Tampereen kaupunginvaltuustolla jälleen järjetön maraton-kokous: Päättyi kuuden tunnin jälkeen

Timo Marttila
Tampereen kaupunginvaltuustolla jälleen järjetön maraton-kokous: Päättyi kuuden tunnin jälkeen

Mikko Alatalo (kesk.) ja Lassi Kaleva (ps.) keskustelivat ennen kokouksen alkua.

Annu Laine, Aapo Laakso, Riina NevalainenAamulehti

Lempeä kesäilta ei houkutellut riittävästi Tampereen kaupunginvaltuutettuja, sillä valtuuston kokous päättyi vasta kuuden tunnin jälkeen. Kokous alkoi kello 17 ja päättyi kello 22.54.

Perussuomalaiset jatkavat ilman muutoksia

Hallituskriisi ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän jakaantuminen ei ainakaan toistaiseksi vaikuta Tampereella.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva sanoi kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina, että Tampereella perussuomalaiset jatkaa valtuustossa pormestariohjelmaan sitoutuneena ryhmänä eikä hallituskriisi vaikuta paikallispolitiikkaan.

–Kumman puolen valitsemme, halla-aholaiset vai soinilaiset? Meillä on tällä hetkellä edelleenkin vain yksi puolue: Perussuomalaiset rp, jonka jäseniä me olemme. Nyt me keskitymme Tampereella paikallispolitiikkaan. Meillä ei ole mihinkään kiire. Hallituskriisi tuli ja hallituskriisi meni. Kriisi ei vaikuta käytännössä millään tavalla paikallispolitiikkaan, Kaleva sanoi.

Timo Marttila
Pormestari Lauri Lyly ja apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki keskustelivat kokouksen alla.

Pormestari Lauri Lyly ja apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki keskustelivat kokouksen alla.

Perussuomalaisten valtuustoryhmään Tampereella kuuluvat Lassi Kalevan lisäksi Tiina Elovaara, Heikki Luoto ja Sakari Puisto. Varavaltuutettuja ovat Terhi Kiemunki, Pertti "Veltto" Virtanen, Ilmari Rostila ja Jani Moisio.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä loikannut Tiina Elovaara ei ollut maanantaina valtuuston kokouksessa Tampereella. Salissa istui varavaltuutettu Kiemunki.

Kalevan mukaan Tampereella sekä perussuomalaisten valtuutetut että varavaltuutetut ovat sitoutuneita pormestariohjelmaan.

Tampereen kaupunginvaltuuston kokous alkoi kello 17 Tampereen virastotalolla.

Esityslistalla on muun muassa usean valtuustoaloitteen jättäminen.

Valtuustoaloitteet käsittelevät muun muassa jälleen kerran Viistokadun uudelleenavaamista sekä huolta Tampereen "pusikoitumisesta". Pusikoituminen on ollut alun alkaen edesmenneen Tampere-tietäjän Jari Niemelän aloite.


Lue myös nämä


Kommentit (4)

  • Hämeenkatuakäyttävä

    Säälittää jo nyt moni Hämeenkadun länsipään yrittäjä. Bussit ei pysähdy ja ihmiset ei kulje. Ihmiset ei tule lähellekään, jos bussi ei pysähdy. Autolla ei pääse enää minnekään, ei edes töihin. Antakaa armoa.

  • Nimetön

    Elovaara ei ollut taaskaan paikalla vaikka ennen kuntavaaleja lupasi parantaa tapansa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet