Kari Pitkänen

Jyrki Jussila lataa sähköautoaan kotona aurinkokennojen tuottamalla energialla. Hänen mukaansa sähköauto on ylivoimaisen taloudellinen liikkumisratkaisu.

Sähköauto osoittautui hyväksi hankinnaksi. Niin hyväksi, että Jyrki Jussila päätti ostaa niitä perheeseen jo toisen.

Jussilan uusin Nissan Leaf on varustettu aikaisempaa mallia tehokkaammalla 30 kWh:n akulla. Optimioloissa autolla voi ajaa reippaasti yli 200 kilometriä yhdellä latauksella. Se riittää sopivasti perheen mökkimatkoille Tampereelta Laukaaseen.

Tähän mennessä käytettyä autoa on "tankattu" noin matkan puolivälissä Jämsässä.

Kotona Jussilalla on omat aurinkokennot, joista on riittänyt halpaa ekovoimaa sähköauton tarpeisiin.

- Kesällä sähkön hinnaksi tulee nollasta kahteen senttiin kilometrillä. Talvella pitää käyttää ostosähköä, joka maksaa kaksi senttiä kilometriltä.

300–600 euroa vuodessa

Jyrki Jussila on ajanut sähköllä kolme ja sitä ennen biokaasulla neljä vuotta. Diplomi-insinöörin tarkkuudella hän on laskenut myös sähkön edut verrattuna samankokoiseen polttomoottoriautoon.

Vuotuisella 30 000 kilometrin ajomatkalla sähköauton käyttämä energia maksaa 300–600 euroa.

Vastaavan bensiiniauton polttoainekulut ovat auton keskikulutuksesta riippuen 2 000–5 000 euroa.

Sähköauto päihittää polttomoottoriset kilpailijansa tekniikassa. Öljynvaihtoja ei tarvita, eikä kuluvia osia juuri ole.

Esimerkiksi jarrupalat ja -levyt kestävät auton hyvän oman hidastuvuuden ansiosta monta kertaa normaalia pidempään.

- Jos halpoja kilometrejä haluaa, valinta on ilman muuta sähköauto. Miten äveriästä väkeä Suomessa onkaan, kun sähköautot eivät vielä tätä enempää kiinnosta, Jyrki Jussila äimistelee.

Jussila on laskenut, että sähköautoon sijoitetulle omalle pääomalle saa yli 20 prosentin vuosituoton.

- Mistä muusta sijoituksesta saa näin hyvän tuoton? Kannattaako muulla kuin sähköllä edes ajaa, ellei sitten biokaasulla?

Ei ongelmia talvella

Suomessa sähköautojen suorituskykyä epäillään varsinkin talvella, mutta sekin pelko on Jussilan mukaan turha.

- Meillä ei ole lämmintä autotallia, joten auto on ollut myös talvet pihalla. Kertaakaan ei ole ollut mitään käyntiinlähtöongelmia. Auto myös lämpiää nopeasti eikä se jäädy. Se on todella miellyttävää.

Edellisellä Nissanillaan Jussila on ajanut vuodessa noin 10 000 kilometriä.

Autossa on vakiona 24 kWh:n akku, mutta näppärä mies on rakentanut autoon vielä omatekoisen lisävoimanlähteen.

Leafin katolle on näet asennettu 250 watin tehoinen aurinkopaneeli. Se tuottaa virtaa tavaratilaan sijoitettuun 4 kWh:n lisäakkuun. Näin tavaratilasta saadaan ilmaista latausvirtaa autolle tai tarvittaessa voimaa melkein mille tahansa sähkölaitteelle kodissa ja puutarhassa.

Sähköautot yleistyvät

Suomessa on käytössä 700 täyssähköautoa.

Markkinajohtajat ovat alemmassa hintaluokassa Nissan Leaf ja kalleimmassa luokassa Tesla.

Hybridiautoja on noin 14 000, joista 1 100 on ladattavia plug-in-hybridiautoja.

Vaihtoehtopolttoaineita käyttävien autojen ensirekisteröinnit lisääntyivät 40 prosenttia vuonna 2015.

Näitä hybridi-, sähkö-, flexifuel- ja biokaasutoimisia henkilöautoja rekisteröitiin 3 767 kappaletta.

Kaksi kolmesta uudesta sähköautosta hankitaan yrityskäyttöön.

Puolet vähemmällä

Ajamisesta syntyy 70–90 prosenttia polttomoottoriauton koko elinkaaren aikaisista CO2-päästöistä.

Sähköauton "elinkaaripäästöt" ovat noin puolet polttomoottoriauton vastaavista päästöistä.

Jos käytetään tuuli-, vesi- tai aurinkosähköä, ajaminen on lähes päästötöntä.


Lue myös nämä


Kommentit (67)

  • Tamperelainen

    ”Insinööri ei ole ekonomi. Yritää sitten saada hyvä hinta tuosta käytettynä. 🙂”

    Eikös nuo ihan hinnoissaan ole? Ostaisin nimittäin muuten käytetyn Leafin, elleivät olisi niin kalliita. Vai mitä oikein tarkoitit?

  • Sähköautoilija

    ”SÄhköauton hiilidioksidi päästöt ovat kolminkertaiset normiautoon verrattuna, kun jamkissa laskivat myös ajoneuvon valmistuksen mukaan. Ynpäristöä louhitaan jatkuvan akkuteknologian kehityksen vuoksi, johon käytetään koneita ym. Lisäksi sähkölatauksen hyötysuhde on todella heikko. Maakaasu olisi parempi myös ympäristölle.”

    Siinähän sitä tuli taas valheita ja myyttejä oikein roppakaupalla. Keksisitte edes jotakin uutta! Sähkölatauksen hyötysuhde heikko? WTF! 😀

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet