Pirkanmaa

Kelan jättiruuhkaa ei haluta toistaa työllisyyspalvelujen siirrossa – Kunnilla lisärekrytointeja, ja apua tulee myös te-toimistosta

Pirkanmaan te-toimistosta siirtyy työllisyyskokeilun ajaksi 76 asiantuntijaa kuntien käyttöön.

Ossi Ahola
Kelan jättiruuhkaa ei haluta toistaa työllisyyspalvelujen siirrossa – Kunnilla lisärekrytointeja, ja apua tulee myös te-toimistosta

Kunnat ottavat kokeilussa hoitaakseen aiemmin te-toimistolle kuuluneita työllisyyspalveluja.

Enni MansikkamäkiAamulehti

Pirkanmaalla käynnistyy elokuun alussa työllisyyskokeilu, jossa noin 22 000 työtöntä työnhakijaa siirtyy te-toimistolta kuntien asiakkaiksi. Jatkossa kunnat vastaavat niiden työttömien työnhakijoiden työllisyyspalveluista, jotka saavat Kelan maksamaa työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa.

Kevät on ollut kokeilussa mukana oleville kunnille ja te-toimistolle työntäyteinen, kun työllisyyskokeilun käytäntöjä on sorvattu yhteistyössä maaliin. Ohjelmajohtaja Regina Saari Tampereen kaupungilta kertoo, että kokeilualueen kunnissa on valmistauduttu elokuun alkuun kouluttamalla henkilöstöä, laittamalla asiakastiloja kuntoon, rakentamalla uusia palveluja ja suunnittelemalla tulevaa asiakasviestintää.

Vuodenvaihteessa toimeentulotukihakemukset siirrettiin kelan käsiteltäväksi, mikä ruuhkautti palvelut moneksi kuukaudeksi. Tampereen kaupungilla vastaava tilanne halutaan välttää, ja kokeilun aiheuttamaan kysymystulvaan on varauduttu kaupungin työllisyyspalvelujen henkilöstön voimin elokuun alusta alkaen. Syksyn aikana palveluja vahvistetaan lisärekrytoinneilla. Myös Pirkanmaan te-toimistosta siirtyy kokeilun ajaksi 76 asiantuntijaa kuntien käyttöön.

–Alussa on kuukauden siirtymäaika, ennen kuin saamme kaikki asiakkaat kirjoillemme. Asiakkailla on varmasti alkuun hämmennystä ja paljon kysymyksiä, joten pistämme voimavaramme niihin vastaamiseen. Otamme ajanvarauksen käyttöön vasta hieman myöhemmin ja siirrymme omavalmentajamalliin asteittain, Saari kertoo.

Myös Pirkanmaan te-toimiston johtaja Riku Immonen näkee, että tietojärjestelmät ja henkilöstö ovat valmiita uudistukseen.

–Suurin onnistumisen avain on asiakasviestintä. Kokeilu pitää viestiä niin, että asiakas löytää oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, eikä häntä pompotella turhaan. Epäilen, että alussa siinä voi olla haasteita.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet