STT
Hyönteisvahingot yleistyvät Suomen metsissä ja ovat nousseet jopa miljoonatasolle, kertoi Pohjola Vakuutus keskiviikkona.
Haitallisimmaksi lajiksi Pohjola mainitsee kirjanpainajan. Yhtiön mukaan se tuhosi Ruotsissa viime vuonna viisi miljoonaa kuutiometriä metsää.
Ilmastonmuutoksen myötä Suomeen leviää uusia metsätuhohyönteisiä ja nykyiset lajit leviävät pidemmälle pohjoiseen. Ilmaston lämpeneminen siirtää kuusen kasvualuetta pohjoisemmaksi, jolloin kirjanpainajan vaikutusalue laajenee.
Pohjola Vakuutuksesta arvioidaan, että kolmen miljoonan kuutiometrin kirjapainajatuho on mahdollinen Suomessa lähivuosina.
Isoin osa myrskytuhoja
Metsävahingoista suurin osa, noin 70 prosenttia, johtuu myrskytuhoista, Pohjola Vakuutus kertoo. Toiseksi eniten tuhoja aiheuttaa lumi. Kolmannella sijalla ovat hyönteistuhot.
Lumivahinkojen osuus tuhoista on keskimäärin 16 prosenttia vahinkomäärinä laskettuna, mutta euromääräisesti jopa 34 prosenttia. Hyönteistuhot aiheuttavat reilut 7 prosenttia vahingoista.
Myrskytuhojen korvauksista lähes neljännes aiheutui vuosina 2013–2022 nimenomaan kesäkuisista myrskyistä. Erityisen suuri painoarvo on toissa vuoden juhannusmyrskyllä eli Paula-myrskyllä.
Metsävahingot ovat Pohjola Vakuutuksen mukaan selvästi rahallisesti merkittävimpiä myrskyjen aiheuttamia vahinkoja. Myrskyt voivat aiheuttaa myös puiden kaatumista asuntojen, autotallien ja varastojen päälle. Sään ääri-ilmiöistä myrskyt lisääntyvät yhä ilmastonmuutoksen myötä, Pohjola Vakuutus arvioi.
Oikaisu 26.5.2023 kello 16.34: Korjattu juttuun, että hyönteisvahinkoja kirjattiin ensimmäistä kertaa yli miljoonan euron edestä, ei kirjattu yksittäistä miljoonan euron hyönteisvahinkoa, kuten ingressissä virheellisesti luki.