkää kohti yleisöä, mistä ne kurvasivat villisti laitumelle.

–No nyt ne tulevat päälle! joku hihkaisi, yhtä aikaa ilosta ja säikähdyksestä.

Tältä näytti lehmien syöksy kohti vapautta:

 

Tällaiseen iloon pystyy vain eläin: Sorkat kopsuivat ilmassa toisiaan vasten, kun lehmät hypähtelivät ilosta.

Osa ammuista innostui ruohosta niin, että ne alkoivat rapsuttaa kylkiään ja poskiaan ruohoa vasten.

Jukka Ritola / Aamulehti
Ruohon tuoksu huumaa lehmänkin.

Ruohon tuoksu huumaa lehmänkin.

Hidas kevät viivytti lehmien pääsyä laitumelle

Lehmien piti päästä kirmailemaan laitumelle jo viikko sitten, mutta sää oli turhan viileä. Laitumella ei riittänyt ruohoa eläinten syötäväksi.

Tänäänkin ilo jää lyhyeksi, sillä syömistä on yhä liian vähän. Lehmät palaavat illalla tarhaan ja sieltä navettaan yöksi.

Jukka Ritola
Nyt on tilaa temmeltää!

Nyt on tilaa temmeltää!

–Viikon päästä ne saavat todennäköisesti jo jäädä laitumelle, Ahlmanin maatilamestari Harri Ala-Kapee kertoo.

Ahlmanin Tilapuoti kertoi Facebook-sivuillaan lehmien laskemisesta laitumelle vain pari päivää sitten, mutta paikalle oli löytänyt lyhyestä varoitusajasta huolimatta kelpo yleisö.

Laitumen reunat vuorautuivat muun muassa innokkaiden päiväkotiryhmien ja lapsiperheiden joukoista. Erinomainen sää ei varsinaisesti vähentänyt tapahtuman suosiota.

Jukka Ritola / Aamulehti
Ahlmanin lehmät ovat tottuneet yleisöön.

Ahlmanin lehmät ovat tottuneet yleisöön.

Yleisössä oli myös ryhmä Pohjolan palvelukodin asukkaita. Idea lähtemisestä Ahlmanille lähti "kahdeksankymppisen" Siirin aloitteesta.

–Siiri on ollut pienenä paimenessa. Hänen silmänsä alkoivat loistaa, kun hän kuuli Ahlmanin lehmistä, kertoo Siirin kanssa lehmiä katsomassa ollut Minna Kauppinen.

Jukka Ritola
Elina Jaakkola ihmetteli yhdessä Aleksi Saaren, 4, Siiri Jaakkolan, 2, ja Lenni Jaakkolan, 5, kanssa lehmien iloa. Taustalla vanhempi Siiri seuraili pyörätuolista lehmien menoa.

Elina Jaakkola ihmetteli yhdessä Aleksi Saaren, 4, Siiri Jaakkolan, 2, ja Lenni Jaakkolan, 5, kanssa lehmien iloa. Taustalla vanhempi Siiri seuraili pyörätuolista lehmien menoa.


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • Harri Ala-Kapee

    Hei sinä nimetön kommentoija.
    Olet tervetullut meille koska tahansa pariksi päiväksi töihin mukaan.
    Saisit ehkä hieman realistisemman kuvan maidontuotannosta.
    Näkemyksesi, kun tuntuu olevan aikas ”mutua”.

  • Nimetön

    Voi herranjumala, onko tuo nyt ihme että lehmät iloitsevat! Ihmisillä on niin viallinen näkemys maataloudesta. Lehmät,parsinavetoissa eivät pääse liikkumaan lainkaan,emoilta viedään vasikat viimeistään kahden vuorokauden kulttua ja sitten pumpataan taas maitoa ihmisille. Sairasta. Ihminen on ainut rotu joka käyttää toisen rodun maitoa. Maitotuotteiden käyttö lopetettava heti sillä sen tuottaminen aiheuttaa aivan järkyttävää kärsimystä lehmille!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet