Pirkanmaa

Mies yritti ajaa ihmisten päälle Pälkäneellä – Taustalla sanaharkka baarin edustalla

Sekavassa tilassa ollut mies ajoi huomattavaa ylinopeutta Pälkäneen Onkkaalantiellä.

Satumaari Ventelä
Mies yritti ajaa ihmisten päälle Pälkäneellä – Taustalla sanaharkka baarin edustalla
Essi LehtoAamulehti

Vuonna 1991 syntynyt mies yritti viime yönä ajaa ihmisten päälle Pälkäneen Onkkaalantiellä.

Ennen yliajon yritystä mies oli lähtenyt Onkkaalantiellä sijaitsevasta Pub Panamasta, koska hänelle oli tullut muutaman muun baarin asiakkaan kanssa sanaharkkaa. Mies oli humalassa.

Poliisi kertoo, että henkilöt, joiden kanssa mies oli riitaantunut, olivat baarin edustalla, kun mies palasi ajaen keskellä taajamaa huomattavaa ylinopeutta. Mies yritti ajaa ravintolan edustalla olleiden päälle, mutta ei onnistunut. Ajon aikana hän kolhi muita ajoneuvoja.

Poliisi kertoo, että ilmeisesti mies yritti ajaa ulkona hätäkeskukseen soittaneen henkilön päälle, mutta auton matka pysähtyi terassin pöytään.

Poliisi otti sekavassa tilassa olleen miehen kiinni. Tekoa tutkitaan useilla eri rikosnimikkeillä, muun muassa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä rattijuopumuksena ja vahingontekona.

Korjattu 13.8. klo 16.45 Bar Ankkuri on muuttunut keväällä Pub Panamaksi.


Lue myös nämä


Kommentit (5)

  • Nimetön

    Täällä jo aiemmin kysytty, että mikä trendi noista yliajo yrityksistä on tullut? Se niistä on tullut kun tiedotusvälineet täällä vaahtoa jokaisesta pienimmästäkin tapauksesta kaikkialta maailman kolkista. Tiedottamisen vastuu on myös melkoinen, ihan kaikesta ei pidä huudella julkisuuteen. Kyllä niistä osataan oppia ottaa.

  • Nimetön

    Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta kyllä nyt median kertomukset ylijoista ovat saaneet ihmiset käyttämään sitä aseena. Kunnon rangaistus ja yhtä huomattava kertomus rangaistuksesta mediaan kuin itse teoistakin. Ehkä silloin nekin, jotka eivät osaa miettiä tekojensa seurausia tai joilta puuttuu yksi muumi kotoa, tajuaisivat , että teoista on seuraamuksia.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet