Ministeriö kaavailee: Kiireetöntä hoitoa voisi jatkossa antaa ambulanssin sijaan yksi auttaja

Mika Rinne
Ministeriö kaavailee: Kiireetöntä hoitoa voisi jatkossa antaa ambulanssin sijaan yksi auttaja

Yhden henkilön yksiköt voisivat korvata ambulanssin, kun tilanne ei ole kriittinen.

Ida Roivainen

Yhden henkilön hoitoyksiköt voisivat ratkaista turhat ambulanssikäynnit, arvioi sosiaali- ja terveysministeriö (STM).

Hätäkeskukseen tulleiden soittojen ja ensihoidolle välitettyjen tehtävien määrä on kasvanut viime vuosien aikana. Hoitoyksiköiden resurssit sen sijaan eivät ole kasvaneet.

Ongelman ratkaisemiseksi STM:ssä on suunniteltu muun muassa hoitoyksiköitä, joissa olisi ainoastaan yksi henkilö. Ne korvaisivat yleensä ambulanssilla kulkevan kahden hengen ensihoitoyksikön niissä tilanteissa, joissa potilaalla ei ole akuuttia hätää.

–Henkilöllä on oltava vähintään hoitotason eli käytännössä sairaanhoitajatason koulutus ja useamman vuoden työkokemus, jotta hän osaa potilaan kuvauksista ja oireista päätellä, miten toimitaan, toteaa sosiaali- ja terveyspalveluosaston erityisasiantuntija Lasse Ilkka STM:stä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun hätäkeskukseen tulee soitto, hätäkeskuspäivystäjä tekee vastuuviranomaisen antaman ohjeistuksen mukaan riskinarvion tilanteesta.

Jos päivystäjä on sitä mieltä, että kiireellistä hoitoa ei tarvita, hän välittää ohjeistuksen mukaan tiedon yhden hengen hoitoyksikölle.

–Paikallisesti on sovittu, minkälaisella henkilökunnalla ja minkälaisilla välineillä nämä yksiköt muodostetaan. Hätäkeskuksen kannalta ilmoituksen käsittely menee ihan samalla tavalla kaikissa tilanteissa, toteaa Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Ari Ekstrand.

Yhden hengen yksiköitä on jo kokeilussa eri puolilla maata, ja esimerkiksi Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä tällaiset yksiköt ovat olleet käytössä jo vuodesta 2015.

Vastuulääkäri Timo Jaman mukaan yksiköt ovat toimineet pääsääntöisesti hyvin.

–Käytännössä yhden hengen yksiköt lähetetään paikalle, kun kyseessä on kiireetön D-riskiluokan tehtävä, Jama sanoo.

D-riskiluokkaan kuuluvat Jaman mukaan esimerkiksi tapaukset, joissa potilaalla on selkäkipuja, lievää nenäverenvuotoa tai yleistilan laskua.

Yleensä tällaisissa tilanteissa paikalle soitetaan ambulanssi, joka antaa potilaalle kotihoito-ohjeet, eikä kuljetusta sairaalaan tarvita. Jos käytössä olisi yhden hengen yksikkö, kuljetusresursseja jäisi kiireellisemmille potilaille

Tämä ei kuitenkaan Jaman mukaan tarkoita sitä, että potilas jäisi ilman akuuttia hoitoa, jos potilaan tilanne äkillisesti muuttuu. Hoitajilla on käytössään samat hoitovälineet kuin ambulanssissa.

–Hoitaja soittaa ennen paikalle saapumistaan potilaalle ja arvioi tilanteen. Jos vaikuttaa selkeästi siltä, että tilanne on kriittisempi kuin mitä hätäkeskuksen riskiarviointi on antanut ymmärtää, yhden hengen yksikkö soittaa lähimmälle ambulanssille, ja siirtää tehtävän suoraan heille, Jama sanoo.

Toistaiseksi yhden hengen yksiköitä ei ole käytössä valtakunnallisesti, mutta Lasse Ilkan mukaan lainsäädäntö mahdollistaa niiden käyttämisen jo nyt.

Tällä hetkellä STM on valmistellut asetuksen, jonka mukaan hoitotason koulutuksen saanut henkilö voi yksin muodostaa yksikön.

Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alussa.


Kommentit (8)

  • Nimetön

    Tuon ongelman syyt ovat ihan muualla. Eikä sitä pitäisi ihan tuolla mallilla ratkaista. Silloin puututaan vain seurauksiin, ei syihin.

  • Nimetön

    ”Missä on hoitajan työturvallisuus yksin työskennellessä ??”

    Hyvä kysymys. Mutta tiesithän, että STM:ssä on erikseen se työsuojelun vastuualue;)

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet