Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Lihaskandaali laajenee: Evira selvittää, minne brasilialaista lihaa on viety Suomessa

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on käynnistänyt Suomeen tuotua brasilialaista lihaa koskevan selvityksen. Mediassa olleiden tietojen mukaan EU:n alueelle olisi tuotu pilaantunutta brasilialaista lihaa. Kaksi suurta liha-alan yritystä on suljettu Brasiliassa korruptioepäilyjen ja elintarviketurvallisuusongelmien vuoksi. Evira ja tuontiyritykset selvittävät parhaillaan, kuinka paljon Brasiliasta on tuotu lihaa Suomeen. Lisäksi tarkistetaan, mitä lihalajeja on tuotu ja onko lihassa ilmennyt laatuongelmia. Tarkemmin selvitetään myös, onko kahdesta suljetusta yrityksestä tuotu lihaa Suomeen. Evira on ollut yhteydessä Euroopan komissioon, joka on aloittanut selvitykset yhdessä Brasilian viranomaisten kanssa. Myös elintarvikeyritykset ovat aloittaneet tarkemmat selvitykset tuomiensa tuotteiden toimitusketjuista sekä tehostaneet tuotteidensa laadunvalvontaa. - Kuluttajan ei tarvitse olla huolissaan. Suomalaiset kaupat ja ravintolat tietävät tuotteidensa alkuperän ja poistavat varmasti maineriskin välttämiseksi epäilyttävät tuotteet ja raaka-aineet myynnistä tai käytöstä, sanoo johtaja Leena Räsänen Evirasta. EU:n ulkopuolelta tuotava liha tarkastetaan aina siinä EU-maassa, johon se ensimmäiseksi saapuu. Ensisijaisesti lihan laadusta vastaavat yritykset omavalvontasuunnitelmansa ja omien laatuvaatimustensa mukaisesti. Sen lisäksi viranomaiset valvovat tuontilihaa riskiperusteisesti. Kuluttajalla on aina oikeus saada tieto lihan alkuperästä myös ravintolassa. Kaupassa lihan pakkausmerkinnöissä pitää aina ilmoittaa alkuperämaa.