Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Hiedanrantaan ainutlaatuinen kuivakäymäläjärjestelmä: Kävijän jätös lannoittaa levää ja kasveja

Tampereen Hiedanrannan uuteen kaupunginosaan on rakennettu Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen kuivakäymäläjärjestelmä. Moderni järjestelmä on entisellä tehdasalueella sijaitsevassa Kulttuurikeskus Kuivaamossa, jonka avajaisia vietetään lauantaina 19. marraskuuta. Avajaisten yhteydessä myös kuivakäymälät tulevat aktiiviseen tapahtumakäyttöön. Erikoista kuivakäymälöissä on niiden suuri määrä ja pysyvä käyttötarkoitus. Kuivaamossa on 13 kuivakäymälää ja viisi vedetöntä urinaalia. Lisäksi Hiedanrannan Paja-rakennuksessa on neljä kuivakäymälää. Käymälät ovat erottelevia, eli virtsa ja uloste kerätään erillisiin säiliöihin, mikä helpottaa ravinteiden kierrätystä. Tapahtumien kävijöiltä käymälöiden käyttö ei vaadi erityisosaamista. Näin tuotoksia hyödynnetään Kuivakäymälässä ei käytetä vettä ja se kuluttaa energiaa vesivessaa vähemmän. Tuotokset otetaan talteen ja hyödynnetään joko osittain tai kokonaan. Suunnitelmien mukaan virtsaa hyödynnetään ainakin levän kasvatuksessa, ja ulosteesta saadaan multaa kaupunkiviljelyyn superkompostorin avulla. - Ensin oli saatava istuntosali kuntoon, ja seuraava tavoite on saada aikaan lannoitetehdas. Uusia ideoita tuntuu nyt tulevan joka viikko, sanoo kuivakäymäläkokonaisuuden suunnitellut asiantuntija Raini Kiukas . Tampereen teknillinen yliopisto tutkii virtsan käyttöä levän kasvatuksessa. Ihmisten syömän ruuan ravinteista suuri osa päätyy virtsaan, jota käytetään lannoitteena mikroleväkokeissa. Tutkimuksia on tehty laboratorio-olosuhteissa, ja ensi kevään aikana Hiedanrantaan valmistuu leväkasvattamo. Tutkimusryhmä selvittää mikrolevien kasvua pohjoisissa olosuhteissa, levien käyttöä jätevedenpuhdistuksessa ja mikrolevän hyötykäyttöä biotuotteina, lannoitteina, energiana ja jopa ravintona. Moni Kuivaamon tapahtumakävijä onkin mukana merkittävässä tutkimuspilotissa tutkimusaineksen eli virtsan tuottajana. Kuivaamon käymälöistä kerättyä ulostetta puolestaan koekäytetään niin kutsutussa superkompostorissa. Se muuttaa ulosteen mullaksi kahdessa vuorokaudessa. Laite toimii sähkön ja bakteereiden avulla. - Ensimmäiset viljavuustestien tulokset ovat lupaavia ja tutkimuksia jatketaan. Tavoitteena on, että multaa voidaan käyttää ensi kesänä Hiedanrannan kaupunkiviljelmillä, Kiukas kertoo. Hiedanrannan bio- ja kiertotalouskokeiluja toteuttavat Tampereen kaupungin kanssa Tampereen teknillinen yliopisto, Pirkanmaan Jätehuolto, Käymäläseura Huussi ry ja DT-keskus.