Kuinka kalliita etuuksia kunnan virkamies saa vastaanottaa? Kuntaliiton ohjeistus vaatii ruotimaan lahjukset tarkemmin

Yksityistämisen lisääntyminen pakottaa kunnat tarkistamaan ohjeistoaan virkamiesten ja luottamushenkilöiden lahjoista.

Konsta Leppänen
Kuinka kalliita etuuksia kunnan virkamies saa vastaanottaa? Kuntaliiton ohjeistus vaatii ruotimaan lahjukset tarkemmin

Porin kaupunginjohtajan Aino-Maija Luukkosen mukaan pitkät lounaat olivat toiminnassa vielä 1970–1980-luvuilla.

Ville Hammarberg

Kuntien omien toimintojen yksityistäminen tuo virkamiehet aiempaa enemmän alttiiksi yritysten seireeninlaululle erilaisten urakoiden ja palveluostojen viidakossa.

Kestitykset, lahjukset ja matkat ovat keinoja, joilla saatetaan saada etuja kilpailutuskriteereihin tai virkamiehen esittelemiin valintoihin.

Porin kaupunginhallitus on ensi maanantaina hyväksymässä Kuntaliiton ohjeistuksen, joka koskee julkisen vallan käyttäjille tarjottuja etuuksia.

Suomessa ei ole olemassa euromääräistä rajaa kielletylle etuudelle, joten hyväksyttävyyden arviointi on aina tapauskohtaista. Paljon jääkin yksittäisen virkamiehen oman moraalisen ratkaisun varaan. Vaikka etujen vastaanottaminen ei täyttäisi rikoksen tunnusmerkistöä, voi etujen vastaanottaminen aiheuttaa negatiivista julkisuutta. Ainakin etuuksien saaminen heittää virkamieheen tai luottamushenkilöön epäilyksen varjon siitä, onko hän täysin riippumaton tehtävässään.

Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen mukaan ohjeistuksen uusiminen on hyvä muistutus siitä, mikä toiminta on soveliasta ja mikä ei.

–On kaikin puolin hyvä, että asia käydään läpi. Muistutus on tarpeen myös sen takia, että meillä on ollut suuri organisaatiouudistus.

Porin kaupungissa virkamiesten lahjonta ei ole ongelma. Esiin ei ole tullut tapauksia pitkiin aikoihin.

–Maailma on tässäkin asiassa muuttunut. Pitkät lounaat ja korostettu "vieraanvaraisuus" olivat tosin toiminnassa vielä 1970–1980-luvuilla.

Houkutuksia on kuitenkin edelleen. Parhaillaan on käsittelyssä niin sanottu case Kainulainen, jossa palveluliikelaitos maksoi omien virkamiestensä ja luottamushenkilöidensä matkoja ja kestityksiä kaupungin ohjesäännön vastaisesti.

Vaikka yleisesti puhutaan vain virkamiesten lahjonnasta, lahjusrikoksia koskeva rikoslain 40. luku koskee myös julkista luottamustehtävää koskevaa henkilöä, kuten vaikkapa kunnanvaltuutettua. Lahjusrikossäännöksiä sovelletaan myös kunnan työntekijöihin.

Lahjuksen ottamisesta rangaistaan, jos pyytää itselleen tai tekee aloitteen edun saamiseksi. Niin ikään kannattaa käyttää järkeään lahjan vastaanottamisessa. Jos lahja on omiaan vaikuttamaan saajan toimintaan palvelussuhteessa, voi hän saada teosta rangaistuksen. Rangaistus tulee myös, jos hyväksyy lahjan antamisen toiselle henkilölle. Törkeäksi teko katsotaan silloin, jos lahja tai edun arvo on huomattava.

Kunnat joutuvat vastaisuudessa yhä tarkemmin seulomaan esimerkiksi virkamiehille tarjottuja matkoja. Kuvitteelliseksi esimerkiksi voisi ottaa vaikkapa kunnan tarve uusia teknisen toimialan työkonekalusto. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja ja kalustohankintaa valmisteleva virkamies saavat yhdeltä valmistajalta kutsun tutustua Unkarissa sijaitsevaan tuotantolaitokseen. Tuotantolaitoksessa käydään, mutta samalla vieraat kestetään viiniretkellä pustalle ja löhöilyllä upeassa kylpylässä.

Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan tällaiselle matkalle ei pitäisi lähteä. Ohjeen mukaan yritysten tarjoamiin matkoihin on syytä suhtautua pidättyvästi jos virkamiehellä ja luottamushenkilöllä on todellista vaikutusvaltaa yritystä koskeviin päätöksiin.

Tarjotuista matkoista voi polttaa näppinsä helposti, sillä niitä tiirataan monesta näkökulmasta. Analysoitavana ovat matkan arvo ja kestitykset ja jopa matkasta saatu kiitollisuudenvelka.

Jos joku taho on tarjoamassa muka viattomasti matkaa, täytyy virkamiehen pohtia aina, miksi matkaa tarjotaan.

Se, että matka tarjotaan virkamiehen vapaa-ajalla "yksityismatkana", ei muuta matkan hyväksyttävyyttä.

Täysin kiellettyjä eivät kaikki matkatkaan ole. Osa tutustumismatkoista voi olla hyväksyttäviä, mutta niidenkin kanssa on oltava äärimmäisen tarkkana, etteivät ne horjuta luottamusta virkamiehen tasapuolisuuteen.

Kuluvan viikon Suomi-Areena on hyvä esimerkki yritysten tarjoamista kestityksistä. Porissakin virkamiehet ja luottamushenkilöt juoksevat viikon ajan kuin viiropäät, sillä taho kuin taho haluaa vaikutusvaltaisen henkilön lounasvieraakseen tai iltacocktaileille.

Ohjeistuksen mukaan tavanomainen vieraanvaraisuus on hyväksyttävää, mutta suurempaa kestitystä on syytä harkita huolellisesti.

Niin ikään lahjojen ottamisessa on käytettävä hoksnokkaa. Sallituille lahjoille ei ole asetettu eurorajaa, mutta virkamiehen ei pitäisi ottaa vastaan muita kuin vähäarvoisia mainos- tai muita lahjoja.

Porin kaupunki on yhtiöittänyt runsaasti toimintaansa ja yritykset ovat osa kuntakonsernia. Yhtiöiden johtajat ja työntekijät ovat kuitenkin yhtä lailla vastuussa lahjusrötöstelystä.

–Kunnan ohjeistus virkamiehille voidaan ulottaa moraalisella tasolla myös yhtiöihin. Tosin juridisesti heitä koskee eri lainsäädäntö, kertoo Kuntaliiton lakimies Susanna Ijäs.

Esimerkiksi kunnan omistaman osakeyhtiön hallituksen jäseniä tai toimitusjohtajaa voidaan rangaista lahjuksen ottamisesta tai antamisesta rikoslain 30. luvun mukaan.


Kommentit (4)

  • :)

    Vanha ohje: Lämmin voileipä ja kylmä olut on lahjus, kylmä voileipä ja lämmin olut on OK.

  • Nimetön

    Mielestäni verovaroista palkkansa saavan virkamiehen kohdalla näissä lahjuksissa tulisi olla
    nollatoleranssi!

    Mikähän mahtaa olla tampereen päättäjien tilanne? Kovasti saavat rakennusliikkeet hyviä ja halpoja tontteja isoille rakennusprojekteilleen ym. Onko ikinä tutkittu asioita pitkällä aikavälillä?
    Lahjonta ei välttämättä tapahdu samana vuonna eikä välttämättä seuraavanakaan…
    Voipi sitten jossain kohtaa saada esim. hyvän ja halvan asunnon kaupungin paraatipaikalta!!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet