Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Mikä kalajärkäle! Kirkkoherran kalastusporukka nosti valtavan kuhan Hämeenkyrössä

Kolmen miehen kalaporukassa riitti ällistystä sunnuntaina iltapäivällä Hämeenkyrön Kirkkojärvellä, kun verkkoja nostamaan menneet Hämeenkyrön seurakunnan kirkkoherra Erkki Malmberg , Hannu Mäkinen ja Risto Auttila nostivat järvestä hurjan kokoisen kuhan. - Kun kala oli irrotettu verkoista arvioimme silmämääräisesti sen painavan noin kymmenen kiloa. Kotona menin kalan kanssa puntarille, joka näytti lähemmäs 11 kiloa. Siinä kohtaa päätin, että virallinen punnitus olisi tehtävä ja lähdin paikalliseen K-markettiin, jossa kuhan painoksi saatiin kokonaiset 11,695 kiloa, Malmberg kertaa tapahtumia. Järkälemäinen kuha nousi kalaporukalle tutusta paikasta, josta on heille noussut kalaa aikaisemminkin. - Tänä talvena olemme kalastusporukan kanssa nostaneet järvestä yhteensä 152 kuhaa, joista tämänpäiväinen on ehdottomasti suurin. Itse asiassa emme ole koskaan aikaisemmin saaneet näin isoa kalaa. Viime talven ennätyskuhamme oli 9 kiloa, Malmberg lisää. Malmberg kertoo, että sunnuntainen saalis on ainakin hänen kohdallaan yksi elämän huippuhetkistä kalastusharrastuksen parissa. Hän aikoo lähettää virallisen punnitustuloksen yhdessä mittojen ja suomunäytteen kanssa eteenpäin, jotta se saadaan kirjojen ja kansien väliin. - Kyseessä ei ole valtakunnan ennätyskuha, mutta kyllä se voi painonsa puolesta aika korkealle listalla nousta, Malmberg miettii. Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön rekisterin suurin kuha on 14,09-kiloinen. Se on pyydetty toukokuussa 2013. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Jättikuha päätyy lautaselle Malmberg kertoo, että hän yritti sunnuntaina etsiä kalalle täyttäjää, jotta se olisi saatu koristamaan takanreunaa. Henkilöä ei kuitenkaan järkevällä aikataululla löytynyt sopivan etäisyyden päästä. Sen vuoksi kunnioitettavan kokoinen kalasaalis päätyy fileiksi ja pakkaseen. - Kyllä tälle kuhalle syöjiä löytyy. Tässä juuri vaimoni kanssa mietimme, että millaiselle vierasjoukolle sitä tarjoaisimme. Ja vaikka sopivaa vierasjoukkoa ei löytyisi, kala ei varmasti jää syömättä, sillä lapsia ja lapsenlapsia käy kylässä paljon ja kalat paistuvat varmasti, jos ei meidän niin sukulaisten paistinpannuilla. Malmberg kertoo nauraen. Malmberg ei julkisesti halua paljastaa tarkempaa paikkaa, josta jättikuha nousi. - Täällä Hämeenkyrössä se ei kuitenkaan ole mikään salaisuus, missä kirkkoherra verkkojaan pitää, Malmberg toteaa.