Jaakko odotti 12 vuotta, että pystyy pelastamaan toisen hengen: Syöpäpotilaan viimeinen toivo

Jaakko Puolakka, 49, viettää kaksi päivää kiinni koneessa, joka seuloo terveitä kantasoluja hänen verestään. Hänen solunsa ovat leukemiaa sairastavan potilaan viimeinen toivo. Oli operaation lopputulos mikä tahansa, mies ei koskaan saa tietää, kenet hän yritti pelastaa.

Jussi Leinonen
Jaakko odotti 12 vuotta, että pystyy pelastamaan toisen hengen: Syöpäpotilaan viimeinen toivo

Perheenisä Jaakko Puolakka liittyi Veripalvelun kantasolurekisteriin vuonna 2005, koska se tuntui oikealta. Kukaan hänen tutuistaan ei ollut vielä tuolloin sairastanut syöpää.

Sonja Huhtaniska

Liekö tämä sattumaa.

Keittiön seinälle on ripustettu huomiota herättävän suuri, mustavalkoinen seinäkello. Sen alla istuu Jaakko ”Jaska” Puolakka, mies, joka aikoo yrittää pysäyttää tuntemattoman ihmisen sisällä tikittävän kuolemankellon – antaa tälle lisää aikaa.

Mutta miten, hänhän on vain tuikitavallinen lappilainen yrittäjä. Vai onko?

Kyllä ja ei. Puolakan veressä virtaa arkinen ihmelääke, ihan niin kuin minun ja toivottavasti sinunkin veressäsi: terveet kantasolut, joita muodostuu luuytimessämme.

Terveitä kantasoluja on mahdollista luovuttaa ja siirtää esimerkiksi verisyöpää eli leukemiaa sairastavan ihmisen elimistöön. Hoidoista saadut tulokset ovat rohkaisevia, peräti yli puolet kantasolusiirteen saaneista tervehtyy.

Silti kantasoluja luovuttaa vain 20–40 suomalaista vuodessa.

- Niinkö vähän? Puolakka yllättyy. Hän ei tiennyt, miten harvinainen hän on.

Tarjokkaita olisi enemmän, mutta on epätodennäköistä, että kantasolurekisteriin liittyvän luovuttajan kudostyyppi on yhteensopiva siirrettä odottavan potilaan kanssa. Suurin osa halukkaista ei koskaan pääse luovuttamaan.

Puolakka on odottanut tilaisuutta 12 vuotta. Nyt hänen toiveensa on vihdoin toteutumassa: sopiva vastaanottaja on löytynyt. Lääkärit eivät kuitenkaan vielä tiedä, milloin luovutustoimenpide voidaan suorittaa.

Jussi Leinonen
Rovaniemeläinen yrittäjä Jaakko Puolakka, 49, odotti yli 10 vuotta, että pääsee auttamaan kantasoluhoidoilla.

Rovaniemeläinen yrittäjä Jaakko Puolakka, 49, odotti yli 10 vuotta, että pääsee auttamaan kantasoluhoidoilla.

Kaikki harvinainen on kiinnostavaa. Joten mistä tämä pöydän toisella puolella istuva humanitäärinen keräilykappale nimeltä Jaska oikeastaan on peräisin – ja millainen hän on?

Puolakka varttui Kemijärvellä, hyväsydämisten vanhempien helmoissa. Hän tottui antamaan omastaan jo varhain, sillä kotitalon ruokapöydässä istui tämän tästä joku nälkäinen laitapuolen kulkija lohikeittoa lusikoimassa. Usein he saivat Puolakan pirtistä myös yösijan.

Vanhempien asettama esimerkki iskostui syvälle herkkään poikaan – luihin ja ytimiin, voisi sattuvasti sanoa. Jo ala-asteella Puolakka löysi usein itsensä puolustamasta kiusattuja, kuten luokkatoveria, jonka ulkonäköä harvinainen sairaus oli muovannut toisenlaiseksi kuin muiden.

Yläasteella hän joutui itse häiriköinnin kohteeksi. Aluksi konflikteja välttelevä nuori mies alistui huonoon kohteluun, mutta lopulta kuppi keikahti nurin.

Puolakka oli jonottamassa kioskille, kun Kemijärven Koulukiusaajat Oy:n vastaava toimitusjohtaja tönäisi hänet röyhkeästi sivuun ja käski painumaan jonon perälle.

Ei helekatti. Ei enää.

Ennen kuin Puolakka ehti edes itse tajuta mitä oli tekemässä, hän tarttui kiusaajaa rinnuksista, pyöräytti tämän selälleen lumikinokseen ja kohotti nyrkkinsä uhkaavasti.

- Jos tuo kiusaaminen ei lopu, niin saat turpiin!

Toimitusjohtajan valheellinen itsevarmuus mureni. Jäljelle jäi säikky teini, joka tuijotti entistä uhriaan silmät pyöreinä ja lupasi nöyrästi lopettaa kiusanteon.

Puolakka auttoi pojan ylös ja puisteli lumet tämän takista ennen kuin poistui paikalta tyynenä – mutta vain näennäisesti.

- Oikeasti tärisin. Jos se olisi sormenkaan nostanut, olisin alkanut itkemään. Mua niin pelotti, Puolakka tunnustaa 35 vuotta myöhemmin.

Mutta pelon läsnäolo ei tarkoita rohkeuden poissaoloa – eikä kiltteys tee ihmisestä kynnysmattoa.

Katsokaa vaikka kellon alla istuvaa miestä: entistä rauhanturvaajaa ja sijaisvanhempaa, tulevaa kantasoluluovuttajaa. Hänellä on vapautunut hymy.

Tekee hyvää olla toisille hyvä.

- Se ei ole multa pois.

Puolakan perustelut kantasolujen luovuttamiselle ovat lyhyet, ytimekkäät ja tieteellisesti todistetut.

Kantasolut nimittäin uusiutuvat eikä niiden keräämiseen liittyvistä toimenpiteistä ole todettu olleen kenellekään pysyviä haittoja.

Kivutonta luovuttaminen ei kuitenkaan ole. Luovuttajan on kantasolujen keräystavasta riippuen joko siedettävä toistuvia neulanpistoja tai luuytimestä imemisen jälkeistä selkäkipua.

Toimenpidettä varten on otettava viikko sairaslomaa ja matkustettava Helsinkiin. Veripalvelun kantasolurekisteri korvaa kaikki kulut ja ansionmenetykset – myös yrittäjien kohdalla.

Moni tuttava on kehunut Puolakan ratkaisua ryhtyä luovuttajaksi, mutta puhallellut samaan syssyyn:

Minusta ei olis tuohon. Eikä mulla kyllä olis aikaakaan.

Kommentit ovat saaneet Puolakan pohtimaan. Entä jos avuntarvitsija olisikin joku tuttu – äiti, sisko tai serkku? Eikö muka silloinkaan olisi kanttia tai aikaa?

- Luovutus on anonyymiä. Voi olla, että ihmiset ajattelevat, että miksipä uhraisin viikon elämästäni tuntemattoman ihmisen auttamiseen.

Puolakalle on yhdentekevää, kuka siirteen saa: lapsi vai aikuinen, suomalainen tai ulkomaalainen. Kunhan se vain toimisi niin kuin pitää.

Yhtä asiaa hän kuitenkin kokee tärkeäksi painottaa.

- En auta siksi, että odottaisin vastavuoroisesti jotakin takaisin. Vaan siksi, että kun joku tarvitsee apua, sitä annetaan.

Niin. Niinhän sen pitäisi mennä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jussi Leinonen

Herää uteliaisuus, osaako Puolakka itse ottaa apua vastaan?

Kuten ehkä arvata saattaa, ei oikeastaan.

- Kyllä minä tiedän kenelle soitan, jos pitää vaikka sohva kantaa sisälle. Mutta tunteellinen ihminen kun olen niin kynnys lähteä vollottamaan omista murheista kavereille on hitokseen suuri, mies myöntää.

Tilanne kulminoitui muutama vuosi sitten, kun toinen miehen yrityksistä oli ajautumassa konkurssiin ja toinen velkasaneeraukseen.

Paine oli sietämätön, mutta Puolakka vaikeni. Piti sisällään.

Miksi? Liittyykö se jotenkin miehisyyteen – eivätkö miehet saisi olla herkkiä ja heikoilla?

Puolakka nyökkää.

- Suomalainen mies pistää käden nyrkkiin ja lähtee mettään kävelemään. Herkkyys koetaan heikkoutena, eikä sitä haluta paljastaa. Paskaa pystyy jauhamaan, mutta heti kun mennään alueelle, jolla saattaa herkistyä, pannaan liinat kiinni ja vaihdetaan aihetta.

Hmm. Ei tunnu reilulta, että ihminen, joka kaikin keinoin auttaa muita, jättäytyy hädässä yksin.

Puolakka kohauttaa olkiaan.

Niin se vain menee.

Joten, no, vaihdetaan aihetta.

Puolakasta tekee hyvän kantasoluluovuttajan erityisesti yksi asia: varmuus.

Toimenpiteet perustuvat täysin vapaaehtoisuuteen ja prosessista on oikeus vetäytyä missä vaiheessa tahansa. Viime hetken jänistämistellä on kuitenkin kohtalokkaat seuraukset potilaalle, sillä jo kymmenen päivää ennen kantasolusiirteen tekemistä tätä on alettava valmistella rajuilla hoidoilla.

Hoidoissa potilaan oma luuydin ja vastustuskyky on tuhottava, jotta syöpäsolut häviävät eikä hänen elimistönsä ala hylkiä siirrettä. Jos luovuttaja tässä vaiheessa muuttaa mielensä, potilas todennäköisesti menehtyy.

Puolakka on kerran aiemmin pakotettu perääntymään luovuttamisesta, sillä ensimmäisen kutsun käydessä vuonna 2011, miehen hemoglobiini oli liian alhainen. Lääkärit epäilivät keliakiaa tai mahahaavaa ja löivät jarrut hyvissä ajoin pohjaan.

Kumpikin epäilys osoittautui vääräksi. Antelias Puolakka oli vain luovuttanut hiljattain hieman liikaa verta. Epätasapaino korjaantui viikossa, rautatableteilla.

Siinä vaiheessa potilas ei kuitenkaan enää tarvinnut siirrettä, joten luovutus jäi toteutumatta. Puolakalle ei koskaan selvinnyt, miksi.

Löytyikö joku toinen, vai... seisahtuiko kello?

Tällä kertaa Puolakka toivoo kaiken menevän suunnitellusti. Häntä ei pelota operaation mahdollinen epämukavuus.

- Kivunlievitys on tänä päivänä sillä tasolla, että se ei ole kenellekään ylivoimaista. Sitä paitsi vaikka se kuinka sattuisi minuun, niin se on yks hailee, jos...

Sanat takertuvat kipeästi kurkunpäähän, lausetta on vaikea saada sanotuksi loppuun.

- Jos sillä pystyy toisen ihmisen pelastamaan, Puolakka jatkaa käheästi ja laskee katseen, jossa hieman kimaltaa.

- Anteeksi.

Ei, hyvä mies.

Nyt et kyllä saa pyytää anteeksi.


Lue myös nämä


Kommentit (4)

  • Tuula K

    Minä olen myös yksi kantasolujen luovuttajista. Tästä on kulunut aikaa jo monta vuotta. Helsingissä en ollut käyny aiemmin. Ihailin sitä miten hyvin kaikki matkustamiseen ja majoittumiseen toimi. Minun piti käydä ottamassa useana päivänä piikki joka irrotti kantasoluja lisää verenkiertoon. Väliajat asuin hotellissa. Teette hienoa työtä siellä.

  • Päivi

    Ihan mahtava ihminen. Arvot ja sydän paikallaan. Toivottavasti joku meistä auttaa myös häntä jos tulisi tarve ❤️. Antoisaa pitkää elämää ❤️

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet