Näin toimii etähoito: Sydänpysähdyksen saanut Jukka Virtanen mittaa itse terveysarvonsa ja lähettää ne ammattilaisille

Jukka Virtanen, 64, on ollut tyytyväinen digitaalisen hoito-ohjelman kokeiluun.

Petri Huhtinen / Aamulehti
Näin toimii etähoito: Sydänpysähdyksen saanut Jukka Virtanen mittaa itse terveysarvonsa ja lähettää ne ammattilaisille

Jukka Virtanen mittaa vähintään kerran viikossa verenpaineensa kotonaan ja lähettää arvot tabletin avulla sosiaaliohjaaja Minna Kuittiselle. Virtanen lähettää myös päiväraportteja ja voi tarvittaessa olla videopuhelinyhteydessä ohjaajaansa.

Jorma HuovinenAamulehti, Nokia

Viime syksynä sydänpysähdyksestä elvytetty nokialainen Jukka Virtanen, 64, pääsi sairaalajaksonsa jälkeen mukaan Nokian kaupungin tarjoamaan digitaalisen etähoidon kokeiluun.

Virtaselle järjestettiin kaupungin ja pilottihankkeessa mukana olevan Emtele eli EMT Oy:n toimesta kotiin vaaka, verenpainemittari, alkometri ja tabletti.

Virtanen mittaa kerran viikossa kotona itsestään tarvittavat arvot, jotka siirtyvät automaattisen bluetooth-yhteyden avulla tabletille, jolla hän lähettää ne vointiaan seuraavalle sosiaaliohjaaja Minna Kuittiselle.

–Olen ollut tyytyväinen kotiin järjestettyihin apuvälineisiin, eikä minun tarvitse ravata keskustassa mittauttamassa arvojani, kiittelee autonkuljettajan työstä eläkkeelle viime syksynä jäänyt Virtanen.

Mittaustulosten lisäksi Virtanen voi kirjoittaa sosiaaliohjaajalleen raportin päivän tapahtumista ja puuhasteluistaan.

Paino pudonnut viime syksystä 20 kiloa

Virtasen toipumisjakso on ollut menestyksekäs. Mies on hoikistunut sairastumisensa jälkeen 20 kiloa ja verenpainearvot ovat olleet säännöllisissä mittauksissa kohdallaan.

Minna Kuittisen mielestä Jukka Virtasella säännöllisesti viikoittain tehtävät mittaukset ovat toimineet hyvänä motivaattorina esimerkiksi liikkumiseen.

Petri Huhtinen / Aamulehti
Tässä on Jukka Virtasen digitaalisen etähoidon arsenaali: verenpainemittari, vaaka, alkometri ja tabletti.

Tässä on Jukka Virtasen digitaalisen etähoidon arsenaali: verenpainemittari, vaaka, alkometri ja tabletti.

Ensimmäinen pilotti päihde- ja mielenterveystyössä

Uuden teknologian avulla päihde- ja mielenterveyspalveluiden avohoidon 16 asiakkaan kanssa toteutettava pilotti on tiettävästi ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Minna Kuittisen mukaan kotona annettavan päihdetyön tavoitteena on ehkäistä ja vähentää runsaasti päihteitä käyttävien toimintakyvyn laskua, itsenäisen asumisen vaarantumista, perussairauksien hoitotasapainon heikentymistä sekä sairaala- ja laitoshoidon tarvetta.

–On tärkeää, että asiakas näkee itse mittaustuloksensa. Se auttaa ja motivoi itsehoidon toteutuksessa. Lisäksi voimme olla tarvittaessa videopuhelinyhteydessä ja keskustella hoidon edistymisestä, selvittää Kuittinen.

Osa asiakkaista on Kuittisen mukaan esitellyt videoyhteyden avulla muun muassa ruuanlaittopuuhiaan tai asuntonsa siisteyttä.

Kaikki käyttävät Tampereella vuonna 2025?

Tampereen kaupungin hyvinvointipalveluiden visiona on, että vuonna 2025 kaikki käyttävät digitaalisia palveluja, joten Smart Health keskittyy vahvasti terveys- ja hyvinvointidatan digitalisaatioon ja digitaalisten sisältöjen kehittämiseen.

Digitaalisia palveluita kehitetään Tampereella erityisesti terveysliikuntaan ja ennaltaehkäiseviin palveluihin, omatoimisiin ja kotiin vietyihin palveluihin sekä tulevaisuuden sairaaloihin ja hyvinvointikeskuksiin.

16 miljoonan euron säästöt vuodessa?

Projektipäällikkö Jarkko Lumion mukaan digitalisaatiolla on myös taloudellista merkitystä.

–Jos yli 65-vuotiaat saataisiin kotiutettua sairaalajaksoiltaan yhtäkin päivää aiemmin tai heitä ei tarvitsisi osoittaa sairaalajaksolle lainkaan, saavutettaisiin Tampereella 16 miljoonan euron säästöt vuodessa.

Jos sama voitaisiin toteuttaa myös nuoremmissa ikäluokissa, säästöt nousisivat kaksinkertaisiksi eli 30 miljoonaan euroon.

–Sillä rahalla tekisi jo paljon muutakin, sanoo Lumio.

Petri Huhtinen / Aamulehti
Mittausarvot siirtyvät mittalaitteesta bluetooth-yhteydellä tablettiin, jolla asiakas lähettää ne arvioitaviksi hoitotyön ammattilaisille.

Mittausarvot siirtyvät mittalaitteesta bluetooth-yhteydellä tablettiin, jolla asiakas lähettää ne arvioitaviksi hoitotyön ammattilaisille.

Säännöllisiä kyselyjä ja mittaustietoa

Digitaalista etähoitoa kehittämässä ollut Hanna Ekman EMT Oy:stä pitää kotona tehtävän etähoidon suurimpia hyötyjä olevan se, että saadaan säännöllisiä mittaustietoja henkilöstä, ja lisäksi kyselyillä laajempi käsitys hänen terveydentilastaan.

–Digitaalista etähoitoa on maailmalla käytössä jo kroonisten sairauksien, muun muassa keuhkoahtaumaan liittyvissä happisaturaatiomittauksissa.

Hanna Ekmanin mukaan digitaalisessa etähoidossa ihmiskontakti luonnollisesti vähenee, mutta "teknologia on läsnä potilaan arjessa".


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet