Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Lempäälä tilasi konsultilta surullisenkuuluisat iskusanat – Nyt kunta pönkittää imagoaan uudella tutkimuksella

Maaliskuussa uutisoitiin, kuinka Lempäälä tilasi Kissconsulting Oy:n kirkastamaan kunnan ideaa. Syntyi toimintamalli, joka perustui neljälle sanalle: ideat, yhteistyö ja lupa tehdä. Myös Hyrynsalmi ja Savitaipale ostivat samanlaisen palvelun samalta yritykseltä. Kunnat maksoivat siitä yli 10 000 euroa. Ihan yhtä kallista työ ei Lempäälän kohdalla ollut. Kunta kertoo kotisivuillaan maksaneensa kuuden tunnin konsulttityöstä 1 440 euroa arvonlisäveroineen. Näin ollen konsultin tuntipalkka nousee yli 200 euroon. Nyt Lempäälä on teettänyt uuden tutkimuksen. Sekin soveltuu hyvin imagon kiillottamiseen. Shop'In Research -konsulttifirmalta ostetun tutkimuksen mukaan Lempäälään yleisimmin liitetyt adjektiivit olivat "kehittyvä" ja "elinvoimainen". Lisäksi "uudistuvana" ja "yhteisöllisenä" Lempäälää piti yli puolet kyselyyn osallistuneista. Niin, siinäpä joukko mukavia adjektiiveja, joita voi toistella juhlapuheissa. Tiedotteen mukaan "tutkimuksen tuloksia käytetään apuna Lempäälän kunnan uuden viestintästrategian pohjakartoitustyössä". Mitä se käytännössä tarkoittaa, jää mysteeriksi. Luulisin, että uudella viestintästrategialla halutaan rakentaa Lempäälästä yhä houkuttelevampi kunta, niin yritysten kuin asukkaiden näkökulmasta. Mitä sitten miettii ihminen, joka harkitsee muuttavansa Lempäälään? No, ei häntä kiinnosta kunnan virallisissa esitteissä ja verkkosivuilla luetellut adjektiivit ja korulauseet. Lempäälään muutetaan pääasiassa siksi, että kunta sijaitsee Tampereen vieressä ja sieltä saa asunnon halvemmalla kuin naapurikaupungista. Mitä muuta tutkimus kertoo? Esimerkiksi sen, että 66 prosenttia pirkanmaalaisista vastaajista toteaa Lempäälän olevan läheinen. Ei varsin mullistava tulos. Onhan Lempäälän iskulausekin jo vuosia ollut "Lempäälä on lähellä". Jos ulkopaikkakuntalaiselta kysyy, mitä Lempäälästä tulee mieleen, yleisin vastaus on Ideapark. Kaikkiaan 95 prosenttia vastaajista tunsi Ideaparkin ja lähes puolet oli käynyt siellä. Toisin sanoen: parasta markkinointia Lempäälän kunnalle on valtava kauppakeskus moottorien varrella. Ei ole ihme, että Ideaparkin tienoo Marjamäessä vetää puoleensa yrittäjiä kovalla vauhdilla. Tosin tämänkin olisi voinut päätellä ilman mittavaa konsulttiyrityksen tutkimusta. Kirjoittaja on asunut Lempäälässä yli 20 vuotta. Muokkaus 17.5. klo 10.05: lisätty tieto, että Lempäälä maksoi konsulttityöstä yhteensä 1440 euroa arvonlisäveroineen.