Rikosseuraamuslaitos (Rise) on irtisanonut viisi Riihimäen vankilan vartijaa. Risen mukaan kyse on viranhaltijan epäasiallisesta käytöksestä, vakavasta virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä ja vakavasta laitosturvallisuuden vaarantamisesta.
Tapahtumat sattuivat uudenvuodenyönä. Risen HR-juristin Teemu Kotkanojan mukaan uudenvuodenyön yövuorossa viisi vartijaa oli tuonut alkoholia virkapaikalle ja myös nauttinut sitä siellä virkatehtävien aikana. Myöskään valvontaa ei ole tehty siten kuin olisi pitänyt yön aikana tehdä, Kotkanoja sanoo.
Virkatehtävien laiminlyönti oli omiaan vaarantamaan sekä vankien että muun henkilökunnan laitosturvallisuuden.
"Näin ei ole tapahtunut, mutta laiminlyönti oli omiaan tällaiseen”, Kotkanoja sanoo.
Korkean turvallisuustason vankila
Hämeen ja Pirkanmaan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Pasi Oksa ei muista virkauransa ajalta vastaavaa tapausta, jossa joku toisi mukanaan alkoholia työpaikalle työvuoroon.
Oksa muistuttaa, että Riihimäen vankila on korkean turvallisuustason vankila.
"Henkilökunnalta edellytetään erinomaista valppautta yöaikaan ja virka-ajan ulkopuolella muutenkin.”
Valppautta tarvitaan esimerkiksi mahdollisten tulipalojen ja vankimellakoiden sattuessa. Eli jos jotain normaalista poikkeavaa tapahtuu, henkilökunnan täytyy Oksan mukaan olla täydellisessä toimintakyvyssä ja normaalireaktioilla.
"Tämän asian tiimoilta yksi syy (irtisanomisiin) oli myös se, että virkatehtävät oli laiminlyöty. Vankilan rutiinikierroksia ei tehty ainakaan ohjeiden mukaisesti.”
Uudenvuodenyönä ei kuitenkaan tapahtunut mitään normaalista poikkeavaa.
Vartijoita Riihimäen vankilassa on normaalisti noin 90.
Työnantaja menetti luottamuksensa vartijoihin
Risen tiedotteen mukaan työnantaja on menettänyt luottamuksensa irtisanottuihin vartijoihin ja katsoo, että heidän tekonsa ovat olleet omiaan vaarantamaan yleisen luottamuksen viranomaisen toimintaan. Lisäksi irtisanottujen sanotaan vaarantaneen vankilaturvallisuuden.
Ennen irtisanomispäätöstä viidellä vartijalla oli mahdollisuus lausua oma käsityksensä asiasta.
Kaikki viisi irtisanottua vartijaa pidätetään virasta irtisanomisajaksi. Risen päätökset ovat valituskelpoisia.
Vuonna 1929 perustettu Riihimäen vankila on 223-paikkainen suljettu laitos, jonne sijoitetaan yli kahden vuoden rangaistuksen saaneita miesvankeja Etelä-Suomen alueelta. Tällä haavaa korjausremonttien takia vankilassa on käytössä noin 200 vankipaikkaa.