Delfinaario 30 vuodeksi, ratikka puoleksitoista vuodeksi: Tällaisia asioita Eurojackpotin 46,5 miljoonan euron voittosummalla saisi Tampereella aikaan

46 miljoonaa euroa on yhdelle ihmiselle iso raha. Aamulehti selvitti, millaisesta summasta on esimerkiksi kuntatalouden puolella kyse.

Kimmo Penttinen
Delfinaario 30 vuodeksi, ratikka puoleksitoista vuodeksi: Tällaisia asioita Eurojackpotin 46,5 miljoonan euron voittosummalla saisi Tampereella aikaan

Särkänniemen delfinaarion nuorimmat delfiinit olivat Eevertti (vas.) ja Leevi. Näille delfiineille ja kahdelle lauman vanhimmalle saisi delfinaarioon vanhainkodin Eurojackpotilla ainakin reiluksi 23 vuodeksi.

Anni TolonenAamulehti

Tampere oli perjantaina jälleen Suomen onnekkain kaupunki, kun Eurojackpotin 46,5 miljoonan euron voitto pelattiin jälleen kaupungissa. Tarkka voittosumma on 46 505 018,60 euroa.

Koska kymmenien miljoonien eurojen voittopotin suuruutta on vaikeaa hahmottaa, kokosimme juttuun esimerkkejä siitä, mitä potilla Tampereella saisi aikaan.

Delfiineille koti

Neljän delfiinin pitäminen maksoi Särkänniemen huvipuistolle 1,5–2 miljoonaa euroa vuodessa, ja summalla maksettiin muun muassa viiden työntekijän jatkuva huolenpito. Eurojackpotin voittosummalla voisi tarjota delfiineille vanhainkodin ainakin 23 vuodeksi ja enintään 30 vuodeksi.

Särkänniemen huvipuiston liikevaihto oli viime vuonna 16,7 miljoonaa euroa. Huvipuiston voisi siis hypoteettisesti saada voittopotilla omaan käyttöönsä kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.

Ossi Ahola
Tampereen Kalevaan on jo saatu ensimmäiset raitiotiekiskot.

Tampereen Kalevaan on jo saatu ensimmäiset raitiotiekiskot.

Ratikka yli vuodeksi

Tampereen ratikan ylläpito kustantaa kaupungille arvion vuodessa 32 miljoonaa euroa. Eurojackpotin voitolla saisi siis pidettyä ratikan käytössä ja kunnossa puolentoista vuoden ajan.

Tampereen Kalevaan nouseva maauimala kustantaa 11 miljoonaa euroa. Lottopotilla niitä saisi siis rakennettua neljä.

Riina Rinne
Lääkärihelikoptereiden toimintaa voisi Eurojackpotin voitolla rahoittaa kahden vuoden ajan.

Lääkärihelikoptereiden toimintaa voisi Eurojackpotin voitolla rahoittaa kahden vuoden ajan.

Terveydenhuoltoa vuosiksi

Acuta pysyy toiminnassa vuoden ajan 84 880 000 eurolla. Henkilökunnan palkat maksavat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin vuoden 2016 talousarvion mukaan vuositasolla 28 336 000 euroa. Ensiapu Acutaa voittosummalla pyörittäisi siis vain kuusi ja puoli kuukautta.

Voittopotilla palkkaisi yli 70 sairaanhoitajaa kymmeneksi vuodeksi, kun sairaanhoitajan kuukausipalkaksi lisineen lasketaan 3 000 euroa. Lottopotin voittaja voisi myös rahoittaa koko Nokian uuden terveyskeskuksen, joka kustantaa 35 miljoonaa euroa.

Lääkärihelikoptereilla on Suomessa kuusi eri tukikohtaa, joiden toiminta kustantaa vuodessa valtakunnallisesti 25–29 miljoonaa euroa. Voittosummalla voisi siis pelastaa henkiä kahden vuoden ajan.

Voittopotilla voisi ostaa sosiaali- ja terveysalan Pihlajalinna-yrityksestä 13 prosenttia, sillä yrityksellä on 363 miljoonan euron osakepääoma. Ravintola-alan Restamax-yrityksellä on 130 miljoonaa euron osakepääoma, joten yrityksestä voisi ostaa 36 prosenttia.

Homekoulut kuntoon

Tampereella ja Pirkanmaalla kymmenet koulut kärsivät home- ja sisäilmaongelmista. Tampereella jonkinasteista oireilua on 20:ssa 42 koulusta eli lähes puolessa kouluista. Sama tilanne on Akaassa, Hämeenkyrössä, Nokialla, Parkanossa ja Valkeakoskella. Yhdeksän koulua on saanut purkutuomion tai jo purettu. Kaksi koulua on käyttökiellossa.

Esimerkiksi Akaan Viialan koulun sisäilmaongelmien vuoksi tehty remontti kustansi kahdeksan miljoonaa euroa. 46 miljoonan eurolla voitaisiin siis korjata mahdollisesti kahdeksan koulun sisäilmaongelmat.

Oikaisu 10.7.2017 kello 9.05: Jutun kuvatekstiin on lisätty luku 23. Tekstin pitää kuulua, että voittosummalla saisi delfinaarioon vanhainkodin reiluksi 23 vuodeksi.


Lue myös nämä


Kommentit (4)

  • Unohtakaa Särkänniemi

    Aika surullinen oli delfiinien kohtalo. Ne olisivat kyllä turvatut vanhuuden päivät ansainneet. En katso enää Särkänniemeen päinkään.

  • Nimetön

    Tai maksettua ruovesiläisten asuntovelat pois…

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet