Kikyn lomarahaleikkuri heiluu nyt: "Miksi pienituloisia piti erikseen kurmuuttaa?"

Työntekijöiltä ei ole herunut ymmärrystä sille, miksi juuri pienipalkkaisten lomarahat piti viedä.

Asmo Raimoaho
Kikyn lomarahaleikkuri heiluu nyt:
Aapo LaaksoAamulehti

Hallituksen viime vuonna kätilöimä kilpailukykysopimus, lyhyemmin kiky, luotiin antamaan vientiteollisuudelle vetoa.

Kiky-ehtoja täytettiin eri aloilla erilaisin keinoin, kuten työaikaa pidentämällä tai muuttamalla arkipyhiä työpäiviksi.

Kunnilla ja valtiolla töissä olevien noin 500 000 ihmisen kohdalla kilpailukykysopimus kajosi lomarahoihin, joista viennin edistämisen nimissä rouhaistaan 30 prosenttia.

Nyt, lomakauden ollessa kuumimmillaan, realisoituvat leikkaukset työntekijöiden tilipusseissa.

Aamulehden haastattelemien kunnallisten alojen ammattiyhdistystoimijoiden mukaan leikkurille ei ole herunut ymmärrystä.

–Onhan se tietysti kovasti harmittanut jäsenistöä, kommentoi opetusalan ammattijärjestö OAJ:n Nokian pääluottamusmies Liisa Kurikka.

Kurikan mukaan opettajien palkat ovat jo muutenkin jääneet jälkeen muista vastaavan koulutustason aloista.

–Palkankorotuksissa on ollut nollalinja pitkään, ja lomarahahan on ihan palkkaa siinä missä muukin.

"Suoraan pois ostovoimaista"

JHL:n Tampereen yhteisjärjestön puheenjohtaja Helena Nieminen kertoo, että jäsenistöltä on tullut osin sen suuntaista kommenttia, jota ei kehtaa painoon laittaa.

–Oikeastaan jäsenten ainoa kysymys on, että miksi meiltä? Miten alle 2000 euron palkoista vähentämällä saadaan aikaan talouskasvua? Leikkaus on suoraan pois ostovoimasta. Eihän sitä pysty järjellä ymmärtämään, että miksi julkisen puolen pienipalkkaisia ja naisvaltaisia aloja piti erikseen kurmuuttaa.

OAJ:n Liisa Kurikan mukaan jäsenistö on hyvin perillä yleisestä taloustilanteesta, mutta leikkaukset eivät käy opettajienkaan järkeen.

–Sitä ei ymmärretä, että miten tämä lomarahojen leikkaaminen edistää Suomen vientiä.

Aivan samaa mieltä ollaan sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn jäsenistön piirissä. Tehyn Tampereen pääluottamusmies Johanna Hirvimies kertoo, että hoitajien palkoissa leikkaus on noin 400–500 euroa.

–Sitä yhtälöä on tässä vaikea ymmärtää itse kunkin, että millä se hoitotyön tekijöiden lomarahojen vieminen nostaa meidän viennin jälleen ylös, toteaa Hirvimies.

Hirvimies kertoo, että viime perjantaille osunut hoitohenkilöiden leikattujen lomarahojen maksu osui erittäin sattuvaan saumaan.

–Samalla valtakunnanuutisissa kerrottiin, että talous on lähtenyt nyt hienosti kasvuun.

Vähiten huono neuvottelutulos

Hirvimiehen mukaan lomarahojen leikkaamiseen ajoi käytännön pakko, sillä se oli neuvottelupöydällä olleista vaihtoehdoista vähiten huono.

–Tämä pilasi vain kesäloman ja vei joiltain perheiltä suurempia hankintoja. Jos esimerkiksi pyhätyökorvauksia olisi leikattu, olisi se rokottanut ansioita koko vuoden ajalta.

JHL:n Helena Niemisen mukaan jonkin verran on noussut keskustelua siitä, olisiko ay-liike voinut tehdä jotain enemmän.

–Ay-liikkeen eduksi on sanottava, että se on ainoa taho, joka edes pystyy neuvottelemaan tällaisessa tilanteessa. Neuvotteluissa olivat mukana vahvasti hallituksen pakkolait. Jos mihinkään neuvottelutulokseen ei olisi päästy, olisi leikattu vielä enemmän.


Kommentit (105)

  • Kyösti Virka

    Itse aion omalta osaltani pitää huolta, että lomarahojeni ”KIKY”-leikkaus kohdistuu lyhentämättömänä ulkomaan viennin edistämiseen. Aion nimittäin viedä jäljelle jääneet lomarahani ulkomaille, lähtiessäni hyvin ansaitulle(ja kadehdittavan pitkälle) kesälomalle. Jäljelle jäävällä rahalla aion tukea kotimarkkinoita ostamalla kaikki vaatteeni ja muut hankintani tästä eteenpäin ulkomaisesta nettikaupasta.

  • Hoitsu

    Ei mahdu ymmärrykseen täälläkään, miten tämäkin leikkaus edistää yhtään mitään?? Perheessämme on molemmat sairaanhoitajia, eli 1100e vietiin meidänkin perheen palkkapussista!! Kaikki tämä on suoraan pois mm.lastemme hyvinvoinnista ja Suomen matkailu- Ja ravintolayrittäjiltä, sillä tänä vuonna emme pysty tekemään kesälomareissua kotikylän uimarantaa ja jäätelökioskia kauemmas!!
    Mieluusti tukisimme kauniin kotimaamme matkailua ja yrittäjiä, mutta 3.n lapsen kanssa se ei enää näiden leikkausten myötä ole mahdollista!!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet