Kolumnit

Kommentti: Ei näin, vihreät, ei näin

Kommentti: Ei näin, vihreät, ei näin

Äänestyssotkusta tulee ammattitaidoton kuva, eikä se ole omiaan lisäämään ihmisten luottamusta politiikkaan.

Riina NevalainenAamulehti

Vihreiden puoluekokouksesta odotettiin suorastaan tylsää sen jälkeen, mitä perussuomalaisten viimeviikkoisessa kokouksessa ja sen jälkimainingeissa tapahtui.

Lopulta vihreät onnistuivat kuitenkin luomaan kiusallista draamaa, kun 400 puheenjohtajavaalin ääntä unohtui Helsinkiin, vaikka kokous pidetään Tampereella.

Useiden satojen äänien hukkaaminen ei ole mikään pikku juttu.

Vaikka kadoksissa oli vain murto-osa 5778 äänipotista, kyse on kuitenkin merkittävästä äänimäärästä. Puoluesihteeri Lasse Miettinen kertoi, että Helsinkiin jouduttiin lähettämään delegaatio puuttuvia ääniä etsimään. Puoluekokousväelle ei kerrottu puuttuvasta laatikosta ennen kuin se oli jo matkalla Tampereelle.

Lisäksi aikatauluarviota muutettiin moneen kertaa. Lopulta, kun kerrottiin "varmana tietona", että puoli kahdeksan aikaan puheenjohtajavaalin tulos on selvillä, kuulija ei enää ole kovin luottavainen.

Viikko sitten naureskeltiin perussuomalaisten puoluekokouksen sähläykselle.

Näyttääkin siltä, että vihreillä ja perussuomalaisilla taitaa olla jotain yhteistä. Molemmilla on petraamista kokousrutiineiden hoitamisessa.

Vaikka vihreiden puoluekokouksen väki näytti suhtautuvan äänestyssotkuun loputtomalla huumorilla ja välillä laitettiin jopa yhteislauluksi, äänestäjille välittyvä kuva ei ole vain iloisen hilpeä. Mitä se kertoo ammattitaidosta, että keskeisimmän äänestyksen tulokset viipyvät tuntikausia ilmoitetusta? Ainakin itselleni tuli lähinnä kiusallinen olo Ultra Brata kuunnellessa.

Iltabileet ovat sitten erikseen. Asiat voisi hoitaa ensin, mielellään ilman sähläystä.

Kirjoittaja on uutispäällikkö.


Lue myös nämä


Kommentit (8)

  • äänilaatikko

    Vielä pahempi tilanne on uutisten mukaan Ranskassa kun siellä on äänestyspäivänä niin hieno sää etteivät ihmisten äänet edes mene laatikkoon.

  • reijo

    Kuinkas mahtoi tuon ilmaston käydä tuossa touhussa
    Haetiinkos se äänilaatikko polkupyörällä
    Puolueen julistelun mukaisesti, pelastaen maapallon

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet