Kaikki peltipoliisit jätetään päälle, koska valvontamaratonissa ylinopeuksia oli vähän – Välähdyksiä vuorokaudessa yli 4 000

Kari Suni
Kaikki peltipoliisit jätetään päälle, koska valvontamaratonissa ylinopeuksia oli vähän – Välähdyksiä vuorokaudessa yli 4 000

Kaikki Suomen toiminnassaolevat peltipoliisit jätetään edelleen päälle, koska ylinopeudet ovat vähentyneet.

Jenna Keto-TokoiAamulehti, STT

Poliisin nopeusvalvontakamerat välähtivät yli 4  100 kertaa poliisin nopeusvalvontamaratonissa viime vuorokauden aikana.

Vaikka valvontaa tehtiin viime vuorokauden aikana teknisellä kalustolla enemmän kuin koskaan, kamerat ottivat noin viidenneksen vähemmän kuvia kuin edellisvuonna vastaavassa maratonissa, poliisi kertoo. Valvontatunteja oli yli 50 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

–Meillä oli huomattavasti enemmän valvontaa. Kameroita oli enemmän ulkona ja autoja valvomassa. Silti kuvia tuli 20 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Tämä on aivan loistava tulos, sanoo Dennis Pasterstein ylikomistario ja poliisin liikenneturvakeskuksen johtaja.

Poliisin mukaan tämä on linjassa tilastojen kanssa, jotka osoittavat, että ylinopeudet ovat viime vuosina vähentyneet. Paikkakuntakohtaiset tilastot saadaan torstaina iltapäivällä.

Pasterstein sanoo, että koska ylinopeuksia tuli vähän, kamerat jäetetään edelleen päälle.

–Kuvia tuli sen verran vähän, että resurssit riittävät niiden käsittelyyn. Siksi emme rupea niitä erikseen sammuttelemaan.

Poliisi järjesti kuluneen vuorokauden aikana 24 tunnin mittaisen ylinopeuksien tehovalvonnan koko maassa. Kaikki poliisin noin 120 automaattivalvontakameraa olivat päällä. Poliisi partioi normaalisti kameravalvonnan tehostamisen lisäksi.


Kommentit (21)

  • Nimetön

    Miksi näistä valvonnoista tarvitsee tiedottaa etukäteen? Tottakai kaikki löysää kaasujalkaa juuri silloin. Kamerat vaan päälle ja ollaan hiljaa, johan alkaa räpsymään, lisäksi autojen navigaattorit kertovat tolpista ja niitä pystyy välttämään tai pudottamaan vauhdin juuri normaaliin, vaikka hetki sitten olisit ajanut 100km/h rajoitusalueella 160km/h.

  • Nimetön

    Vielä kahdeksankytluvulla lehdissä julkistettiin burjetti paljonko poliisin pitää seuraavana vuonna saada liikenteestä sakkoja. Eräänä vuonna se oli 36oooooo markkaa. Euroiksi muutettuna yli 6 miljoonaa euroa. Inflaatio huomioon ottaen vielä enemmän. Sen jälkeen on poliisi ja poliitikot kieltäneet tämän burjetin olemassa olon. Miksi poliisi tulee loppuvuotta kohti tarkemmaksi. Poliisin fyysinen liikenteen valvonta olisi tärkeämpää kuin mitkään kottaraispöntöt. Varsinkin vilkun pihtaaminen pistää vihaksi. Kyllä ottaa päähän kun kärkikolmion takana odottaa vuoroaan ja toinen laittaa vilkun päälle vasta kun kääntyy. Kerran oli tilanne kun kärkikolmion takana odotin vuoroani ja oikealta tuli auto. Kun vilkkua ei näkynyt oletin tämän menevän suoraan ja lähdin pikkuhiljaa liikkeelle kääntyäkseni vasemmalle. Juuri risteyksen kohdalla tämä auto kurvasi eteeni laittoi vilkun päälle vasta siinä. Kuski kehtasi vielä heilutella minulle peukaloaan. Oppisi vain tämä itse käyttämään vilkkua tai siirtymään liftaamiseen. Pitäisi poliisin ottaa tarkailun alle nämä vilkun pihtaajat he häiritsevät liikenteen sujuvuutta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet