Euran liikekeskuksen palosta mittavat vahingot – paloa sammutetaan edelleen

STT

Satakunnassa Eurassa palavaa liikekeskusta sammutetaan yhä. Alakerta on saatu sammumaan, mutta palavia kattorakenteita sammutetaan edelleen.

Useiden tuhansien neliöiden kiinteistössä on muun muassa sekatavarakauppa, ravintola, Matkahuollontoimipiste ja toimistotiloja.

Euran Liikekeskus oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Leija kertoo, että sekatavarakauppa on tuhoutunut palossa kokonaan.

Leijan omistaman Osmantupa-ravintolan työntekijät huomasivat palon syttyneen aamuyöllä ravintolaa siivotessaan ja ilmoittivat siitä hätäkeskukseen. Leijan mukaan ravintola on kärsinyt vesivahingoista ja noesta.

–Kaikista vahingoista ei vielä pysty sanomaan, koska sisälle liikekiinteistöön ei pääse.

Leija arvioi kuitenkin liikekeskuksen vahinkojen olevan miljoonaluokkaa.

Kukaan ei ole loukkaantunut palossa. Pelastuslaitoksen mukaan palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Osmantielle noin varttia yli viisi lauantaiaamuna. Pelastuslaitoksen yksikköjen tullessa paikalle liikekeskus paloi jo voimakkaasti.

Runsaan savun takia alueelle on annettu vaaratiedote. Asukkaita pyydetään pysymään sisätiloissa sekä sulkemaan ovet ja ikkunat.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet